Kun viisi vuotta sitten erosin
aviomiehestä numero 2, ja tätä lukiessasi pohtinet, että millainen
kevytkenkäinen naisen hupakko täällä tätä blogia kirjoittaa (kerron tämän
tarinan toiste), minulla meni taloudellisesti hyvin. Ostin ASO-osuuden
asunnosta käteisellä (20.798€) ja tililläni oli 53.795,40€ rahaa. Lisäksi
omistin äitini kuolinpesään kuuluvan asunto-osakkeen yhdessä sisareni ja isäni
kanssa. Osa rahoistani oli ollut n. 30.000 euron arvoisessa sijoitussalkussani,
mutta koska muutto piti tehdä salassa, aloin realisoimaan jo puoli vuotta ennen
muuttoa omaisuuttani, jotta pystyin maksamaan ASO-osuuden, vakuusmaksun
(1.444,25€) sekä hoitovastikkeen (752,09€/kk).
Olin asunut alle 10 vuotta
vanhassa talossa, jonka arvosta osuuteni oli n. 125.000€, mutta koska olin
suostunut kirjoittamaan typerän sopimuksen, jossa saan erossa talosta
ainoastaan maksamani asuntolainan, enkä mitään muuta, millä olin talon arvoa
nostanut. Niinpä sain siis tuon tililläni levänneen 53.795,40€.
Koska muuton piti tapahtua salassa,
vaihdoin lennossa myös autoa, ettei minua ja lapsiani voitaisi keskisuurella
paikkakunnalla auton perusteella löytää. Siihen hupeni 20.000€. Silti minulla
meni omasta mielestäni taloudellisesti hyvin. Palkkani riitti kattamaan
hienosti kaikki kulut ja sain säästöönkin rahaa. Aloitin sijoittamisen
uudelleen.
Olen ollut erittäin epäonninen
rakkaudessa, ja tämä on vaikuttanut suuresti omaan talouteeni. Teinkin toisen avioeron jälkeen miesanalyysiä. Juuret juontavat
lapsuuteeni, jossa en ikinä riittänyt äidilleni. Sain kaikki teinivuoteni
kuulla, miten minusta ei ikinä tule yhtään mitään ja miten arvoton olen. On
aika helppoa, tuttua ja turvallista sujahtaa parisuhteeseen, jossa samaa
mantraa hoetaan. Lasteni isän kanssa sain osakseni myös nyrkkiä, kuristamista, maalitauluna
olemista, kun tavarat alkoivat lentää, ja kuulla olevani mm. ”vajaa” ja ”tyhmä”. Sen verran omasin itsetuntoa, että lähdin liitosta lastemme kanssa päätyäkseni
pian toiseen perhehelvettiin, jossa miehen ex teki kaikkensa tuhotakseen liittomme.
Ja hei, hyvin onnistuikin siinä. Pitäisi kiitos-kortti lähettää, koska häpeä
esti liian kauan eroamasta aviomies numero 2:sta. Hävetti erota jo toisen
kerran. Toki ei exä ollut ainoa syy eroomme, mutta hyvin suuri osa sitä. Tässä
suhteessa en kärsinyt fyysisestä väkivallasta, mutta tässäkään liitossa en
riittänyt omana itsenäni. Alipainoisena sain kuulla, miten perseeni roikkuu, koska
en ole kolmeen päivään käynyt juoksulenkillä. ”Ai taasko sä syöt suklaata? Kai
sä tajuat, että sä lihoat?”
Päädyin miesanalyysissäni siihen, että kierrän kaikki ns. alfa-urokset jatkossa kaukaa. Olin jo eräältä tutulta kiekkoisältä kysynyt mitä muroja hän lapsena söi, kun hän lähti mielellään vaimonsa kanssa Saksaan katsomaan balettia. Hän oli baletissa käymisestä huolimatta Mies. Ei mikään komea, hieman ylipainoinen, mutta ystävällinen, jämäkkä ja luotettava. Hänen ei tarvinnut esittää mitään, toisin kuin aika monen muun kiekkoisän, jotka uhkuivat testosteronia. Sieltä kiekkokaukalon reunoilta minä sitten pongasin yhden tutun isän, joka jäi liian usein katsomaan perääni, kun poikani treenien aikana painelin lenkkipolulle juoksemaan. Tästä alkoi seuraava parisuhteeni. Ennen kuin huomasinkaan, tajusin muuttavani yhteen uusperheeseen, remontoivani säästöilläni vanhaa rintamiestaloa ja kustantavani 7-henkisen perheen kustannuksia. Avopuolisoni osoittautui äärimmäisen huonoksi rahankäyttäjäksi ja kun lopulta päätimme, että muutamme takaisin omiin osoitteisiin, huomasin olevani puilla paljailla. Parisuhteemme ei muuton myötä päättynyt, mutta talous- ja uusperhekurjuus kyllä.
Kolmea av(i)oliittoa myöhemmin olen viimein tullut järkiini ja päättänyt, ettei yksikään mies tule enää asumaan kanssani saman katon alla ja kenenkään muun taloutta en tule jatkossa kustantamaan, poislukien omat lapseni.
Asuttuani nyt puoli vuotta vuokralla, löysin ikioman asunnon, jonne muutan heti vuoden vaihteen jälkeen. Tästä alkaa taas matkani kohti vaurastumista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti