lauantai 27. joulukuuta 2025

Vuosi 2025 lukuina

Olen kuukausikatsauksissa avannut minne rahani kuukauden aikana katoavat, mutta näiden ohella olen työstänyt exceliä, jossa näkyy oleellisimmat kuluerät koko vuodelta. Tämän excelin seuraaminen on ollut mieltä avartavaa, vaikkakin myös todella masentavaa. Tässä poimintoja vuodestani:

Tulot. Tuloni kuukaudessa ovat olleet keskimäärin 4.307,30 euroa. Ensi reaktioni on, että wow! Seuraava reaktioni on, että missä nuo rahat näkyvät? Eivät ainakaan sijoituksina… Tulot ovat koostuneet palkasta, lapsilisistä, elatusmaksuista, kilometrikorvauksista ja myydyistä tavaroista.

Ruoka- ja päivittäistavarat. Tämä kategoria sisältää ruuat, leivinpaperit, shampoot, vessapaperit ym. kulutustavarat. Vuoden aikana tähän on mennyt rahaa 10.491,70 euroa!!! Ja anteeksi vain, mutta kyllä se on tuo teini-ikäinen poika, joka tämän summan enimmäkseen kuluttaa. Teinipojan energiankulutus on jotain niin järkyttävää, ettei sitä voi käsittää, ellei sitä ole itse kokenut. Kuukaudessa keskimäärin tähän kategoriaan on mennyt 874,31 euroa.

Tein vertailua aiheen tiimoilta ja tämä summa näyttää olevan normaali meidän kokoisessa teiniperheessä. Pari kovempaa kuukautta ruuansuhteen oli tänä vuonna: kesä- ja joulukuut. Kesäkuussa oli nuorimmaisen rippijuhlat, jonne valmistin itse kaiken sekä joulukuussa luonnollisesti joulu.

Jos taas laskennassa huomioidaan ulkona syömiset sekä työpaikan eväät, summa on kuukaudessa 1.008,17 euroa. Aika paljon tulee kuukauden aikana vedettyä suusta alas...

Asuminen. Asumisen kategoria kattaa asuntolainan, yhtiövastikkeen, kolmen hengen veden kulutuksen ja sähkön. Tähän menee kuukaudessa keskimäärin 1.100,46 euroa. Mielestäni ok-summa. *Kotivakuutus menee suoraan laskutililtä, siksi sitä ei huomioida tässä.

Viihde. Jos jostain olisi pakko karsia, se olisi tämä osio. Viihteeseen lukeutuvat netti, puhelinliittymät, joulukuusta alkaen minun puhelimeni osa-maksu, Netflix, perhe-Spotify sekä neljänä kuukautena ollut äänikirjojen suoratoistopalvelu. Vuodessa tähän on mennyt 1.662,48 euroa, mikä on kuukausitasolla 138,54 euroa!!! Yritin kerran irtisanoa jo Spotifytä, mutta tyttäreni huusi niin monta päivää putkeen, että totesin perherauhan säilyvän, jos vain kiltisti pidetään tuo Spotify. Ja kyllä me kaikki sitä kuunnellaankin… Taidan jopa exäänikin vielä pitää mukana tässä palvelussa. Välillä tosin mietin mikä järki on pitää kotona nettiä, kun puhelimestakin sen löytää, mutta arjen sujuvoittamiseksi taitaa olla järkevää kuitenkin pitää sitäkin vielä…

Koti. Alkuvuodesta 2025 tuli remontoitua omaa uutta kotia. Summa 4.052,17 €. Tuolla summalla ostettiin aika monta maalitölkkiä, hieman tapettia sekä huonekaluja sisälle ja ulos.

Ulkonasyöminen. Tämä on myös asia, josta voisin helposti karsia. Välillä on vain niin pystyyn kuollut perjantaina työpäivän päätteeksi, ettei pysty eikä kykene ruokaa laittamaan. Sitten ollaan vain tilattu kotiin ruokaa. Toki olen käynyt kavereiden kanssa kahvittelemassakin tai vanhan työporukan kanssa syömässä. Summa vuodessa 693,53, kk-tasolla 57,79 euroa.

Vaatteet. Vaatteisiin on nyt mennyt itsellä rahaa työpaikan muutoksen myötä. 1.987,06 euroa vuodessa, kk-tasolla 165,59 euroa. Minusta tämä on liikaa, en tiedä mitä te muut ajattelette? Vai onko ok-summa kolmen hengen taloudessa?

Bensa. Vihaan tankkaamista. Vihaan, miten eurot vain valuvat letkua pitkin autooni, jota on korjattu enemmän kuin tarpeeksi tänä vuonna. Tankkaan autoani keskimäärin 99,19 €/kk.

Junamatkat (töihin). Kuljen mielelläni junalla töihin, mutta koska joudun ohjaamaan opiskelijoita pitkin pitäjiä työssäoppimisen merkeissä, joudun myös käymään töissä autolla, minkä johdosta liikkumiseen menee törkeän paljon rahaa. Viiden kuukauden aikana junalippuja tuli ostettua 775,20 eurolla, kk-tasolla 172,06 eurolla. Junalla kulkeminen tulee huomattavasti halvemmaksi kuin töihin ajaminen autolla. Toki pääsisin vielä edullisemmin kimppakyydeillä, mutta minun on pakko saada palautua töistä työpäivän päätteeksi. En pysty hyppäämään täyteen autoon ja olla sosiaalinen vielä sosiaalisen työpäivän jälkeen. Junalla liikkuessa säästän myös aikaa tunnin päivässä automatkoihin verrattuna.

Rahastot. Olin aidosti hämilläni, kun sain rahastoissa tonnin rajan ylitettyä. Ajattelin, ettei se ole mahdollista näin pienillä kk-sijoituksilla, mutta niin vain rahastojen arvo nousi +937,44 euroa vuoden aikana.

Hätävaratili. Hätävaratilille siirtyivät perintökiinteistön myynnistä saatu osuuteni. Tammikuuhun verrattuna +14.026,54 euroa.

Asuntolaina. Asuntolainani on elänyt vuoden mittaan. Taloyhtiön velkaa tuli kuittailtua kahdessa erässä ja tuntui, ettei asuntolaina kutistu mihinkään. Vuoden aikana asuntolainaa tuli maksettua vain 3.494,05 euron verran. Tätä pitänee hieman tarkastella, koska mielestäni summa on tosi vähän. 


Kuvan loi Copilot


Edellä on kuvattu selkeimmät osiot, minne se raha on vuoden aikana liikkunut. Tästä litaniasta puuttuvat esimerkiksi keikkaliput, apteekkikulut ja terveydenhuoltoon menneet kulut. Voisi sanoa, että tämä on ”siistitty” versio rahan menosta.

Tätä vuotta kuitenkin kuvastaa jatkuva ahdistus rahasta. Joka kuukausi rahat ovat loppuneet kesken ja ei siinä auta muu kuin peiliin katsominen. Kiireessä ja väsyneenä tulee välillä tehtyä todella typeriä ratkaisuja. Toinen merkittävä asia on, että kun vaihdoin etätöistä lähitöihin toiselle paikkakunnalle, liikkumiseen ja eväisiin meni enemmän rahaa kuin mitä palkassa voitin. Mutta kyllä se tästä lähtee taas ensi vuonna. Budjettiin on ensi vuodelle huomioitu tarkemmin menoja ja sen pitäisi olla aika realistinen.

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vuosi 2025 lukuina

Olen kuukausikatsauksissa avannut minne rahani kuukauden aikana katoavat, mutta näiden ohella olen työstänyt exceliä, jossa näkyy oleellisim...