Miten uuden vuoden lupaukset toteutuivat vuonna 2025?

Vuosi lähestyy loppuaan... Tein vuoden vaihteessa muutamia uuden vuoden lupauksia, kuten

•            Hätävaratilille 10.000 euron säästö
•            Uuden työpaikan metsästys
•            Opiskelu
•            Vegaanihaaste
•            Tipaton vuosi
•            Treenaaminen
•            Olen parempi kollega ja ystävä
•             Vaatehankinnat kotimaisilta yrittäjiltä
•            Oman kodin rakentaminen

Jos jossakin onnistuin tänä vuonna, niin uuden vuoden lupauksien pitämisessä.

Perintökiinteistön myynnin myötä sain hätävaratilini takaisin kuntoon ja 10.000 euroa kasaan. Tämä on mysteerinen psykologinen juttu itselleni. Jos tuolla tilillä olisi 9.999 euroa, se ”rassaisi” itseäni. En tiedä mistä tuo 10.000 euroa tarkalleen ottaen tulee, mutta se on ollut jo vuosikymmeniä summa, joka tuo itselleni turvan tunteen. Tämä lupaus siis onnistui.

Uuden työpaikan metsästämisessäkin onnistuin. Ottamalla riskin hyppäämällä virkavapaalle kolmeksi kuukaudeksi ja menemällä sairaanhoitajan tehtäviin päivittämään osaamiseni, onnistuin nappaamaan äitiysloman sijaisuuden hoitotyön opettajana. Ensi vuoden tavoite lienee sitten saada vakituinen työpaikka.

Opiskelun suhteen onnistuin myös… Aloitin syksyllä yamk-opinnot saadakseni esimiestyöhön vaadittavat opinnot ja pätevyyden kasaan. Syksy onkin mennyt koulutehtäviä pakertaessa ja varsinkin eroni jälkeen on ollut hyvä saada ajatukset upotettua johonkin muuhun kuin yksinäisyyden tunteeseen. Yksinäisyys kalvaa etenkin perjantai- ja lauantai-iltaisin. Arkipäivät menevät pitkälti työn ja lasten arjen pyörittämisessä, mutta viikonloppuisin iskee tietynlainen tyhjyys, jota sunnuntain opiskelupäivät ovat onneksi edes vähän helpottaneet.

Osallistuin tammikuussa vegaanihaasteeseen ja olen muovannut ruokavaliotani aika tavalla vegaaniseksi. Käytännössä olen maanantaista lauantaihin vegaani ja sunnuntaisin teen pellillisen pitsaa, jossa on lihaa ja juustoa. Tämä on tapahtunut osittain vahingossa, sen koommin ajattelematta. En minä lihasta kieltäydy, mutta hyvin pitkälti syön sitä vain kerran viikossa.

Tipaton vuosi olikin ensimmäinen huti. Kesällä nautin valkoviinistä ja syksyllä punaviinistä. Tosin yksi pullo kestää heittämällä kuukauden päivät. Olen siis melkoinen alkoholin suurkuluttaja :D Mielestäni tämä ei nyt ole paha rasti. Tällä kulutuksella voin elää, ja sitä paitsi onhan punaviinilasillinen terveellinen.

Treenaaminen on ollut jaksoittain tavoitteellista. Kesällä tuli käytyä pitkillä juoksulenkeillä, kahvakuulatreeneillä ylläpidän lihasvoimaa ja syksyllä huomasin joogan ja pilateksen ottavan enemmän valtaa. On ollut huikeaa huimata miten notkeutta ja keskivartalon vahvuutta tuli parissa kuukaudessa lähes päivittäisellä treenillä. Lisäksi kehon puolierot ovat tasaantuneet. Vaikka olen hoikka, oikeanlaista kiinteytystä ja lihasmassaa on tullut vuoden mittaan ja 100-kiloinen äijä menee taas heittämällä palomiesotteella selkään. Jos ihmettelet tätä kommenttia, sodan ajan sijoitukseni on sellainen, että ainoana naisena tehtävänäni on huolehtia joukkueeni lääkinnällisestä puolesta. Tosin miehet aina jaksavat muistuttaa, miten kuolemme ensimmäisenä, joten en joudu kantamaan ketään… Itselleni on kuitenkin tärkeää, että sitä voimaa sen kaverin kantamiseen on. Arvatkaa kuuntelenko kertausharjoituksissa yhdeltäkään mieheltä vittuilua? En. Otan sen vittuilijan morsiuskantoon tai selkään ja loppuu se vittuilu. 165-senttinen nainen pystyy halutessaan yllättäviin suorituksiin. Aloitin myös talviuinnin ja olen aivan koukussa siihen. Tämänkin harrastuksen olen halunnut aloittaa vuosia sitten, mutta nyt eron jälkeen sain kaksi kaveria mukaani ja siitä se lähti. Kerran viikossa käyn uimassa pientä matkaa läheisessä jortsussa.

Olen ollut parempi ystävä ja kollega. Kun vaihdoin nykyiseen työhöni, elämäni oli yhtä sotkua eron tiimoilta. Oli ihanaa tutustua uusiin ihmisiin ja aloittaa tyhjältä pöydältä kertoen ihmisille vain sen, minkä halusin. Olen saanut ihania työkavereita, joiden kanssa vapaa-ajallakin tulee viestiteltyä tai työpäivän aikana soiteltua ”Mitä kuuluu”-soittoja. Lisäksi sain elämääni kaksi maailmani tärkeintä miestä teinivuosilta: nuoruusvuosien parhaat kaverini. Ne, joiden kanssa leikittiin lapsina kirkkistä ja purkkista ja joiden kanssa soitin samassa bändissä. 20 vuoden tauon jälkeen löysin toisen Instasta ja toisen junasta. 20 vuodessa meistä oli tullut tylsiä isejä ja äitejä ja välimme olivat elämänmuutosten myötä katkenneet. Toista olin nähnyt sattumalta aina silloin tällöin ja juttu jatkui aina kuin olisimme viimeksi eilen jutelleet. On ollut ihanaa viettää aikaa näiden äijien kanssa ja palata takaisin 16-vuotiaaksi. Lisäksi vanha kaveripiirini on tullut entistä läheisemmäksi ja tärkeämmäksi eroni myötä.

Toinen uuden vuoden lupaukseni, jossa epäonnistuin, oli, että ostaisin vaatteita vain kotimaisilta yrittäjiltä. Enpä arvannut vielä vuoden vaihteessa palaavani töihin ihmisten eteen. Vaatekaappi oli pakko päivittää viiden vuoden etätyön pieruverkkareista fiksumpaan vaatetukseen eikä varaa pelkkään kotimaiseen ollut. Mutta suurin osa vaatteistani on ostettu kirpputoreilta tai Vintedistä.

Oman kodin rakentaminen keskittyi alkuvuoteen. Purin seiniin sellaisen määrän vihaa vanhasta työstäni… Muistan, miten tapetteja poistaessani ja seiniä maalatessani viha kasvoi välillä pelottavan suureksi. Koti on nyt valmis. Tai oma makuuhuoneeni edelleen kaipaisi maalipintaa ja seinien reikien paikkaamista, mutta koska en käy muuta kuin nukkumassa makkarissani, asiat eivät ole ärsyttäneet. Keittiöremontista ja uusista lattioista vielä haaveilen, mutta vielä mennään hetki näillä.

Seuraavaksi voikin lähteä miettimään mitä uuden vuoden lupauksia keksisi ensi vuodelle vakityön lisäksi… 

Onnistuitko sinä pitämään uuden vuoden lupauksesi ja joko uudet lupaukset siintävät mielessäsi?

Marraskuun kuukausikatsaus

Marraskuu ja Black Friday. En ole ikinä ennen ”hurahtanut” mustaan perjantaihin, mutta nyt tuli iPhonesta niin kova tarjous Gigantista, että heräsin yöllä tilamaan joululahjat lapsille. 1103€ kahdesta puhelimesta... Black Friday innosti muutenkin ostamaan joululahjoja ja hankkimaan omiin harrastuksiin edullisesti 13-kortin 10-kortin hinnalla + 2 vuoden jäsenyyden 145 eurolla Yogaialle. Siinähän se kuu sitten menikin, jälleen kerran, miinukselle ja pahasti.

Tulot marraskuussa: 3 508,90€

Tulot koostuivat palkasta, elatusmaksuista ja lapsilisästä.

                                          

SÄÄNNÖLLISET MENOT:	€	YLIMÄÄRÄISET MENOT:	€
Yhtiövastike (sis. vesimaksun)	475,00	Nextory	19,99
Lainan lyhennys	551,00	Työpaikkaruokailu (eväät)	172,90
Sähkö	61,02	Aamutee	8,00
Puhelin (oma + lasten) + netti	105,99	VR	104,80
Netflix	9,49	Konserttilippu	119,40
Spotify (perhe)	21,99	Terapia	236,00
Ruoka- ja päivittäistavarat	987,84	Joululahjat	1 368,71
Laskutili	500,00	Synttärilahjat	60,00
Lasten kk-raha	32,00	Autokoulu	333,89
Lasten kuntosalijäsenyys	34,90	Lippu	119,40
Bensa	222,18	Tyttöjen ilta + pikkujoulut	141,45
		Omat harrastukset	267,00
Yhteensä	2 966,51		2 951,54

 

Menot marraskuussa: 5 918,05€

Säännölliset menot ovat suht samaa sarjaa kuin muinakin kuukausina, paitsi bensakulut. Kun asuu eri paikkakunnalla kuin kollegat ja joutuu suhaamaan autolla opiskelijoiden työssäoppimispaikoille, bensaa kuluu ihan törkeän paljon. Kävelen niin paljon 3 km säteellä oleviin työpaikkoihin kuin pystyn, mutta osa paikoista on niin kaukana, että on pakko mennä autolla töihin. Vaikka km-korvaukset saisi hakea vain top-jakson päättyessä, oli niitä nyt pakko hakea. Bensaa kuluu tolkuttomasti ja päälle vielä junaliput niille päiville, kun voi kulkea edullisemmin junalla. Km-kulut tulevat maksuun joulukuussa ja joulukuussa pääsen vielä velottamaan loput matkat. Vähäinen junamatkustaminen näkyy aamuteen lukumäärissä. Pääsin vain viitenä aamuna junalla töihin marraskuussa.

Muita menoja olivat keikkalippu Lenny Kravitzin keikalle heinäkuussa, kahden kummilapsen synttärit sekä tyttöjen ilta + työpaikan pikku joulut. Näihin sisältyy juomat, vaatteet sekä ruokailu. Aloitimme esikoisen kanssa myös autokouluvalmistelut: lääkärintodistus 9 minuutin käynnistä 159€, ajokorttihakemus 39€, pakollinen teoriaosuus 32€ ja poljinsetti 99€. Aion siis opettaa esikoiseni ajamaan autoa.

Sijoitukset	€
Lapset	30,00
Nordnet Suomi Indeksi	20,00
Seligson Pharma	30,00
Seligson Brands	30,00
Osakkeet	0
Yhteensä	110€

Varallisuus	31.10.25	30.11.25	Muutos
Osakkeet	0,00	0,00	0,00
Indeksirahastot	1 165,75	1 293,36	+ 127,61
Hätävara-tili	20.008,03	20.026,54	+ 18,51
Asunto	108.000	108.000	0,00
Asuntolaina	- 94.082,37	- 93.791,42	+ 290,95
Yhteensä	35 191,41	35 528,48	+ 437,07

 

 Hurahditko sinä mustaan perjantaihin?

 

Terapia

Lokakuun kuukausikatsauksen "Muu sälä"-kohta sisältää terapian. Olin pohtinut tätä jo jonkin aikaa, etenkin, kun koko kesä ja alkusyksy menivät vihan tunteen vallassa aiemmasta työpaikastani. Viimeisin sysäys oli eroni. Muistan yhä sen tunteen, kun eron jälkeen tajusin, että minähän voin tehdä mitä minä haluan viikonloppuna! Minun elämäni ei ole enää sidottuna miehen aikatauluihin. Minua ei enää vituta, että jätän oman elämäni elämättä, koska odotan, milloin miehelle sopii, että teemme jotakin yhdessä. Kuulostaa varmaan aika hölmöltä? Mutta tällainen minä olen: teen kolmen ihmisen työt, asetan parisuhteeni ykkössijalle lasteni kanssa ja uuvutan itseni sillä, että minua ei kukaan laita ykkössijalle. Ei töissä eikä parisuhteessa. Eron myötä tajusin, että taas, TAAS, minä elin näin. Mikä ihmeen kynnysmatto minä miehille olen? Miksi vedän aina puoleeni ihmisiä, joille minä en koskaan ole riittävä? 

Sukelsin lapsuuteeni, nuoruuteeni, jossa en ikinä kelvannut äidilleni. 8½ oli huono arvosana kokeesta. ”Sinusta ei ikinä tule yhtään mitään!”, äitini ääni huutaa edelleen pääni sisällä. Ennen kuin täytin 30 vuotta, olin ylioppilas, kersantti, sairaanhoitaja, yhteiskuntatieteiden kandidaatti, terveystieteiden maisteri ja kahden lapsen yksinhuoltaja. Minustako ei todellakaan tullut yhtään mitään?

”Pitäisikö sun mennä lenkille? Et ole kolmeen päivään käynyt ja sun perse alkaa roikkua”, toteaa aviomieheni. Olen 10 kiloa hoikempi kuin nyt tätä kirjoittaessani ja olen edelleen hoikka. Tuolloin olin alipainoinen, kuivan kesän orava, kun kuuntelin, miten perseeni roikkuu, koska en ollut kolmeen päivään käynyt juoksemassa. ”Taasko sä syöt karkkia?” Minusta ja kehostani on sanottu koko elämäni ajan rumasti. En ole koskaan ollut ylipainoinen, vaan hoikka ja urheilullinen. Silti äitini kyttäsi teini-ikäisenä ruokamääriäni tajuamatta, että olin häntä 10 cm pitempi, harrastin lajeja, joissa energian kulutus oli suurta ja tarvitsin ravintoa. Muistan itkeneeni useat kerrat ruokapöydässä äitini kommentoidessa vaikkapa perunoiden määrää lautasellani. Tai ne itkut vaatekaupan sovituskopissa, kun lihaksikkaat reiteni ja Jennifer Lopezin kokoinen takapuoleni ei mahtunut alennusfarkkuihin, joita äitini kantoi sovituskoppiin. Luojan kiitos, strech-farkut tulivat markkinoille 2000-luvun taitteessa. Ja tiedättekö mistä minut lukiossa muistetaan? Treenatusta takapuolestani. Kiitos Shakira ja J.Lo. Kuulin taannoin eräältä lukion rinnakkaisella luokalla opiskelleelta mieheltä ylistyssanoja takapuolestani silloin ja nyt. Ja joo, kännissähän hän näitä jutteli, mutta ihan sama. Minulla on edelleen hyvä takapuoli :D :D :D 

Viimeisimmän parisuhteeni aikana painoni viimein nousi terveelliselle tasolle, mikä luonnollisesti tarkoitti, että jouduin ostamaan kokoa suurempia vaatteita. Ilmeisesti sekin oli liikaa? En kelvannut enää. Niinpä minä päätin hakeutua terapiaan. En halua enää yhteenkään parisuhteeseen, jossa hukkaan itseni ja jossa en kelpaa sellaisena kuin olen.

Etsin terapeuttia useamman viikon ja vertailin paitsi hintoja, myös sisältöä. Nykyiselle terapeutilleni sai vieläpä ilmaisen tutustumisajan, ja kun kemiat klikkasi, päätin aloittaa seuraavalla viikolla istunnot. Kyseessä on 20 kerran lyhytterapia ja toistaiseksi itselläni ei ole kuin positiivista sanottavaa. 1.180 euron sijoitus itseeni ei ole paha hinta siitä, jos saisin itsetuntoni takaisin ja pääsisin eroon kiltin tytön syndroomasta, josta niin kovin kärsin. Lopettamalla olemalla kaikille kiltti, voisin ehkä joskus harkita hakeutuvani esimiestehtäviin, joihin hakeutumisen olen jättänyt sen takia, että koen vaikeaksi antaa negatiivista palautetta ja mitä jos minusta ei pidettäisikään? Hylkäämisen tunne on kamala tunne.

Aika paljon on jo terapian ohella tullut tehtyä asioita itseni eteen. Kerroinkin jo, miten vaatekaappini meni uusiksi. Ja arvatkaa mitä? Ne Revolution Racen uudet housut ovat kokoa isommat. Olen treenannut sen verran, että vanhat housuni kiristävät, yllättäen, takapuolesta ja reisistä, joten nyt nämä uudet tuntuvat ihanilta sopivuutensa takia. Vyötärö on toki liian iso, mutta vyöllä senkin fiksaa. Itselläni on edelleen sodan ajan sijoitus, joten kertausharjoituksissa minun roolini on kantaa joukkueeni miehet taistelukentältä saamaan ensiapua. Ei sitä kuivan kesän orava tee.

Aloitin myös uuden harrastuksen: talviuinnin. Tähän ostin ePassilla 10-kortin. Lisäksi joogaan ja teen pilatesta lähes joka ilta. Olen notkeampi kuin ikinä tähän mennessä. Tapaan ystäviäni silloin kun minulle sopii. Kirjoitan paljon. Olen tehnyt pienistä asioista merkityksellisiä. Kaikista parasta, mitä eron jälkeen minulle on tapahtunut, on se, että vaikka menetin erossa muka-parhaan ystäväni, sain teinivuosiltani kaksi parasta ystävääni takaisin. He molemmat ovat miehiä. Toisen löysin sattumalta Instagramista ja toinen sattui kuljettamaan junaa töistä kotiin. Molemmat ovat onnellisesti avioliitossa. Heidän kanssaan kahvittelu ensimmäistä kertaa 20 vuoteen on tehnyt sanoin kuvaamattoman hyvää. Heille olen edelleen se sama tyyppi, joka edelleen hyväksytään joukkoon ja joka pyydetään uudelleen ja uudelleen kahville. Tästä totesinkin, etten taida kuitenkaan olla ihan paska tyyppi? On tätä työmaata minussa silti edelleen. Pikku hiljaa, pala palalta, versio 2.0 rakentuu.

Mitä Sinä olet viime aikoina tehnyt oman hyvinvointisi eteen?