Olen pian ollut viisi vuotta
nykyisessä työssäni. Tämän piti olla avioeron ja koko elämäni ”räjäyttämisen”
jälkeinen hetkellinen työsuhde. Työnantajani on organisaationa suuri, hyvä ja
tarjoaa työntekijöilleen loistavia etuuksia, mutta itse työ on ollut liiankin
yksitoikkoista. On meillä haasteitakin ollut. Moni asia tökkii, kuten varmasti
joka työpaikassa, mutta olen huomannut, että tietyt asiat tökkivät jo niin
pahasti, että ainoa tapa päästä karkuun työn aiheuttamaa ”pahaa oloa”, on
vaihtaa työpaikkaa. Nykyhetkessä työpaikan vaihtaminen on kuitenkin ollut
äärimmäisen haastavaa.
Olen koulutukseltani
sairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri opettajapuolelta. Viimeisin
työkokemukseni sairaanhoitajana on 8 vuoden takaa. Kun vuonna 2016 tulin
irtisanotuksi ammatillisen opettajan työstäni hallituksen leikkurin
seurauksena, en päässyt sairaanhoitajan tehtäviin, koska minun katsottiin
olevan ”ylikoulutettu”. Kuulin, että ”Et sinä kuitenkaan näihin tehtäviin jää”.
En päässyt edes sijaiseksi.
Opettajan töitä ei ollut, vaan
meitä työttömiä opettajia oli pilvin pimein. Niinpä pätevöidyin S2-opettajaksi,
jotta voisin opettaa suomen kieltä. Aika oli otollinen, sillä Suomeen tuli tuohon
aikaan valtava määrä turvapaikanhakijoita. Tuo pätevöityminen tarjosi töitä
seuraavat kaksi vuotta, kunnes kyllästyin opettamaan suomen kielen alkeita. Aina
kun sain opiskelijani puhumaan suomea, sain uuden alkeisryhmän. Nyt jos
haluaisin vaihtaa takaisin S2-opettajaksi, olemassa oleva pätevyyteni ei enää
riittäisi, vaan joutuisin opiskelemaan lisää. Onneksi en halua opettaa enää
suomea 😊
Löysin unelmatyöni
koulutussuunnittelijana, jossa sain yhdistää kaiken osaamani. Harmi vain, että
tätä pientä koulutusorganisaatiota johti eläkeiässä oleva henkilö, jolla ei
ollut mitään kokemusta siitä, miten koulutusorganisaatiota tulisi pyörittää.
Joka päivä oli yhtä kaaosta eikä ikinä tiennyt mitä esihenkilö oli yön aikana tehnyt
niille töille, jotka olit jättänyt työnpäivän päätteeksi ”pöydälle”. Markkinointi
takkusi, kun jo helmikuussa 80% olemattomasta markkinointibudjetista laitettiin
kaikkien vastustamaan radiomarkkinointiin ja loppu vuodeksi ei jäänyt enää
rahaa. Kun esihenkilöllä osaamista ei ollut, asiakkuudet kärsivät ja lopulta suuret
asiakkaat lähtivät. Esihenkilö syytti näistä aina alaisiaan eikä nähnyt omassa
toiminnassaan mitään vikaa. Lopulta lähtivät työntekijätkin. Kuntien
rahoituksella oleva organisaatio pyörii edelleen, mutta ovi on käynyt tiuhaan.
Sain jopa lähdettyäni puhelinsoiton tilalleni tulleelta henkilöltä, joka
itkuisena soitti ja kysyi, oliko minulla yhtä kamalaa töissä kuin hänellä.
Hänkin, yllätys, yllätys, irtisanoutui.
Tästä työstä siis hyppäsin
nykyiseen työhöni, jossa olen voinut pahoin jo viimeiset kolmisen vuotta. Olen
hakenut töitä viimeiset puoli vuotta ahkerasti, mutta työttömyystilanne on niin
karu, että yhtä paikkaa kohden saattaa hakea 200-750 muuta henkilöä. Ymmärrän,
että minua on ehkä vaikea määritellä työntekijänä: mikä olen ja mitä osaan,
koska osa osaamisestani voidaan katsoa jo ”vanhentuneeksi” ja nykyinen työnimikkeeni
on yleensä henkilöillä, jotka ovat insinöörejä, joten en voi edes hakea
nykyisen kaltaisia tehtäviä muilta yrityksiltä. Olen hakenut useita tehtäviä
sisäisestikin, mutta en ole päässyt edes haastatteluun, sillä minut ja
osaamiseni määritetään nykyisen tehtäväni pohjalta, joka ei vastaa koulutustani
millään tapaa.
Mutta… päätin hakea sairaanhoitajan
kesätöitä ja arvaa mitä? Tällä kertaa sain paikan! Olen huomiselle varannut
ajan esihenkilölleni, jossa pyydän 3 kk:n virkavapaata. En näe mitään syytä,
miksen voisi kesän ajaksi virkavapaata saada, joten olen erittäin toiveikas. Itse
lähden ajatuksesta, että tällä työsuhteella saan ujutettua jalkani hyvinvointialueen
sisälle, päivitän sairaanhoitajan osaamiseni ja koska minulta löytyy jo johtamiskokemusta
ja -opintoja, voisin alkaa suunnata katseeni sotepuolen tehtäviin. Lisäksi
voisin keikkatyötä tekemällä ansaita lisätienestejä työsuhteen päättymisen
jälkeen.
Huono puoli tässä on, että tuloni
tulevat pienenemään tuon kolmen kuukauden osalta enkä pidä kesällä lainkaan
kesälomaa. Ajattelen kuitenkin, että tällä työsuhteella voi olla nyt niin
merkittävä vaikutus työurani jatkon rakentamiseen, että ne pienentyvät tulot
pystyn kompensoimaan jollakin tapaa. Vaikkapa maksamalla kolmen kk:n ajan
asuntolainasta pelkkiä korkoja. Katsotaan.
Merkittävin vaikutus tällä tulee
olemaan kuitenkin omaan hyvinvointiini. Jos omassa työssäni ”ketuttaa” vielä
työpäivän jälkeenkin, lienee ehkä ihan hyvä loikata välillä muihin töihin ja
tuulettaa omia korvien välejä. Pitää toivoa, että esihenkilöni ymmärtää tämän.
Palaan siis ajassa kirjaimellisesti
20 vuotta taaksepäin ja lähden katsomaan mihin tämä polku minut vielä viekään.
Mitäpä tähän sanot?
