Holtiton rahankäyttäjä

Kerroin jo aiemmassa postauksessani asuneeni miehen kanssa, jonka rahan käyttö oli suorastaan holtitonta. Kun itse hoidin ruokaostokset pääasiallisesti, ja ruokakulut viiden teinin taloudessa olivat lähemmäs 2.000€/kk, mieheni katseli 13-vuotiaalle 700 euron luistimia, vaikka pojan jalka kasvoi puolessa vuodessa aina luistimista ulos. Perheestämme kolme poikaa pelasi jääkiekkoa ja varusteisiin upposi rahaa. Mies ei hankkinut mitään käytettynä, vaan aina piti olla viimeisintä huutoa olevia varusteita, vaikka tiedossa olivat kasvupyrähdykset ja se, etteivät varusteet mahdu edes koko kautta. 

Erilleen muuttomme jälkeen mies osti itselleen ja lapsilleen rivitalon pätkän. Koska hän ei ollut juurikaan asuntolainaa kolmessa vuodessa lyhentänyt ja asuntolaina sisälsi myös autolainan sekä luottokorttivelan, miehelle jäi itseasiassa velkaa myymästämme talosta. Yritin useaan otteeseen sanoa, että älä osta nyt mitään, hengitä, mene hetkeksi vaikka vuokralle ja hoida taloutesi kuntoon. Talon myymisestä jäänyt velka olisi ollut maksettavissa asuntolainan ehdoilla, pienellä korolla ja vuodessa. Mies kuitenkin osti rivitalon pätkän. Koska säästöjä ei ollut, vanhemmat tulivat takaajiksi. Tämä suht pieni (10.000€) velka talosta muutettiin kalliiksi JoustoLuotoksi ja sen maksuajaksi tuli 5 vuotta 8,9 %:n korolla. Lisäksi tuli asuntolaina ja yhtiövastike. Ensin hajosi liesituuletin ja tiskikone, sitten jääkaappipakastin. Seuraavaksi hajosi auto, jota ei enää pystytty korjaamaan. Tuli autolaina. Sen sijaan, että mies olisi tyytynyt alle 10.000 €:n autoon, piti ostaa jälleen kalliimpi auto. Palkasta ei miehelle jää tällä hetkellä käteen mitään, ei mitään.

Tiedättekö, kun sitä edelleen miestä rakastavana alkaa pohtia, että pitäisikö minun lainata hänelle rahaa, että tuo helvetin kallis JoustoLuotto saataisiin pois? Onneksi jossain se järki minunkin päässäni heräsi, kun seurasin tätä touhua hetken aikaa. Tuo ylikallis auto, johon ei olisi ollut varaa, oli itselleni herätys. Niin sitä makaa kuin petaa. Kun joulu läheni eikä rahaa lasten lahjoihin ollut, mies havahtui siihen, että kuukausia tien pielessä maannut autonromu voisikin tuottaa joululahjarahat, ja näin kävikin.

Itse olen kuitenkin yhä aika idiootti. Koska nautin mieheni seurasta ja hänellä ei ikinä ole rahaa, kustannan hänelle edelleen asioita. Nyt viimeisimpänä esimerkkinä vaikkapa kahdet keikkaliput, joihin upposi itseltäni yli 400 €. Ei minullakaan tällä hetkellä niin hyvin pyyhi, että irrottaisin 400 € tuosta vain, mutta rakkaus on kummallista. Sokeuttavaa. Toisaalta silmäni ovat auenneet sen suhteen, että ehkä minä olenkin ollut se taloudellisen hyväksikäytön mahdollistaja aina parisuhteissani? Olen aina lompakko levällään, että tehdään vain kivoja juttuja, minä maksan. Tai maksan, ettei toiselle tule paha mieli. Tai ettei tule riitaa. Mutta nyt siihenkin tulee piste. Piste.