Loma. Ah, mikä tekosyy olla
tekemättä mitään, kunnes… huomaat, että joku on mällännyt autosi takavalon ja
puskurin (omavastuu 200€) ja seuraavan kerran kun istahdat autoon, huomaat
eilen tuulilasiin lentäneen kiven halkaisseen kuskin puolelta tuulilaskin
(omavastuu 200 €). Jos viime lomalla meni 1600 euroa autoon, tällä lomalla
menee ”vain” 400€ + olen sitoutunut viemään autoni päiväksi huoltoon. En tiedä
mikä musta pilvi leijuu pääni päällä, mutta autosta on tullut riesa. Kuukausi
sitten asennettu opetuspoljin on edelleen käyttämättä, koska poljin sotkee
autoni jarruja pitäen jarrut kaiken aikaa päällä ja ohitustilanteessa on jo
kertaalleen meinannut henki lähteä, kun auto ei kiihtynytkään, vaan iski jarrut
päälle. Tätäkin fiksaillaan tänään lisää.
Mutta jos unohdetaan auto ja
katsotaan mitä joulu maksaa tänä vuonna? Kun aikoinaan tuli lupauduttua
kummitädiksi useammalle lapselle, en arvannut, että manaan tätä riemua
vuosittain kahdesti: syntymäpäivä + joulu. Kun lapset olivat pieniä, lahjat
olivat myös pieniä, mutta iän myötä on tuntunut, että paine ostaa kalliimpaa on
vain noussut. Eräs ystäväni on tehnyt kunnon kilpavarustelun jo asiasta.
Tänä vuonna kahden kummilapseni
täytettyä 15, päätin, että nyt riittää. Yleensähän kummius päättyy
rippikouluun, mutta erään nuoren äidille tämä ei nyt mennyt läpi… Niinpä
ehdotin, että jospa ostetaan ihan itse lapsillemme se, mitä he tarvitsevat ja
sanotaan, että tämä on ”Maija-kummilta”. Olemme tähän asti siirtäneet joko
rahaa lastemme tileille tai ostaneet lahjakortteja milloin mihinkin kauppaan
tai yrittäneet toteuttaa nuoren toiveita epäonnistuen siinä, joten en näe
mitään järkeä enää lahjojen ostamisessa. ”Mutta kun meidän Jorma-Petteri ei
sitten saa lahjoja muilta kuin minulta”, oli tämän ystäväni ainoa argumentti.
Hitto, minulla ei ole sukua jäljellä kuin sisareni verran eivätkä lapsenikaan
odota ”Maija-kummin” joululahjaa. Eihän joulussa ole kyse pelkästään lahjoista!
Itsestäni on tuntunut jo vuosia siltä, että olen vain lahjakummi kahdelle
kummilapselleni.
Yksi kummilapsistani on jo
aikuinen, mutta hän on sisareni lapsi ja aina ollut kuin omani. Hänelle olen siirtänyt
jo vuosia aina saman summan jouluna, 50 €. Joka vuosi nuori mies kiittää
toivottaen hyvät joulut. Kukaan muu kummilapsistani ei edes kiitä. Toinen
kummilapsi, jolle olen ainoastaan lahjakummi, asuu Lapissa eikä minua ole
kutsuttu ristiäisiä lukuunottamatta kuluneen 10 vuoden aikana yksillekään
syntymäpäiville. Olemme tavanneet viimeksi ehkä 7 vuotta sitten? Hänen
lahjaansa meni 20 €. Sitten on vielä aiemmasta avioliitostani elämässäni
säilynyt tytärpuoleni, jolle olen ostanut joka vuosi joululahjan, koska hän on
kuin oma tytär, lahjojen hinta 37,80 €.
Kerroinkin jo aiemmin, että ostin
lapsilleni Black Friday-tarjouksesta uudet puhelimet, joten lasteni joululahjat
ovat siten erittäin hintavat. Tyttären lahjat maksoivat 800,20 € ja pojan
810,69 €. Kuulostaa kamalalta, mutta koska joutuisin muutenkin ostamaan boksereita,
t-paitoja, sukkia, alusvaatteita, farkut ja hanskoja, olen tylsä äiti ja annan
ne joululahjaksi. Hamstraan alennusmyynneiltä tarjouksia, joita piilottelen
vaatehuoneessani, kunnes joulu tulee. Tytär saa myös hajuveden ja poika uuden
parranajokoneen, ja molemmat saavat uusiin kännyköihinsä panssarilasit sekä suojakotelot.
Eli kaiken tämän olisin joutunut ostamaan jossakin vaiheessa joka tapauksessa.
Nyt toivon saavani rauhan hetkeksi vaatteiden ostosta, kun perusasiat on
ostettu jouluksi. Tästä kaikesta nyt sitten meikäläinen arpoo, että minkä
lahjan se ”Maija-kummi” on ostanut. Ehdotin kiusallani bokseripakettia, mutta ”Maija”
ei lämmennyt. Ei varmaan ollut tarpeeksi kallis lahja? 😜
Lahjojen lisäksi ruokaan ja
joulukukkiin on mennyt rahaa. Suklaa on ollut älyttömän kallista ja niinpä
ryntäsimme Rustaan, kun Rusta ilmoitti myyvänsä kolme rasiaa suklaata kympillä.
Aika moni muukin oli tämän saman mainoksen nähnyt ja jäljellä ei enää ollut
kuin kahta makua… Ruokaostokset + pari hajusinttiä: 261,74 €.
Koko joulun hintalappu siis: 1.980,53
€. Ei lisättävää.
Jännä, miten iskee ahdistus heti,
kun näitä lukuja vetää viivan alle… Ahdistaako sua oman joulusi hintalappu?
Kaikesta huolimatta oikein rentoa ja rauhallista joulua kaikille!
Kyllä ahdistaa. Vaikka kuinka yrittää säästää ja järkeillä, niin joulun hintalappu karkaa silti käsistä. Omien kahden lapseni ja heidän kumppaneidensa lahjoihin meni noin 600 euroa, ja sisarusten sekä kaverin alaikäisten lasten lahjoihin vielä noin 100 euroa. Siihen päälle oma osuuteni jouluruoista, arviolta 150 euroa. Tämän lisäksi tässä ja viime kuussa Black Friday -ostetut kodinkoneet sekä talvirenkaat tekivät kunnon loven lompakkooni.
VastaaPoista