Työtodistus

Pyydettyäni jo kolmatta kertaa työtodistusta kesätöistäni sairaalassa, sain sen viimein. Kesän esihenkilöni pyysi myös palautetta osastolta, sillä osasto sai työpaikkakyselyssä heikoimmat pisteet työilmapiirin suhteen koko hyvinvointialueen osalta. En yllättynyt. Olin alla olevan tekstin kirjoittanut jo kesällä jäätävän ketutuksen keskellä, mutten koskaan julkaissut sitä, koska se on todellakin kirjoitettu vihaisena... Päädyin nyt postaamaan tekstin, sillä jouduin kaivelemaan muistiani, että mikä siellä osastolla olikaan pielessä, jotta voisin vastata tälle esihenkilölle. Ihan ei palaute lähde näin äkäisessä muodossa, mutta tämä teksti ehkä kuvaa sitä fiilistä, mikä itselläni oli koko kesän ajan.

Uudessa työpaikassa on aina herkullista seurata miten eri henkilöt käyttäytyvät toinen toisiaan kohtaan ja miten töitä johdetaan. Tällä osastolla lähiesimiestä näki paikalla kerran viikossa, jos sitäkään. Kun ei ole esihenkilöä, hiiret alkavat pomppimaan pöydillä ja vahvimmat nappaavat vallan. Seuraa kaaos.

Kukaan ei tiedä miten asioita pitäisi tehdä oikein. Ensimmäisen kuukauden aikana tuntui, etten osaa tehdä mitään oikein. Henkilö A neuvoo tekemään näin, B tulee sanomaan, ettei missään nimessä saa tehdä näin ja C kumoaa molemmat tarjoamalla oman vaihtoehtoisen näkemyksensä. Aika nopeasti opin lukemaan, ketä en ainakaan kuuntele ja se oli osaston besserwisser-lähihoitaja, joka mielestään oli yhtä viisas ja tietäväinen kuin lääkäri. Tosin lääkäri aina kumosi jokaisen hänen ehdotuksensa… Oli melkoisen kuluttavaa alussa, kun työtä tehtiin aina sen mukaan, kuka sattui olemaan työvuorossa. Seuraavan kanssa toimittiin taas eri tavalla jne.

Selkään puukottaminen. Ai, miten me naiset rakastetaankaan tätä! Kun A ja B neuvoivat väärin, C päättää haukkua minulle sekä A:n ja B:n. B myös kuulemma juoruaa asiat ja kaikki kauhistelevat, miten hän päästää sammakoita suustaan potilaiden ja omaisten kuullen. Sen sijaan, että joku hänelle sanoisi nätisti, että ”hei, ei omaisten kuullen näitä juttuja”, ihminen teilataan täysin imbesilliksi idiootiksi koko työyhteisön kesken. Ko. hoitaja sattuu olemaan yksi empaattisimmista hoitajista, mutta kyllä, hän päästelee sammakoita suustaan ja useimmiten aina väärässä kohdassa.

Sota. A ja B kuulevat, mitä heistä puhutaan. A:lla ja B:llä on kavereita osastolla, jotka kertovat, mitä C on heistä puhunut. Jätän mielikuvituksenne varaan loput…

Kaikki välineet ovat aina loppu. Kun kukaan ei johda päivittäistyötä, ketään ei kiinnosta mikään ”ylimääräinen työ" tai kaikki ”ylimääräinen työ” kuuluu yökölle, joka ilmeisesti ei tiedä, että hänelle kuuluu kaikki se ”ylimääräinen työ”, joten varastot, kärryt, kaikki jää täydentämättä. Monta kertaa on päässyt itseltänikin mielessäni kirosana, kun tarvitset kiireesti jotakin instrumenttiä, joka pitäisi olla osastolla, mutta sitä ei ole, koska kukaan ei ole kaappeja täydentänyt, ennen kuin itse sen homman teet.

On ihan ok selata Tinderiä kaikissa työvuoroissa. Kun ei ole sitä esihenkilöä, joka tulisi joskus katsomaan, miten hoitaja istuu kansliassa jalat pöydällä ja selaa kaverin kanssa tinderiä, kirjoittelee tinder-matcheilleen ja jättää kaikki työt tekemättä, loput työvuorossa olevista painaa savu korvista noussen tekemässä näiden lusmujen työt. Seuraa ”toivottavasti en ole enää ikinä tuon kanssa samassa työvuorossa…”

Potilaskelloihin ei ole pakko vastata, jos ei halua. Aina löytyy joku innokkaampi, joka tekee jo muutenkin tinder-hoitajan tekemättömiä töitä ja juoksee vielä potilaskellotkin, ettei vahingossakaan häiritse mahdollista pariutumista. Kun riittävän vittuuntuneella sävyllä kiireessä huikkaat, että voisiko joku muukin vastata kelloihin, tinder-hoitaja saattaa ehkä nostaa takapuolensa penkistä ja lähteä katsomaan pitääkö muka jotain tehdä. Mutta huom. vain ”saattaa”.

Ai miten niin on huono työilmapiiri? Ihan yllätyksenäkö tuli kaikille? Itse ei uskalla kenellekään sanoa mitään, koska tietää, että ko. henkilö aivan takuuvarmasti kertoo tietonsa seuraavalle.

Minusta on tullut immuuni näille työtä karttaville ihmisille. Puhutaan, että parikymppiset muuttavat työn tekemistä, mutta kyllä sitä on valitettavasti jo ennättäneet muutkin tehdä. Tehdään tuplavuoroja, ja jo aamun aikana ollaan niin väsyneitä, ettei jakseta edes aamun töitä tehdä. Iltavuoroissa ei tehdä mitään ja sitten nautitaan runsaista vapaista, jotta voidaan tulla laiskottelemaan takaisin töihin muiden kustannuksella. Tai sitten ne, jotka tekevät vain yhtä vuoroa kerrallaan, sanovat, etteivät he ole tiputtaneet verta/ aloittaneet kipupumppua/ osaa tehdä jotakin muuta asiaa, eivätkä halua opetellakaan asiaa toisen hoitajan kanssa, ettei vahingossakaan sido itseään potilaaseen hieman pitemmäksi aikaa kuin on pakko. Tätä samaa esiintyi edellisessä työpaikassanikin ja edelleen kysyn, missä helvetissä ovat tänä päivänä esihenkilöt, jotka puuttuisivat näihin tilanteisiin? Miten voidaan saada samaa palkkaa työstä, jossa toisten ei tarvitse tehdä eikä osata kaikkea samaa, mitä muutkin? 

Päivityksenä tähän kesällä kirjoitettuun tekstiin totean, että nykyinen työnantajani oli rohkea ja laittoi kaksi työtä karttavaa työntekijää ulos yt-neuvotteluiden jälkeen. Arvostukseni nousi entisestään tätä työnantajaa kohtaan. Koska vanha opiskelukaverini oli samassa tiimissä näiden kahden irtisanotun kanssa, hän totesi, että työmäärä pysyi hänellä entisellään, sillä hän oli jo tähänkin saakka tehnyt näiden kahden työt. Ainoa ero entiseen hänellä oli, ettei enää vituta. Kuinkahan paljon tällaisia lusmuja löytyykään tästä maasta? Monesti kun olen lukenut esimerkiksi Helsingin Sanomien kommentointia uudesta laista, jossa nämä lusmut saataisiin helpommin pois työpaikoilta, moni kommentoija ei ymmärrä lakia. Ovatko he juuri niitä, joihin tämä osuu ja uppoaa? Ovatko he niitä, jotka vastustavat uutta lakia, etteivät itse menettäisi työtään?