Työpahoinvoinnista työhyvinvointiin?

Olen pian ollut viisi vuotta nykyisessä työssäni. Tämän piti olla avioeron ja koko elämäni ”räjäyttämisen” jälkeinen hetkellinen työsuhde. Työnantajani on organisaationa suuri, hyvä ja tarjoaa työntekijöilleen loistavia etuuksia, mutta itse työ on ollut liiankin yksitoikkoista. On meillä haasteitakin ollut. Moni asia tökkii, kuten varmasti joka työpaikassa, mutta olen huomannut, että tietyt asiat tökkivät jo niin pahasti, että ainoa tapa päästä karkuun työn aiheuttamaa ”pahaa oloa”, on vaihtaa työpaikkaa. Nykyhetkessä työpaikan vaihtaminen on kuitenkin ollut äärimmäisen haastavaa. 

Olen koulutukseltani sairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri opettajapuolelta. Viimeisin työkokemukseni sairaanhoitajana on 8 vuoden takaa. Kun vuonna 2016 tulin irtisanotuksi ammatillisen opettajan työstäni hallituksen leikkurin seurauksena, en päässyt sairaanhoitajan tehtäviin, koska minun katsottiin olevan ”ylikoulutettu”. Kuulin, että ”Et sinä kuitenkaan näihin tehtäviin jää”. En päässyt edes sijaiseksi.

Opettajan töitä ei ollut, vaan meitä työttömiä opettajia oli pilvin pimein. Niinpä pätevöidyin S2-opettajaksi, jotta voisin opettaa suomen kieltä. Aika oli otollinen, sillä Suomeen tuli tuohon aikaan valtava määrä turvapaikanhakijoita. Tuo pätevöityminen tarjosi töitä seuraavat kaksi vuotta, kunnes kyllästyin opettamaan suomen kielen alkeita. Aina kun sain opiskelijani puhumaan suomea, sain uuden alkeisryhmän. Nyt jos haluaisin vaihtaa takaisin S2-opettajaksi, olemassa oleva pätevyyteni ei enää riittäisi, vaan joutuisin opiskelemaan lisää. Onneksi en halua opettaa enää suomea 😊

Löysin unelmatyöni koulutussuunnittelijana, jossa sain yhdistää kaiken osaamani. Harmi vain, että tätä pientä koulutusorganisaatiota johti eläkeiässä oleva henkilö, jolla ei ollut mitään kokemusta siitä, miten koulutusorganisaatiota tulisi pyörittää. Joka päivä oli yhtä kaaosta eikä ikinä tiennyt mitä esihenkilö oli yön aikana tehnyt niille töille, jotka olit jättänyt työnpäivän päätteeksi ”pöydälle”. Markkinointi takkusi, kun jo helmikuussa 80% olemattomasta markkinointibudjetista laitettiin kaikkien vastustamaan radiomarkkinointiin ja loppu vuodeksi ei jäänyt enää rahaa. Kun esihenkilöllä osaamista ei ollut, asiakkuudet kärsivät ja lopulta suuret asiakkaat lähtivät. Esihenkilö syytti näistä aina alaisiaan eikä nähnyt omassa toiminnassaan mitään vikaa. Lopulta lähtivät työntekijätkin. Kuntien rahoituksella oleva organisaatio pyörii edelleen, mutta ovi on käynyt tiuhaan. Sain jopa lähdettyäni puhelinsoiton tilalleni tulleelta henkilöltä, joka itkuisena soitti ja kysyi, oliko minulla yhtä kamalaa töissä kuin hänellä. Hänkin, yllätys, yllätys, irtisanoutui.

Tästä työstä siis hyppäsin nykyiseen työhöni, jossa olen voinut pahoin jo viimeiset kolmisen vuotta. Olen hakenut töitä viimeiset puoli vuotta ahkerasti, mutta työttömyystilanne on niin karu, että yhtä paikkaa kohden saattaa hakea 200-750 muuta henkilöä. Ymmärrän, että minua on ehkä vaikea määritellä työntekijänä: mikä olen ja mitä osaan, koska osa osaamisestani voidaan katsoa jo ”vanhentuneeksi” ja nykyinen työnimikkeeni on yleensä henkilöillä, jotka ovat insinöörejä, joten en voi edes hakea nykyisen kaltaisia tehtäviä muilta yrityksiltä. Olen hakenut useita tehtäviä sisäisestikin, mutta en ole päässyt edes haastatteluun, sillä minut ja osaamiseni määritetään nykyisen tehtäväni pohjalta, joka ei vastaa koulutustani millään tapaa.

Mutta… päätin hakea sairaanhoitajan kesätöitä ja arvaa mitä? Tällä kertaa sain paikan! Olen huomiselle varannut ajan esihenkilölleni, jossa pyydän 3 kk:n virkavapaata. En näe mitään syytä, miksen voisi kesän ajaksi virkavapaata saada, joten olen erittäin toiveikas. Itse lähden ajatuksesta, että tällä työsuhteella saan ujutettua jalkani hyvinvointialueen sisälle, päivitän sairaanhoitajan osaamiseni ja koska minulta löytyy jo johtamiskokemusta ja -opintoja, voisin alkaa suunnata katseeni sotepuolen tehtäviin. Lisäksi voisin keikkatyötä tekemällä ansaita lisätienestejä työsuhteen päättymisen jälkeen.

Huono puoli tässä on, että tuloni tulevat pienenemään tuon kolmen kuukauden osalta enkä pidä kesällä lainkaan kesälomaa. Ajattelen kuitenkin, että tällä työsuhteella voi olla nyt niin merkittävä vaikutus työurani jatkon rakentamiseen, että ne pienentyvät tulot pystyn kompensoimaan jollakin tapaa. Vaikkapa maksamalla kolmen kk:n ajan asuntolainasta pelkkiä korkoja. Katsotaan.

Merkittävin vaikutus tällä tulee olemaan kuitenkin omaan hyvinvointiini. Jos omassa työssäni ”ketuttaa” vielä työpäivän jälkeenkin, lienee ehkä ihan hyvä loikata välillä muihin töihin ja tuulettaa omia korvien välejä. Pitää toivoa, että esihenkilöni ymmärtää tämän.

Palaan siis ajassa kirjaimellisesti 20 vuotta taaksepäin ja lähden katsomaan mihin tämä polku minut vielä viekään. Mitäpä tähän sanot?