Rakkaus ja raha

Kolmas aikuisiän parisuhteeni alkoi siis kaverisuhteena kiekkoisään. Olimme tunteneet jo vuosikaudet ja samoin toistemme pojat, ja pojat keskenään. Luonnollisesti aloimme seurustelun kestäessä katsomaan yhteistä kotia. Mies asui edelleen avioerokodissaan ja lopulta teimme ratkaisun, että remontoimalla sitä, ostaisin puolet rintamamiestalosta ja muuttaisin lasteni kanssa sinne. Vasta kun talouden lukuja alettiin vetää ruutuvihkoon ylös, tajusin, että miehelläni oli velkaa ja sitä oli paljon. Oli luottokorttivelkaa, autolaina (17.000€) ja asuntolaina (164.000€). Päällepäin mies ei ikinä näyttänyt sitä, että rahasta tekee tiukkaa ja siksi esimerkiksi 6.000€:n luottokorttivelka tuli itselleni aika puskista. Hälytyskellot soivat hetken aikaa päässäni, mutta vain hetken aikaa. Ajattelin, että tästä selvitään.

Pankissa mies kuittasi autolainansa ja luottokorttivelkansa ottamalla asuntolainaa enemmän. Tämä onnistui siten, että mies vaihtoi pankkia. Minä puolestani ostin puolet talosta ja otin siihen asuntolainan. Minulla lainaa oli 73.000€. Avasimme yhteisen tilin, jonne laskimme kuukausittaiset yhteiset menomme: vesi, maakaasu, sähkö, polttopuut, kiinteistövero, jätemaksu, vakuutus, netti. Talon remontit oli tarkoitus kustantaa säästöistäni, sillä mieheni teki suurimman työn remontista. Opetin myös miestäni avaamaan ns. laskutilin, jonne itse olin laskenut mm. autoon menevät kk-maksut, jolloin dieselveron tai vakuutusmaksun tullessa, rahat ovat jo valmiina eivätkä kaada taloutta sillä, että niistä pitää kk-palkan turvin selvitä. Lisäksi avasimme toisen yhteisen tilin, jonne laitoimme kumpikin 50€/kk reissuja varten. Muutoin meillä oli omat käyttötilimme ja saimme luonnollisesti käyttää rahamme, miten halusimme. Mieskin vaikutti helpottuneemmalta, kun talouteen tuli jokin ”tolkku”. Tästä se lähtee, ajattelin…

Eihän se sitten lähtenyt. Mieheni ex-rouva käytti häikäilettömästi miestäni taloudellisesti hyväkseen. Lapsiin liittyvät kulut olivat räikeässä epäsuhdassa ja exän ja miehen yhteinen tili, jonne tulivat lapsilisät, tyhjeni aina exän toimesta. Tili, jolta piti tehdä vaatehankinnat ja maksaa harrastuskulut, oli jatkuvasti tyhjä. Rouva pyysi aina puolet esimerkiksi kenkien ostohinnasta, mutta jos mieheni osti lapsille jotakin, ei hän vähentänyt kuluja lapsilisätililtä tai vaatinut exältään rahaa. Kun järjestimme mieheni lapsille syntymäpäiväjuhlia, ja jos lapset saivat lahjaksi rahaa, exä ajoi pihaan omalla lapsiviikollaan ja lapset kävivät hakemassa lahjarahat, jotka exä kävi kuluttamassa lasten kanssa. Katselin huuli pyöreänä kaikkea tätä. Kolmas asia, jota en voinut käsittää oli se, ettei lapsilta vaadittu oikeastaan mitään. Tästä seurasi omaisuuden piittaamattomuus. Kun omille lapsilleni olin ensimmäisistä kännyköistä lähtien toitottanut kännykästä huolehtimista, mieheni lapsilla niitä kului kuin karkkia. Ne olivat aina rikki ja vastaus oli ”No voi, hankitaan uusi.” Ja näin toimittiin kaiken kanssa. Pyörät rikottiin osin tahallaan ja aina oli vastaus ”Isi korjaa, isi ostaa uuden”.

Jossakin vaiheessa huomasin ostavani yksin ruokaostokset 7 hengen talouteemme ja tajuavani, ettei minulla jää rahaa enää mihinkään omiin hankintoihin. Samaan aikaan mieheni saattoi tehdä 700 euron luistinostot kasvavalle jalalle, mikä oli mielestäni täysin järjetöntä, ja todeta loppukuusta, ettei hänellä ole rahaa. Aiemman luottokorttivelan synty alkoi valjeta hiljalleen.

Mieheni jäätyä pitkälle sairaslomalle tilanne perheessämme kärjistyi entisestään. Maksoin taloon liittyviä kuluja enemmän, ruokaostokset, vaatehankinnat viidelle teinille, joululahjat ja sen sijaan, että joku olisi ikinä edes kiitoksen sanaa sanonut, sain osakseni huonoa käytöstä. Uusperheemme kuherruskuukausi päättyi sangen nopeasti ja ikävästi. Lapsemme eivät alun jälkeen tulleet enää keskenään toimeen, eivät mahtuneet samaan huoneeseen samaan aikaan ja riitoja lasten kesken alkoi olla niin paljon, että kävelin monesti iltalenkillä vanhan ASO-kotini lähistöllä ja mietin, miten onnellinen siellä olinkaan. Miten helppoa elämä vain omien lasten kanssa onkaan. Halusin pois.

Niinpä päädyimme radikaaliin ratkaisuun: talon myymiseen. Päätin itse lähteä jo ennen myymistä pois yhteisestä kodistamme. Jätin yhteiselle laskutilille rahaa, jotta taloon liittyvät kulut saadaan maksettua eikä mies jäisi minun jäljiltäni taloudelliseen ahdinkoon. Koska talo oli halutulla alueella ja viimeisen päälle remontoitu, se myytiin kuukaudessa. Myyntihinta oli tosin sellainen, että kaikki säästöni, jotka käytin remonttiin, jäivät taloon. Sain myynnissä ainoastaan asuntolainan lyhennysten verran rahaa, yhteensä siis 28.200€. Olin myynyt autoni siirryttyäni täysin etätöihin ja poikani lopettaessa jääkiekon, mutta muuton jälkeen jouduin hankkimaan auton, joten käteeni jäi 13.400€ tästä seikkailusta.

Ennen yhteenmuuttoa, minulla oli rahaa 76.037,65€, avoliiton päättymisen jälkeen alle 20.000€. Kolmessa vuodessa kadotin 56.000€. Kannattiko? Ei. Opinko jotakin? Kyllä. Uusperhe-elämä ei ole minua varten ja pärjään yksinhuoltajana (taloudellisesti) paremmin kuin avoliitossa.