Kuulumisia

Itselläni on blogin kirjoittelu hieman jäänyt enkä tiedä oikein mistä taas aloittaisin…

Lyhyenä kertauksena, että ostin asunnon, johon muutin tammikuussa ja johon paloi ”hätävarani” asuntolainan 10%:n omarahoitusosuutena. Sitten hajosi tiskikone, ja heti perään jääkaappi. Möin omaisuuttani, mutta samalla remontoin asuntoani. En päässyt aloittamaan uutta vuotta ”puhtaalta pöydältä” ja vaurastuen. Vaurastumisen sijaan tuntuu, että rahaa vain katoaa. Eikä se katoaminen lopu vieläkään.

Kerroin aiemmin, että omaan ”luksustuotteen”nimeltä työsuhdepolkupyörä. Kerroin myös, että se on ollut talven maksullisessa säilytyksessä, jossa se myös asianmukaisesti huolletaan. Koska jään palkkatyöstäni virkavapaalle ”liian pitkäksi aikaa”, joudun joko luopumaan tai lunastamaan polkupyöräni. Luovutushinta on yli 3.000 euroa ja luopumismaksu n. 260€ + pyörän noutomaksu. Puhumattakaan, että se pyörä on edelleen talvisäilytyksessä, josta minun pitää maksa maksu + huoltomaksu. Tämä oli jälleen yksi hirveän huono taloudellinen päätös, jonka vuosi sitten tein elämässäni, mutta turha tätä on nyt itkeä. Tilanne on, mikä on.

Sain myös kuulla esihenkilöni toimineen virheellisesti antaessaan minulle virkavapaata. Meillä ei kuulemma saa antaa virkavapaata mennäkseen toiselle työnantajalle. Koska virhe oli esihenkilöni, minä en tästä kärsi. En ole siltikään saanut vielä työsopimusta virkavapaan aikaiselta työnantajalta. Sekin on kuulemma kadonnut bittiavaruuteen. No, ehkä se sieltä tulee. Silti huomaan olevani ”jännittyneessä” tilassa kaiken aikaa, koska virkavapaa on jo myönnetty, kesälomia pitäisi hakea ennen sitä ja virallinen allekirjoitus uudesta työsuhteesta puuttuu. Hoen itselleni, että kaikki järjestyy kyllä.

Peruspositiivinen ihminenkin muuttuu jossakin vaiheessa itkuiseksi, masentuneeksi, vihaiseksi ja unettomuudesta kärsiväksi, kun vastaanottaa liian monta potkua vyön alle. Olen purkanut välillä aggressioitani takapihalla, jonne asunnon myynyt mummeli jätti valtavat määrät rojua siivottavakseni ja repimällä lumen alta paljastunutta kasvillisuutta pois. Tai sitten olen painanut lenkillä kuulokkeiden huutaessa raivomusiikkia.

Olen huomannut itsessäni myös sen, että kun menee riittävän huonosti, lakkaan välittämästä rahanmenoa. Olen tämän vuoden ajan kauhistellut ruoka- ja päivittäiskulujani, mutta tajusin hiljattain, että piristän itseäni ja lapsiani herkuilla, kun tuntuu, että muu maailma ympärillä kaatuu. Lisäksi olen ostanut ruokaostoksilla valtavasti kukkia. Viikko sitten tilipäivänä ostin 130 eurolla ruokakaupasta ruokaa viikoksi, mutta myös sellaisen määrän kukkia, muffineita, suklaata ja karkkia, että kun kassa sanoi loppusumman, heräsin viimein. Seuraava olotila oli katumus.

Katumusta seurasi onneksi toiminta. Olin jo kuukauden alussa alkanut siirtämään rahaa kahden tilin välillä, koska pyhä tarkoitukseni oli maksaa viime kuun huikeilla tavaran myynneillä hajonnut jääkaappi. Minulla oli vielä viime kuun loppu puolella tuo summa jemmassa, mutta sain tuhlattua senkin RUOKAKAUPPAAN. Maaliskuussa opettelin, että pidän käyttötililläni ”viikkorahaa” ja kävin vain kerran viikossa kaupassa, johon tuo ”viikkoraha” käytettiin. Muu osa palkastani oli, ja on edelleen, toisella tilillä.

Lisäksi päätin katsoa uudelleen Netflixistä ”Näin rikastut”-sarjan. En yleensä katso mitään jenkkien tekemiä dokumenttejä tmv. ainoastaan vain elokuvia, mutta tässä sarjassa puhutteli jo aiemmin, vuosia sitten, ajatus omasta vauraasta elämästä. Minun vauras elämä on sitä, että minulla on 10.000 euroa hätävaratililläni (= tuo turvaa), säästän eläkettä varten ja matkustan edes kerran vuodessa lasten kanssa ulkomaille (=henkireikä). Ei sen kummempaa. Sain viimein rauhan.

Minusta on upeaa lukea, miten toiset sijoittajat onnistuvat ja pääsevät tavoitteisiinsa. Se, että menetin itse omaisuuteni talokaupoissa oli monen tekijän summa ja asia, jolle en mahda mitään. Mutta kunhan vielä selviän tästä työsuhdepolkupyörä-asiasta, asioiden pitäisi viimein omalta osaltani helpottaa ja oma tavoitteeni on selvillä.

En päässyt opinto-ohjaajaksi opiskelemaan, kuten arvelinkin. Hain kuitenkin YAMK-tutkintoihin ja kirjoittelinpa taas uuden työpaikkahakemuksenkin, johon sain sellaiset suosittelijat, että ihmettelen, jos en saa haastattelukutsua. Tässä työpaikassa palkka on heikompi kuin nykyisessä, mutta tämä työ on ollut haaveeni jo kuluneet 20 vuotta. Katsotaan miten käy. Työaamuja nykyisessä työssä ei ole enää kuin 23 ja se tuntuu taivaalliselta. Ja huomaatteko: täältä se peruspositiivinen Pirkko taas nostaa päätään.

Nautitaanhan maaliskuun lopun upeista aurinkoisista keleistä! Kohta on kesä! 😊