Neljä muuttolaatikkoa myöhemmin

Olen elämäni aikana muuttanut yhdeksän kertaa. Tuleva muuttoni on kymmenes. En oikeastaan muista edellistä muuttoa kauemmas miltä itsestä on tuntunut. Viimeisin muutto avopuolisoni luota omaan asuntoon oli riipaiseva, koska luulin asuvani talossamme hamaan tulevaan saakka. Vanha, rakkaudella remontoitu rintamamiestalo oli ensimmäinen paikka, jossa koin olevani kotona. Seiniin ei kuitenkaan saa rakastua, sillä ne ovat vain seinät. Eniten olen kaivannut miestäni, mutta hyvin meidän parisuhde on toiminut eri asunnoista huolimatta. 

Tuleva muutto sen sijaan on tuntunut vihalta ja kiukulta, vaikka onhan se helpotuskin. Muutin nykyiseen asuntooni vuokralle ajatellen, että ostan tästä ASO-osuuden ja olemme lasten kanssa tässä seuraavat 5-6 vuotta. Isännöitsijän välinpitämättömyys jatkuvaa yöelämää ja älämölöä harrastavien naapureiden suuntaan katkaisi kuitenkin kamelin selän. Nykyisessä asunnossa laitoin pihaa, paikkasin ja maalasin seinät ja tein muuta luvallista pintaremppaa tehdäkseni asunnosta kodin. Taas minä olen se, joka lähden, mutta naapurit voivat jatkaa ilakointiaan. Myönnän, olen aavistuksen katkera.

Kuvittelisi, että muutto omakotitalosta kolmioon karsisi tavaraa aika rankalla kädellä, ja kyllä se karsikin. Pakattuani ensimmäiset neljä muuttolaatikollista pelkkiä perintöastioita aloin pohtia, ettei tässä ole mitään järkeä. Kuinka moni mies säilyttää jotain vanhemmiltaan perittyä tavaraa siinä pelossa, että vainaja tulee haudan takaa haukkumaan miehen, jos mies myy/ hävittää tavaran? Keittiön kaapin perukoilta löytyi Arabian kippoa ja kuppia, joiden olemassaoloa en edes muistanut, vaikka edellisestä muutosta ei ole vuottakaan. Pelkästään näistä perintöastioista tuli neljä isoa muuttolaatikkoa. Minun logiikkaan ei myöskään ui ajatus, että omistan jotakin sarjaa muutaman kipon, toista sarjaa toiset muutamat jne. Eri astiastojen osia on ihan älytön määrä. En minä käytä isoa osaa näistä ikinä! Onko velvollisuuteni siis säästää kaikki kannutkin, koska ne ovat perintötavaraa? Jos möisin nämä, joku muu keräilijä voisi olla onnellinen siitä kannusta, joka on minulle vain kaapin täyte ja minä voisin saada näistä rahaa. Kaikesta tästä järkeilystä huolimatta luopuminen on vaikeaa, koska pelkään, että tuhkattu äitini nousee kuin Feniks-lintu konsanaan ja nokkii minut henkihieveriin. Kiltin tytön kasvatus on kyllä mennyt putkeen kohdallani…

26 muuttolaatikkoa odottaa vielä eteisessä tavaraa. 30 muuttolaatikkoon mahtuu minun ja lasteni elämä. Perässä tulevat huonekalut. Ehkä tämä tavaran läpikäyminen ja pakkaaminen vielä iloksi muuttuu.

Ps. Vittua, perkelettä ja saatanaa sisältävä, äärimmäisessä kiukussa kirjoitettu valituskirje isännöitsijälle viiden yön valvomisen jälkeen poiki viimein tulosta: meillä on ollut kolme hiljaista yötä. Osaan minä joskus olla tuhmakin.