lauantai 4. tammikuuta 2025

Kun suku on pahin

Olemme sisareni kanssa menettäneet molemmat vanhempamme jo vuosia sitten ja jo tuolloin päätimme, että me emme ala keskenämme riitelemään jokaisesta kiposta ja kupista pesänjaon yhteydessä. Päätimme myös olla poikkeus suvussamme ja pysyä väleissä pesänjaosta riippumatta. 

Suvussamme on ollut useita iäkkäämpiä isotätejä, lapsettomia tätejä ja setä, joiden pesänjaossa koko suku on päätynyt riitelemään. Eräs pesänjako on odottanut jo vuosia jakoaan, mutta yhden tädin sinnikäs jauhopussin hinnan taistelu jäädytti koko pesänjaon. Jotenkin on käsittämätöntä, että suvustamme löytyy serkkuja ja pikkuserkkuja, jotka eivät ole olleet missään tekemisissä kuolleen isotädin kanssa, mutta kun pesää aletaan jakamaan, jauhopussin hinnan maksaminen hautajaiset järjestäneelle taholle (joihin nämä serkut ja pikkuserkut eivät edes osallistuneet), voi olla liikaa. Vielä surullisemmaksi asian tekee se, että 5.000 euron omaisuutta jakaa 11 henkilöä eli kukaan ei pääse rikastumaan, mutta jauhopussin hinnan takia kukaan ei anna periksi. Pankki tosin on kerännyt koko ajan kuukausimaksua kuolinpesältä, joten tuo 5.000 € lienee sulanut pian jo satasiksi vuosien saatossa. Periksi ei silti kannata antaa! Jauhopussin hinta lienee kuitenkin euron verran?

Aiemmissa postauksissa olen viitannut jo viimeisimpään, ja luojan kiitos osaltani viho viimeiseen, pesänjakoon, jonka monimutkaisuus ja etenkin pesänjakajan saamattomuus, on meinannut viedä välillä uskon koko oikeuslaitokseen. Henkilökohtaisesti olenkin sitä mieltä, että suurimmat kusettaja-ammatit ovat lakimies, autokauppias ja kiinteistönvälittäjä. Anteeksi, jos olet jokin näistä. 

Kaikki alkoi kutakuinkin 4 vuotta sitten. Setäni, joka oli erittäin rakas minulle, ja jonka luona säännöllisesti vierailin, menehtyi muistisairauteen. Vielä viimeisinä hetkinään hän muisti minut: meillä kun oli samanlaiset silmät. Setäni oli mennyt vanhoilla päivillään naimisiin naisen kanssa, jolla oli edellisestä avioliitosta aikuiset lapset. Vaimosta ei suvussani kukaan muu tykännyt, paitsi minä. Minä sinisilmäinen idiootti olen välillä tosi naiivi ja ajattelen ihmisistä ensisijaisesti hyvää. Setäni sisarukset näkivät kuitenkin naisen läpi.

Kun setäni oli elänyt poikamieselämää liki 60-vuotiaaksi saakka, hän oli kerryttänyt melkoisen omaisuuden. Sisarukset luonnollisesti olivat huolissaan tulevasta vaimosta, jolla ei omaisuutta ollut. Niinpä setääni painostettiin tekemään avioehto. Avioehdon ohella oli laadittu testamentti, jonka sisältö paljastui vasta setäni perunkirjoituksessa.

Koska setäni oli muistisairas, vaimosta tuli hänen edunvalvojansa ja vaimohan työnsi sedän samantien hoivakotiin. Emmepä arvanneet, että tässä kohtaa alkoi edunvalvonnan väärinkäytökset… Rouva Edunvalvoja oli onnistunut hankkimaan sellaisen edunvalvonnan, jossa hänen ei tarvinnut tehdä minkäänlaista selvityksiä DVV:lle puolisonsa raha-asioista. Tämä tuli itselleni yllätyksenä, sillä olin luullut, että DVV tekee vuosittain tarkastukset rahan käytöstä.

Vieraillessani setäni luona hoivakodissa yhdessä puolisonsa kanssa, ihmettelin, kun rouvalla autot vaihtuivat tiuhaan. Aina oli upouusi hybridi alla. Kun jo puolen vuoden jälkeen tuli uusi auto ja ihmettelin sitä ääneen, rouva tokaisi ”Minähän ostan, kun kerran voin.” Selvä. Talon, jonka setäni omisti, pihalle alkoi tulla autotallia, paviljonkia, sisällä huonekalut ja sisustus uusittiin. Ajattelin taas naivisti, että ehkä rouva toteuttaa nyt itseään, kun saa tehdä kodistaan juuri sellaisen kuin haluaa? Totean jo tässä kohtaa, että vaikka taloa hieman kohennettiin, tämä ei vaikuttanut talon arvon nousuun. Talo tullaan myymään joka tapauksessa tyyliin "purkukuntoisena", sillä se on rakennettu juoksuhaudan päälle ja maakellari on tehnyt oman temppunsa talon sisäosiin.

10 vuoden avioliitto päättyi setäni kuolemaan. Kuolema ei tullut kenellekään yllätyksenä, sillä muistisairaus eteni vauhdilla. Olimme sisareni ja tätini kanssa mukana perunkirjoituksessa, sillä isämme oli menehtynyt vain hieman ennen veljeään eikä muitakaan sisaruksia enää ollut elossa. Saimme perukirjan, avioehdon ja yllättävän testamentin luettavaksi ja allekirjoitettavaksi. Avioehto saneli, miten omaisuus jaetaan eli kumpikin pitää oman omaisuutensa. Ero oli aika huima puolisoiden välillä: rouvalla oli 30.000 euron auto ja 1.200 euroa rahaa. Sedälläni oli talo, 50.000 euroa käteistä, osakkeita ja nuorena miehenä hankittu henkivakuutus, jota setä ei ollut muistanut päivittää avioon astuttuaan. Tuo pieni unohdus tuli kalliiksi. Sen me kaikki nimittäin tiesimme jo sedän puheista, että hän halusi jättää omaisuutensa omaisille eli sisaruksilleen ja heidän lapsilleen. Koska tuota päivitystä ei oltu tehty, syystä tai toisesta, koko henkivakuutus siirtyi leskelle. Testamentti määräsi, että leski saa käyttö- ja hallintaoikeuden setäni omaisuuteen kuolemaansa saakka. Tässäkään vaiheessa silmäni eivät vielä räpsähtäneet auki, toisin kuin isäni siskolla. Allekirjoitimme paperit ja leski katkaisi yhteydet kaikkiin meihin.

Uskotko Karmaan? Minä uskon. Paha saa aina palkkansa. Pian setäni perunkirjoituksen jälkeen leski kuoli yllättäen. Kuolema ei ollut armollinen, vaan kiduttava, kivulias ja sanoisinko oikeudenmukainen sen jälkeen, kun paljastui mitä leski oli tehnyt. Lesken perunkirjoituksessa selvisi, että testamentin käyttö- ja hallintaoikeuden perusteella leski oli tuhlannut setäni omaisuutta huolella tämän kuolemankin jälkeen. Tilit oli tyhjennetty, osakkeet myyty ja olipa leski yrittänyt saada talonkin myytyä. Henkivakuutuksen summa, josta lesken kaksi tytärtä, jotka eivät olleet koskaan missään tekemisissä setäni  kanssa, pääsivät nyt nauttimaan, oli jäätävä. 

Kun lesken tyttäret tulivat tyhjentämään taloa äitinsä tavaroista, he ojensivat taloon liittyviä kansioita meille ja joista koko karmeus hiljalleen alkoi paljastua. Kansiot sisälsivät mm. setäni tiliotteita, joista paljastui edunvalvonnan väärinkäytökset. Setäni huikeaa omaisuutta oli siirretty edunvalvojana toimineen vaimon toimesta hänelle itselleen, hänen lapsilleen ja lapsenlapsilleen kymmenien tuhansien eurojen edestä. Kaikki ihmettelemäni autot oli ostettu setäni varoista ja siirretty vaimon nimiin, kaikki taloon tehdyt, omaa mukavuutta parantavat remontit oli tehty setäni varoista, lesken ja jopa lesken naapurin ulkomaan matkat setäni oli maksanut ja maksoipa setäni edelleen vaimon kaikki asumisen ja elämisen kulut samalla, kun hän maksoi hoivakotiasumisestaankin. 170.000 euron varallisuus oli puff – poissa kahdessa vuodessa, kiinteistöä lukuunottamatta. Koska leski oli kuollut, häntä ei voitu saattaa rikosoikeudelliseen vastuuseen, mutta sen sijaan palkkasimme lakimiehen, joka lähti hakemaan korvausta lesken tyttärien perimästä 100.000 euron henkivakuutuksesta. Tyttäret kielsivät luonnollisesti kaiken väärinkäytön ja yrittivät tehdä mustasta valkoista ja vihreästä keltaista. Kun sopua ei saatu aikaiseksi lakimiesten välityksellä, otettiin mukaan pesänjakaja.

Pesänjakajasta oli lakimiehellämme ollut suositus, mutta itse en voisi häntä suositella kenellekään. Vuosia kului, mitään ei tapahtunut. Miestä sai potkia persuksiin toden teolla, että hän sai aina edes yhden asian eteenpäin. Sitten miehestä ei taas kuulunut mitään kuukausiin, ennen kuin uusi potkaisu tuli. Kun viimein saimme sopimuksen aikaiseksi, pesänjakajan kulut olivat jäätävät. Meidän lakimiehemme luonnollisesti veloitti meitä jokaisesta pesänjakajan perseeseen potkaisusta ja pesänjakaja jokaisesta lakimiehen "potkaisusta". Vaikka sopimus oli allekirjoitettu, ositus avioparin kesken tehty, pesänjakajalla kesti yhä kuukausia tehdä varsinainen pesänjako eli siirtää rahat tilille. Kaiken tämä paskan jälkeen sain nippa nappa omat rahani takaisin enkä mitään muuta. Tai onhan meillä vielä setäni kiinteistö tallella. Meidän agenda tässä oli, että tuhlataan vaikka kaikki setäni omaisuus lakimiehiin, kunhan nuo tyttäret saavat mahdollisimman vähän. Ihan en ajatellut, että näin tiukaksi menee. 

Seuraavaksi alkaa kiinteistön myynti saman tätösen kanssa, joka ei anna tämän jutun alussa kerrotun jauhopussin hinnasta periksi. Voinen kertoa, että tulossa on erittäin kivulias ja piinallinen prosessi. Perukirjan mukaan osuuteni kiinteistöstä on 22.500 €, mutta jos saan edes 10.000 €, on sekin jo saavutus.

Näin jälkikäteen olen ajatellut, että olisi ollut järkevämpää jättää riitely sikseen ja ottaa se, mikä oli alunperinkin annettavissa. En siis itse hyötynyt taloudellisesti senttiäkään tästä riitelystä. Talokin olisi ollut helpompaa myydä siinä kunnossa, jossa se oli lesken kuoltua. Nyt talo on ollut vuosia tyhjillään, piha hoitamatta. No, katsotaan kuinka monta vuotta tämän myymiseen vielä suttaantuu. Kuluthan siitä juoksevat kaiken aikaa: kiinteistövero, kotivakuutus, sähkö. Eivät nämä kulut talouttani kaada, mutta eläisin hyvin ilman niitä.

Miten teillä perinnönjaot sujuvat? Ovatko leppoisia tapahtumia vai riidelläänkö teilläkin jauhopusseista?

2 kommenttia:

  1. Ei hitto mikä saaga :O Tästä saisi johonkin saippuaoopperaan kokonaisen kauden verran sisältöä.

    Meillä on menneet perinnönjaot ihan sopuisasti vaikkakin välillä vähän sekavasti, kun kuolinpesä on ollut osallisena toisessa jakamattomassa kuolinpesässä. Saatiin kuitenkin hoidettua nuokin vanhat jakamattomat kuolinpesät kuntoon. Iskän kuoltua saatiin perunkirjoitus ja perinnönjako hoidettua itse, vaikka noita sisäkkäisiä kuolinpesiä olikin, mutta kun lapseton isosetäni kuoli, mukaan otettiin asianajaja, koska osakkaita oli älyttömästi, eikä kukaan saanut niin suurta osaa, että olisi jaksanut ottaa vastuuta prosessista. Itse sain tonnin, mikä oli noin sadasosa koko potista. Asianajajaa sai muutaman kerran potkia, että kiinteistön myynti saatiin hoidettua, mutta muuten prosessi oli aika kivuton.

    VastaaPoista
  2. Kyllä tässä välillä on itsekin miettinyt onko muilla elämä yhtä värikästä kuin itsellä :D

    VastaaPoista

Kun suku on pahin

Olemme sisareni kanssa menettäneet molemmat vanhempamme jo vuosia sitten ja jo tuolloin päätimme, että me emme ala keskenämme riitelemään jo...