keskiviikko 5. maaliskuuta 2025

Helmikuun kuukausikatsaus

Kerroinkin edellisessä kuukausikatsauksessani, miten tiskikone hajosi saman tien muuttaessani uuteen kotiini. Kun on kyse keittiöstä, joka on remontoitu 16 vuotta sitten, arvannet, että kodinkone toisensa perään sanoo riks-raks ja poks. Sinä päivänä, kun uusi tiskikone asennettiin, jääkaappi sanoi sopimuksensa irti. Eihän siinä auttanut kuin ostaa uusi jääkaappikin. Nämä kulut näkyvät maaliskuun kuukausikatsauksessa. Itseasiassa asunnossa oli erikseen jääkaappi ja pakastinkaappi, joten päätin säästää sähkökuluissa sekä laitekustannuksissa ostamalla pelkän jääkaappipakastimen. Vanha pakastinkaappi on pois käytöstä, mutta ”koristeena” paikallaan, kunnes keksin, millä täyttää aukko fiksusti. Nyt ei pitäisi olla enää hajoavia kodinkoneita.

Koska taloudellinen tilanteeni tammikuussa oli mitä oli, ja rahaa oli palanut ihan hirveästi, ärsyynnyin vaatehuoneessani tilanteeseen, jossa jouduin siirtämään tavaraa edestäni päästäkseni sisään. Päätin, että nyt nämä ylimääräiset tavarat lähtevät. Möin helmikuun aikana huonekaluja ja lasten urheiluvälineitä 835 eurolla. Tällä sain maksettua tiskikoneen sekä keikkaliput, jotka miesystäväni kanssa hommasimme.

Lisäksi sain kilometrikorvauksia harrastuksestani 60,18 euroa sekä vuokravakuuden vesilaskulla vähennettynä: 195,73€. Se, mitä en saanut, oli syksyllä edelliseen asuntooni hankkimani lieden upgrade-maksu. Olisin saanut aso-asuntoon, jossa siis olin vuokralla, ilmaisen keraamisen lieden, mutta koska halusin induktiolieden, maksoin itse siitä 245€. Tietysti olisivat voineet kertoa (tai olisin itse voinut varmistaa), että ko. rahasummaa ei saa takaisin, joten ilahdutan nyt seuraavaa asukasta paremmalla liedellä.

Tulot helmikuussa: 4.486,35€

SÄÄNNÖLLISET MENOT:

YLIMÄÄRÄISET MENOT:

Yhtiövastike (sis. vesimaksun)

475,00

Astianpesukone

515,67

Lainan lyhennys

553,50

Tyttären menot

89,00

Sähkö

102,35

Tv-taso

39,90

Puhelin (oma + lasten) 

50,97

Ulkonasyöminen

109,54

Netti

77,28

Keikkalippu

100,25

Netflix

9,49

Apteekki

29,88

Spotify (perhe)

19,99

Remppa

538,96

Ruoka- ja päivittäistavarat 

602,49

Opintomatka

100

Laskutili

300,00

 

 

Lasten kk-raha

64,00

 

 

Lasten kuntosalijäsenyys

77,90

 

 

Bensa

91,20

 

 

Yhteensä

2.424,17

 

1.523,20

 

Menot helmikuussa: 3.947,37€

Helmikuun menoihin uutuutena tuli nettimaksu. Oikeasti summa ei tule olemaan 77,28€, mutta tuo summa sisältää avausmaksun sekä tammikuun osalta käytön.

Sähkölasku on suuri, koska se sisältää sekä edellisen asunnon että nykyisen asunnon sähkölaskut.

Ruokamenot ovat edelleen aivan järkyttävät!!!

Ylimääräisinä kustannuksina tulivat tyttären keikkalippu, oma keikkalippu sekä pojan opintomatka, josta piti ensimmäinen osuus maksaa helmikuussa. Ulkona syömisiin liittyy yksi kaveriporukan tapaaminen sekä miehen kanssa ulkona kahvittelu ja hiihtoloman aikana tehty Helsingin reissu, jossa tuli syötyä lasten kanssa ulkona. Vatsaan on uponnut aika paljon helmikuussa rahaa. Jösses.

Hiihtolomalla tein myös remppaa kotona. Nyt on enää jäljellä yksi makuuhuone, omani, mutta sen verran tuli remppaväsymys, että pakko jättää tuo nyt vielä hautumaan tulevaisuuteen. Muut tilat ovat valmiit ja koti tuntuu viimein kodilta.

Sijoitukset

Lapset

30,00

Nordnet Suomi Indeksi

20,00

Seligson Pharma

25,00

Seligson Brands

25,00

Osakkeet

0

Yhteensä

100€

 

Taloyhtiön viimeinen laina erääntyi helmikuussa maksettavaksi, joten asuntolainani summa nousi viime kuusta ja luonnollisesti varallisuuteni sitä myöten laski.

Varallisuus

31.1.25 €

28.2.25

Muutos

Osakkeet

0,00

0,00

0,00

Indeksirahastot

449,12

529,08

+ 79,96

Hätävara-tili

4.000

4.003,53

+ 3,53

Asunto

108.000

108.000

0,00

Kiinteistö

22.500

22.500

0,00

Asuntolaina

- 95.151,9

- 96.433,02

- 1.281,12

Yhteensä

39 797,22

38 599,59

- 1.197,63

 

2 kommenttia:

  1. Jotain uutta!!

    Hei kaikille!
    Pysähdyn tällä kanavalla kertomaan hyviä uutisia.
    Sain äskettäin lainan, jota en ollut oikein harkinnut, mutta olin iloisesti yllättynyt tästä miehestä.
    Hänen nimensä on yksinkertaisesti herra Elijah.
    Löysin Facebookissa kommentin hänen nimensä alla ja yritin ottaa häneen yhteyttä saadakseni tietoa lainan saamisesta.
    Sain häneltä 100 000 dollarin dollarin lainan alle 72 tunnissa pankkisiirrolla.
    Jaan hänen yhteystietonsa, jotta voit pyytää hänen apuaan, jos tarvitset sitä.
    Sähköposti: loancreditinstitutions00@gmail.com
    Puhelin: +393512114999.
    Whatsapp: +393509313766.
    Ota yhteyttä häneen saadaksesi lisätietoja. Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Hei kaikki.

    Olen Fatima Mireia Beatriz ja olen kotoisin Limasta, Perusta. Etsin lainaa netistä ja olin hyvin peloissani. En ollut koskaan aiemmin hakenut lainaa, joten tein taustatutkimusta ja etsin laillista yritystä. Löysin sellaisen nimeltä Loan Credit institutions. Tutkin, mitä ihmiset sanoivat tästä yrityksestä, ja se oli totta. Päätin hakea heiltä lainaa. Tarvitsin 65 000 dollaria yrityksen perustamiseen. Kun hain lainaa, he kertoivat minulle kaiken, mitä minun piti tehdä, ja vakuuttivat, että lainani olisi perillä alle viidessä arkipäivässä. Sanoin okei. Sain lainani tältä yritykseltä. Kirjoittaessani tätä nyt minua ei ole koskaan aiemmin huijattu, ja tämä yritys on loistava. Olen kuullut ihmisten puhuvan huijauksista, mutta minua ei ole koskaan huijattu, ja kiitän Jumalaa siitä. Joten jos tarvitset oikeaa lainaa, tämä on oikea yritys hakea. He auttavat sinua, ja heidän kertomansa lainanantoaika on täsmälleen se aika, jolloin saat sen. Kirjoitan tämän viestin kaikille, jotta he eivät hae lainaa väärästä yrityksestä. Jos tarvitset oikeaa lainaa, ota yhteyttä tähän yritykseen, niin olet tyytyväinen. Heidän sähköpostiosoitteensa on loancreditinstitutions00@gmail.com tai WhatsApp: +393509313766. WhatsApp: +393512114999.

    VastaaPoista

Avioehto

Kuinka monella avioliitossa elävällä lukijallani on avioehto? Jos ei ole, niin miksi ei ole? Suomessa Tilastokeskuksen mukaan puolet aviolii...