Perintökiinteistön myynti

Syysloma lähestyi ja olisin kovasti halunnut lähteä lasteni kanssa edes päivän risteilylle Tallinnaan, mutta odotin kiinteistökauppojen toteutumista. 3,5 vuoden perintörasitus oli viimein saamassa uudet ostajat, mutta mitään ei tapahtunut. Olimme saaneet jo kauppakirjaluonnoksen luettavaksi ja hyväksyttäväksi, mutta mitään ei tapahtunut. Laitoin välittäjälle viestiä, osaisiko hän lainkaan arvioida kuinka kauan tässä menee. ”Tätisi ei ole hyväksynyt luonnosta ja täten emme voi edetä kaupoissa.” Olin kävelemässä töistä junalle, kun kirjoitin raivopäissäni tädilleni viestiä, että hänen tulee käydä allekirjoittamassa luonnos. Sain eläkeläiseltä vastauksen: ”Minä olen lomalla.” Pääni oli räjähtää. Tässä kohtaa kirjoitin asiallisen, mutta napakan, pitkän viestin tädilleni. Sain vastaukseksi noin kilometrin mittaisen haukkumaviestin, jota en vaivautunut lukemaan. Sen sijaan poistin koko keskustelun ja kirjoitin välittäjälle viestin, josko hän olisi yhteydessä tätiini ja ohjeistaisi tätä allekirjoittamaan. Juttelimme tovin välittäjän kanssa ja hän sanoi ostajien jo olevan hermostuneita. En ihmettele yhtään. 

Välittäjä sai tädin lopulta allekirjoittamaan, jonka jälkeen DIAS-kauppa käynnistyi. Sähköisessä asunto- ja kiinteistökaupassa asiat kuuluisivat tapahtua arviolta viidessä vuorokaudessa. Tosin kun lukee kokemuksia DIASista, monella se 5 vrk ei todellakaan toteudu. Meillä tämä sähköinen kiinteistökauppa tyssäsi jo ennen kuin tuo viiden vuorokauden raja meni umpeen. Sähköinen kaupankäynti peruttiin, koska kaikilla myyjillä ei pankin mukaan ollut tiliä ko. pankissa. Olimme puulla päähän lyötyjä. Meillä kaikilla nimenomaan oli tilit S-pankkiin. Soitin välittäjälle, hän ei tiennyt mitä tehdä. Soitin S-pankkiin, jossa minulle kerrottiin, ettei sähköinen kaupankäynti onnistu, koska minulla ei tule palkka S-pankkiin, eikä muuten tullut kenelläkään muillakaan myyjistä. Välittäjä ei ollut koskaan tällaisesta kuullutkaan. Ostajilla oli asuntolaina samaisesta S-pankista, joten välittäjä sai lopulta asian sovittua jollakin tapaa. Meille tästä ”poikkeusjärjestelystä” lankesi 100 euron lasku. Päiviä suttaantui sotkun selvittämiseen. Totesin mielessäni, että taidamme viettää syysloman kiltisti kotona.

2,5 viikkoa tätini ”Olen lomalla”-viestin jälkeen välittäjä laittoi viestiä, että tänään on kaupanteonaika ja tavoiteaika olisi allekirjoituksille aamupäivän aikana. Laitoin sisarelleni viestin, että käy allekirjoittamassa. Välittäjää pyysin vähintäänkin laittamaan tekstiviestin tädilleni, jotta tämä tajuaisi allekirjoittaa. ”Hän on menossa jossakin, mutta lupasi allekirjoittaa ennen klo 12.” Kun kaikkien allekirjoitukset olivat kasassa varsinaista kaupantekoa varten, seuraavaksi jännitettiin, tajuaako tätimme, että hänen tulee myös allekirjoittaa Maanmittauslaitoksen sivuilla kauppakirja. Tajusi viimein, mutta toista ostajaa sitten odotettiin. Jotta kauppahinta siirtyisi vielä saman päivän aikana, kauppakirja tuli allekirjoittaa ennen klo 14. Kyllä olivat pitkiä minuutteja ja tunteja, kun odoteltiin tätä viimeistä allekirjoitusta, mutta tulihan se, juuri ennen klo 14. Sitten odotettiin rahojen siirtymistä tilille… Ilmeisesti S-pankissa ei olla tietoisia tästä uudesta näppäimestä nimeltä ”Pikasiirto”, vaan raha liikkui pankkien aikataulujen mukaisesti ja rahat tilillä olivat vasta klo 16 ajossa.

Tämä oli kolmas DIAS-kauppa itselleni. Aiemmat kaksi, asunto-osake ja kiinteistö, osto sekä myynti, ovat sujuneet ongelmitta. Tämän kanssa oli sitten sotkua johtuen pankista. Päällimmäinen tunne, rahojen siirryttyä tililleni, oli helpotus. Nyt tämä on ohi. Vai oliko sittenkään?

Seuraavana päivänä tätini, jolla oli viimeinen kiinteistön avain ja joka oli ollut tyhjentämässä kiinteistöä viimeisistä tavaroista, laittoi kilometrin mittaisen sähköpostin hallintaoikeuden siirtymisestä. Tätimme ei ollut ilmoittanut minulle eikä sisarelleni mitään kiinteistön asioiden hoitamisesta. Kun pari vuotta takaperin vuokrasimme pakettiauton ja lähdimme siskon kanssa tyhjentämään 400 km päässä olevaa kiinteistöä, olisimme tyhjentäneet sen kokonaan. Tätimme sanoi ei. Hän halusi välttämättä jättää kalusteita taloon. Sanoimme jo tuolloin, että hän voi sitten itse tulla tyhjentämään talon, jos apumme ei tässä kohtaa kelpaa.  Nyt sisareni oli huonossa kunnossa, hän ei voinut lähteä tyhjentämään taloa. Minä olin töissä. Niinpä marttyyri-martta-tätimme kaiketi itse kantoi huonekalut ulos. Tässä kohtaa todettakoon, että kahden lapsen työssäkäyvä yksinhuoltaja-äiti tai 5 viikkoa sairaalassa maannut sairas sisareni, ei ole mitään tämän naisen silmissä. Hän eläkeläisenä saa olla ”lomalla”, mutta minä en saisi olla töissä eikä sisareni sairas. Meidän olisi pitänyt olla auttamassa. Luotimme siihen, että hän on talon tyhjentänyt. Alun perin hänen piti jättää myös avaimet taloon sisälle, josta uudet ostajat ne löytävät. Selvisi, että avaimet olivatkin tädilläni pääkaupunkiseudulla, 600 km päässä kiinteistöstä. Tästä seurasi vielä jonkinlainen operaatio ostajien ja tätini välillä. Välittäjämme oli aivan loppu tätini kanssa, aivan loppu. Niin olimme mekin sisareni kanssa. En tiedä mikä maku tästä kaikesta jäi ostajille suuhun? Nyt odotamme enää loppulaskuja sähköistä, vakuutuksista ym. jonka jälkeen täti lähtee minun elämästäni lopullisesti. En halua kuulla hänestä enää ikinä.

Juttelin puhelimessa vielä välittäjän kanssa, joka diplomaattisesti totesi kuolinpesien kiinteistöjen myynnin olevan haastavaa. Tässäkin tapauksessa minä ja sisareni olisimme halunneet myydä kiinteistön jo pesänselvittäjän kautta, mutta tätimme ei. Tätimme käytös koko prosessin aikana on ollut pöyristyttävää ja olen monesti hävennyt silmät päästäni lukiessani hänen kirjelmiään välittäjälle. Vaikka turhaanhan minä toisen käytöstä häpeän.

Mitä tapahtui rahoilleni? Välittäjän palkkio meni kolmeen osaan eikä 25%:n periaatteella, joten sain aavistuksen vähemmän rahaa kuin olin laskenut. 13.000 euroa makaa tällä hetkellä tilillä, 1.600 euroa menikin sitten enemmän tai vähemmän iloisesti autoni huoltoon. Ajattelin ottaa aikalisän ja miettiä hetken, mihin alan sijoittamaan.

Perinnön hinta

Kun setäni 4,5 vuotta sitten menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen, en ikimaailmassa arvannut, että hänen perintönsä jakamiseen kuluisi 4,5 vuotta. Tiesin, että kiinteistö siirtyisi minun, sisareni ja tätimme omistukseen, mutta muusta en tiennyt. Setäni puoliso asui kiinteistössämme ja tuhlasi setämme omaisuutta sen, minkä ennätti kuolemaansa saakka. Kuvittelimme naivisti, että tämän jälkeen tehdään pesänjako ja se on siinä. Mutta sitten paljastui yhtä sun toista, josta voit lukea lisää täällä. 

Olisimme sisaremme kanssa halunneet, että pesänjakaja olisi laittanut kiinteistön myyntiin samalla, kun otti haltuunsa setämme ja hänen kuolleen puolisonsa omaisuuden syksyllä 2022, mutta tätimme vastusti tätä jyrkästi. Niinpä kun pesänjako saatiin vajaa vuosi sitten suoritetuksi, kiinteistön kulut siirtyivät meidän maksettavaksemme ja kesti vielä 5 kuukautta ennen kuin kiinteistönvälittäjä sai kiinteistön myyntiin. Tästä meni vielä 4 kuukautta tarjouksen saamiseen ja kuukausi kauppojen tekemiseen.

Ennen kuin sain oman osuuteni jaettavasta rahamäärästä joulukuussa 2024, olin maksanut lakimiehen kuluja 5.661,60 euroa sekä perintöveroa 1.164 euroa. Tuosta saadusta perinnöstä, 10.141,31 eurosta, jäi minulle käteen siis 3.315,71 euroa. Lakimiehemme oli pyytänyt verottajalta oikaisua perintöverotukseen, mutta verottaja hylkäsi oikaisun ja iski 1.900 euron lisäperintöveron maksettavakseni. Tässä kohtaa olin plussalla enää 1.415,71 euroa.

Koska kiinteistö siirtyi pesänjaossa minulle, sisarelleni ja tädilleni, meidän piti suorittaa lainhuudatus ja sitä varten vaadittiin sukuselvitys, yhteensä 103 euroa. Sitten tuli kiinteistövero 84,37 euroa sekä kiinteistön juoksevat kulut, kuten vakuutus, vesimaksut ja sähkö, joita tuli makseltua pitkin vuotta reilulla 500 eurolla. Kiinteistön tyhjentämiseen tarvittiin kolme reissua ja siihen vuokrasimme sisareni kanssa pakettiauton, hinta bensoineen 250 euroa. Kiinteistöön tehtiin kuntotarkastus, jotta sen myyminen olisi helpompaa. Tämä maksoi minulle 256,50 euroa. Perinnöstä on jäljellä tässä kohtaa enää 219,35 euroa. Luulin, että olin jo kustantanut enemmän omasta pussistani, mutta näköjään vielä ollaan plussalla.

Kiinteistön kauppahinnaksi muodostui osaltani 17.500 euroa, josta kiinteistönvälittäjä nappasi 875,25 euroa, joten kaiken kaikkiaan osuuteni koko perinnöstä 4,5 vuoden jälkeen on 16 844,10 euroa.

Mikäli tämä pesänjako olisi saatu sovittua ilman pesänjakajaa ja lakimiestä jo 3,5 vuotta sitten lesken kuoltua, tuon potentiaalisen ja alkuperäisen perinnön, 32.927,66 euroa olisi ehtinyt sijoittaa tuottamaan melkoisia summia. Kiinteistöstä olisi todennäköisesti saanut enemmän, koska kiinteistö oli hoidettu ja hiljattain kuitenkin asutettu. En sano, etteikö olisi ollut turhaa taistella lesken lapsia vastaan, lesken käytettyä häikäilemättömästi setääni taloudellisesti hyväkseen, mutta kyllä tässä kaikki menettivät. Setäni ei ikimaailmassa olisi toivonut tällaista perintötaistelua kenellekään, ja aivan yhtä vähän olisi toivonut lesken lasten ja lastenlasten hyötyvän hänen perinnöstään. Tässä rikastuivat lähinnä lakimiehet ja erityisesti pesänjakaja. Olen kuitenkin kiitollinen perinnöstäni, ja siitä, että tämän avulla nousen taas omille jaloilleni.

Alkuperäinen perinnön suuruus ¼	32.927,66
Saatu perintö ¼	10.141,31
Kiinteistön kauppahinta ¼	17.500
Toteutunut perintö ¼	27.641,31
Lakimiehen kulut ¼	5.661,60
Perintövero ¼	3.064,00
Kiinteistövero 2025 ¼	84,37
Kiinteistönvälittäjän kulut ¼	875,25
Kiinteistön kulut 2025 ¼	502,49
Maanmittauslaitoksen kulut ¼	43,00
Sukuselvitys ¼	60,00
Kiinteistön tyhjentäminen, vuokrapakettiauto, bensat ¼	250,00
Kuntotarkastus ¼	256,50
Kulujen jälkeen käteen jäävä osuus ¼	16.844,10

 

 

 

Syksy

Tätä kirjoittaessani on sunnuntai ja heräsin ennen viittä aamulla. Koska joudun arkisin heräämään töihin joka aamu viideltä, kroppa jättää näköjään saman asetuksen päälle viikonloppuisinkin, ellen sitten ota unilääkettä, ja siihen haluan tukeutua mahdollisimman harvoin. Olen luonteeltani ongelmanratkaisija. Kun jokin asia on pielessä, pyrin muuttamaan sitä. Tämä syksy on ollut aika kaamea, mutta yhä on pää pinnalla! Mitä tulikaan tehtyä...

Luovu siitä, mikä ei tuota enää iloa. Kevään, kesän ja loppu kesän podin työuupumusta vanhaa työtäni kohtaan ja se viha oli jossakin niin syvällä, että kun vedin rakasta harrastustani erään elokuisen viikonlopun ajan, ja josta normaalisti olen aina voimaantunut, huomasinkin voimaantumisen sijaan olevani vihainen. Niin vihainen, että ilmoitin, etten aio enää toimia tämän kurssin vetäjänä. Viha juontui kurssin kouluttajista, naisista, jotka joko eivät tulleet keskenään toimeen tai jotka kyseenalaistivat joka ikistä päätöstäni. Kun annoit ohjeistuksen toimia tietyllä tapaa, eikö joku naisista lähtenyt soveltamaan. Onneksi kurssilaisten antamassa kurssipalautteessa näkyi ja kuului nämä soveltamiset. Olen jo kuusi vuotta tätä viikonloppua jumpannut ja muovannut sitä palautteen mukaan, uudistanut ohjelmaa, ja kuvittelin, että kun kaksi haastavinta kouluttajaa oli poissa, kurssin ilmapiiri olisi hyvä. Sainkin tilalle kaksi uutta haastavaa kouluttajaa, jotka sotkivat pakkaa sitten aikaisempienkin edestä. Sitä, ottavatko kouluttajat palautetta vastaan tai ymmärtävätkö sitä edes, onkin toinen asia. Tämän lisäksi se, että olin tehnyt jo hyvissä ajoin kurssille tilaukset, jotka esihenkilöni oli hävittänyt, muokannut tai unohtanut, iskivät oman kipinänsä. Tyhjensin koko syksyn osalta kalenterini tästä harrastuksesta. Minulla piti olla seitsemän viikonloppua putkeen tätä rakasta harrastusta, kouluttamista ja johtamista, mutta tuon elokuisen viikonlopun jälkeen tuli mitta täyteen. Ei tämä tuota enää mielihyvää, vaan päinvastoin. En ole vielä irtisanoutunut kokonaan toiminnasta, mutta pohdin ainakin välivuoden pitämistä.

Vaihda työpaikkaa. Uusi työ on pitänyt arkeni ja osittain viikonloppunikin kiireisinä. Kun aamulla herää viideltä, lähtee juna-asemalle kuudelta, vetää täyden työpäivän ja on kotona illalla kuudelta, ei omaa aikaa ja arkea juurikaan jää elettäväksi. Siksi on ollut ihanaa, että viikonloput ovat olleet vapaina harrastukseltani. Uusi työ on paitsi antanut, myös ottanut. Olen ollut nuorten opetuksesta pois viimeiset 9 vuotta ja aika ällistyneenä seuraan sitä, miten kännykkä on kasvanut kiinni käteen, keskittyminen on huonoa ja jopa lääkehoidon kokeeseen tullaan täysin lukematta. Kun läpäisyprosentti oli pyöreät nolla, kysyin, oletteko edes kirjoja avanneet? Laitoin ryhmän täydentämään koevastauksensa ja seuraavassa uusintakokeessa oli kolme samaa kysymystä kuin edellisessä, ja joilla olisi kokeen läpäissyt. Tällä kertaa 4/16 läpäisi kokeen. Hallelujaa, terveydenhuolto! Näiden mussukoiden pitäisi läpäistä samat kokeet jatkossa työnantajan toimestakin 3-5 vuoden välein.

Vaikka työyhteisö on ihana ja nautin työstäni, ikäväkseni olen huomannut, että kärsin koulumme sisäilmaongelmista. Enkä ole ainoa. Palkka on mielestäni hyvä, ainoastaan veroprosenttini on loppu vuoden ajan liian korkea, mutta mietin kovasti sitä, miten pitkään terveyteni kestää. Onko hyvä palkka sen väärti, että mahdollisesti saan taas astmalääkkeet käyttöön? Toisaalta meillä on vuokratilat ja vuokrasopimus päättyy ensi vuonna, joten jos ja kun kaikki valittavat oireistaan, saattaisimme ehkä muuttaa muualle. Ehkä. Kaikesta huolimatta, tykkään työstäni ihan valtavasti ja töihin on joka aamu kiva lähteä.

Eroa. Vaikka parisuhteenitulikin päätökseen vastapuolen toimesta, huomasin hyvin nopeasti, miten oma mielialani kohentui ja olen paljon iloisempi. On aika raskasta kannatella masentunutta ihmistä vuosikausia. Olla se, joka yrittää järjestää asiat aina hyvin, maksaa kivoja juttuja, jotta saisi toisen iloiseksi. Tai olla se, joka aina odottaa kärsivällisesti, milloin toiselta liikenisi pieni hetki parisuhteellemme. Nyt kun eläminen toisen aikataulujen ehdoilla on poistunut, miten olenkaan nauttinut vapaista viikonlopuista! Oli myös aika karmaisevaa nähdä, miten paljon varmasti kuormitin ystäviäni sillä, että valitin heille jatkuvasti, miten syvältä parisuhteeni oli. Laittelen ystävilleni aivan erilaisia viestejä nykyään. Toinen asia, mikä on ollut tervettä huomata, minä en tarvitse ketään rinnalleni. Minun on hyvä olla juuri nyt näin.

Karsi elämästäsi energiasyöpöt. Kun olen alkanut psyykkisesti voimaan paremmin em. asioiden ansiosta, olen myös alkanut tekemään pesäeroa muihin kuormittaviin ihmissuhteisiini. Yksi heistä on sisareni. Vaikka olemme saaneet samat geenit ja samanlaisen kasvatuksen, olemme kuin yö ja päivä. Sisareni sairastui vakavasti ja vietti viisi viikkoa sairaalassa, josta osan teho-osastolla. Kun hänellä oli sairaudestaan parempia hetkiä, hän päätti oksentaa minulle pahaa oloaan ja koki myös tarpeellisena minun haukkumisen. Onneksi puhelimen saa äänettömäksi, ihmisiä estettyä jne. Luulen, että kunhan olemme saaneet kaupat setäni kiinteistöstä viimeisteltyä, emme juurikaan ole enää tekemisissä jatkossa. Emmekä me muutenkaan ole koskaan olleet erityisen läheisiä, joten loppujen lopuksi mikään ei tule muuttumaan. Tätini tulen kadottamaan elämästäni täysin sen jälkeen, kun viimeisetkin laskut kiinteistöstä on maksettu ja kauppahinta on tilillä.

Talous tasapainoon. Kun kaikki muut elämän osa-alueet ovat nyt tasapainossa, huomaan odottavani silmät suorastaan kiiluen viimeistä perintöäni, setäni kiinteistön kauppoja. Mikä mieletön psyykkinen vaikutus sillä onkaan, kun tietää saavansa taloutensa tasapainoon! Vaikka en ikinä ole ajatellut vaurastuvani kenenkään perinnöillä, tuntuu tämä tuleva 16.624,75 euroa taivaalliselta. Kauppahinnasta on siis jo vähennetty kiinteistönvälittäjän palkkio. Tuosta reilusta 16.000 eurosta osa on itselleni palautuvaa rahaa, sillä aiemmin joulukuussa saatu perintö ei riittänyt kattamaan kaikkia kiinteistön ja lakimiehen kustannuksia. Eikä tuo 16.000 euroa korvaa kuin murto-osan epäonnisissa talokaupoissa menettämääni summaa, mutta olen noista euroista enemmän kuin kiitollinen. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Itsestäni tuntuu, että jokainen vuosi aikuiselämässäni on ollut jollakin tapaa kaaoottinen. Olen aina odottanut, että vuosi vaihtuu ja toivonut seuraavan vuoden olevan parempi. Tämän syksyn aikana olen sukeltanut syvälle itseeni ja pohtinut, miksi näin on ollut. Olen valtavan kiltti ihminen, joka herkästi reagoi muiden mielialoihin yrittäen parantaa muiden oloa. Siksi minusta tuli aikoinaan sairaanhoitaja. En halunnut, että kenelläkään olisi yhtä kamalaa elämää kuin mitä itselläni oli siihen saakka ollut. Silti omassa elämässäni en ole onnistunut tekemään itselleni sopivia ratkaisuja. En ole elänyt itselleni. Tämä syksy on onnistunut avaamaan silmiäni. Se, että työmatkoista tekee luksusta mukillisella take away-teetä ja äänikirjalla, saa minut lähtemään töihin hyväntuulisena ja onnellisena joka aamu. Tai se, että nyt viikonloput ovat minua varten, minua! Neulon, kuuntelen äänikirjoja, sukellan syvälle metsän uumeniin juosten tai kävellen, teen lapsilleni joka sunnuntai pellillisen pitsaa ja nautin heidän seurastaan… Aika pienestä se onnellisuus on kiinni. Ja silti… aika monta muutosta se kuitenkin vaati. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Vuoden vaihde häämöttää jo edessä ja ehkä se ensi vuosi tulee olemaan ensimmäistä kertaa elämässäni onnellinen vuosi.