lauantai 15. marraskuuta 2025

Vinted

Harvemmin olen mainoksen uhri, mutta viime kesänä minusta sellainen tuli. Meillä nuoriso tykkää merkkivaatteista, jotka maksavat kaupoissa älyttömästi ja joita minulla ei ole aikomustakaan heille ostaa. Niinpä latasin puhelimeeni Vintedin. Olen tehnyt melkoisia löytöjä edullisesti, mutta nyt päätin itse lähteä kokeilemaan myyntiä. 

Kun aikoinaan työskentelin syöpätaudeilla sairaanhoitajana, moni syöpään sairastunut nainen kertoi ensimmäisenä lähteneensä siivoamaan vaatekaappiaan diagnoosin saatuaan. Minulle tämä sama rituaali on tullut tutuksi parisuhteiden päättymisen myötä. Me naiset (tai ainakin osa meistä) ostamme vaatteita tunteella. Vaatekappaleisiin saattaa liittyä muistoja, joista minä haluan eroon eron myötä. Kuulostaako ihan hullulta? Sillä sitähän se osittain on.

Ensimmäinen vaate, jonka latasin Vintediin, oli puolisoni tyttären rippijuhliin ostettu mekko. Mekko oli kaunis, mutta itse juhlatilaisuus ei, ja puolisoni tytär suuresti vaikutti siihen, että muutimme alun perinkin eri osoitteisiin. Tämä mekko symboloi tietämättään ikäviä tunteita ja halusin siitä eroon. Tästä mekosta lähti muidenkin juhlamekkojen raju karsinta. Toki kaapissa oli 20 vuotta vanhoja mekkoja, joita ei enää 4-kymppisenä päälleen pukisi, mutta juhlamekoista alkoi Vinted-myyntini.

Ennen Vintediä möin Facebookin kirpputoreilla tavaroita ja vaatteita, mutta ostajien kanssa aikataulujen sopiminen oli aika raskasta. Sama juttu oli Torissakin, jos ei halunnut lähettää tuotteita. Vintedissä kaikki on tehty myyjälle helpoksi. Lataat kuvat ja kirjoitat lyhyen kuvauksen, jonka jälkeen tekoäly kerää tiedot melko tarkasti tarkastettavaksesi, kuten koon, värin, merkin jne. Minusta Vintedin myynti-ilmoituksen tekeminen on tehty äärimmäisen helpoksi. Sitten ei muuta kuin tallennus ja odottamaan ostajaa. Kun ostaja on löytynyt, haet lähetyskoodin, laitat tuotteen pakettiin ja viet Postiin. Ostaja hakee paketin ja kuittaa ostoksen, jonka jälkeen rahat kilahtavat Vinted-tilillesi, josta voit siirtää ne omalle tilillesi. Kätevää.

Juhlamekoista se minun vaatekaappini tyhjentäminen lähti. Huomautettakoon, että omistan naiseksi todella vähän vaatteita, ja asuttuani kolmen eri miehen kanssa elämäni aikana yhdessä, he ovat joutuneet aina levittäytymään minun puolelleni, koska heillä on ollut enemmän vaatteita. Kenkälukuni on vakio: ostan vain rikkoutuneen, ei-korjattavan kenkäparin tilalle uuden. Paitsi, ostin syksyllä alennuksesta punk-henkiset Converset, mutta tähän sanon puolustukseksi, että säästelen hieman toisia Conversejani, koska ne ovat harvinaiset, pohjia ei saa uusittua ja ne ovat niin päheät, että todennäköisesti itkisin, jos ne joku päivä joutuisi heittämään roskiin hajottuaan. Juhlamekkojen jälkeen lähtivät muut mekot, housut, villapaidat, villahuivit, laukkuja… Tällä hetkellä myyntiä on 173 euron edestä, viikossa.

Kolikon kääntöpuoli tässä eron jälkeisessä vaatekaapin siivouksessa on tietenkin se, että mitäs helvettiä minä puen töihin nyt, kun lähes kaikki on kohta myyty? Vinted tarjoaa siihenkin vaihtoehdon. Monet vaatteet, jotka olen tämän äpin kautta löytänyt, ovat sisältäneet hintalapun. Merkkituotteita saa pilkkahintaan. Viimeisin löytöni oli upouudet Revolution Racen ulkoiluhousut, joista maksoin 30 euroa sisältäen pakollisen tuotevakuutuksen sekä postituskulut. Uudehkot Niken collegehousut maksoivat 8 euroa. Pikkujouluihin sopiva mekko alle 20 euroa. Tyttöjen iltaan sopiva pusero 9 euroa. Menepä ostamaan nämä kaikki kivijalkaliikkeestä ja hinta on parisen sataa enemmän.

Nythän Vinted on lisännyt eri osastoja, joiden avulla myynti on vieläkin helpompaa. Kaltaiselleni minimalistille tällainen sovellus on loistava tapa päästä turhasta tavarasta eroon ja saada rahaa tilalle. Tyttäreni innostui myös myymään pieneksi jääneitä vaatteita tätä kautta ja tienaamaan myydyistä vaatteista itselleen rahaa.

Kun nyt jäin pohtimaan tätä itselleni tuttua kuviota eron jälkeen, kyse on todennäköisesti uudistumisen tarpeesta. Toki hautaan vaatteiden myynnin kautta ikäviä muistoja näkyviltä, mutta toisaalta luon vahvempaa minää. Ja jos nyt oikein heittäydytään syviin vesiin, olen lähtökohtaisesti aina hukannut itseni parisuhteissa. Kenties tämä vaatekaapin sisällön uudistaminen on minulle tapa löytää jälleen itseni?

Mutta jos et ole kokeillut vielä Vintediä, testaa. Minä en saa euroakaan tämän äpin hehkuttamisesta, mutta minulle tämä on ollut ihan loistava tapa päästä tavarasta eroon ja ostaa sitä lisää tilalle 😀

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vinted

Harvemmin olen mainoksen uhri, mutta viime kesänä minusta sellainen tuli. Meillä nuoriso tykkää merkkivaatteista, jotka maksavat kaupoissa ä...