Maaliskuun kuukausikatsaus

Helmikuu on siitä mukava kuukausi, että on helmikuun tilipäivä ja sitten yllättävän nopeasti onkin jo maaliskuun tilipäivä. Sitä voi itselleen uskotella, että helmikuun palkasta jäisi jotakin jemmaan maaliskuuta ajatellen, mutta itse voin sanoa, että paskat. V*tuiks män tämäkin kuukausi. 400,18 euron verran elettiin yli tulojen. Seuraavaan tilipäivään on vielä matkaa ja tilin saldo näyttää hernekeittoa ja kaurapuuroa. Ehkä makaroniakin. Tai toki joku voisi heittää jonkun kivan ylimääräisen laskunkin! Niitä kun ei ole tullutkaan kuin ihan liian monta viime aikoina. 

Ruokakulut sen kun kasvoivat helmikuusta. Olen pitänyt nyt madonlukuja lapsilleni ruokakaupassa asioimisesta. Lapset sullovat huomaamattani milloin mitäkin extraa kärryyn. Lisäksi tämä proteiinirahkabuumi loppui nyt. En osta enää ainuttakaan. Yritän pihistellä ruuissa, mutta kun talossa on teini-ikäinen poika, meillä palaa AINA valo jääkaapissa. En voi käsittää tätä ruuanmenoa… Meillä on siis ihan aina ruoka loppu. Yleensä tyttären kanssa tuijotetaan sitä jääkaapin valoa ja mietitään, että juurihan mä tein valtavan makaronilaatikon tai kattilallisen pastaa. Riittää kuin nuori mies kerran vierailee jääkaapilla, meille muille ei mitään jääkään. Muutoin säännölliset menot ovat ok.

Ylimääräisiin kustannuksiin meni tuo hajonnut jääkaappi ja ostin käytettynä uuden imurin. Luulin tehneeni kaikki remontit jo helmikuun puolella, mutta näköjään lattiamaalit tulivatkin vielä maaliskuulle. Ulkona syöminen kattaa työpaikkalounaan, yhdet kaakaotreffit mieheni kanssa laskettelurinteessä sekä päivällisen entisten työkavereiden kanssa.

Sitten päästäänkin sairasteluosioon… 56 € maksoi lääkärinlausunto, mutta loput 130 euroa on mennyt lääkkeisiin. Syvä huokaus. Sitten oli kummilapsen synttärit, kollegan 50-v. muistamiset ja toisen kollegan läksiäislahja. Välillä mietin minkä ihmeen takia työpaikoilla kerätään jatkuvasti jollekulle rahaa lahjaa varten, vaikka työnantaja muistaa kalliilla lahjalla, ja vieläpä lahjalla, jonka itse saa verkkokaupasta valita. Tämä 50-v. täyttänyt sai tukun seteleitä meiltä työkavereilta sekä 200 euron arvoisen lahjan töistä. Älytöntä.

Oli ihan pakko ostaa pari t-paitaa ja pitkähihaista itselleni, koska meillä tosiaan on tämä hybridityö nykyisin ja olisi ihan kiva, jos töissä näyttäisi edes vähän ihmiseltä. Lisäksi kävin tyttäreni kanssa kirpputorilla, josta löysin kolme töihin sopivaa mekkoa 12 eurolla. Tytär löysi farkut, merkkitakin ja viisi yläosaa 17 eurolla!

Aiemmin kerroin omaavani työsuhdepolkupyörän, joka majaili talven maksullisessa paikassa ja joka huollettiin. Luulin huollon olevan 30€ halvempi. Kas, ei ollut. Ja viimeisimpänä lapseni tekemä sakko kirjastoon. Naivisti kuvittelin, että lasten (nuorten) ei tarvitse myöhästymissakkoa maksaa, mutta näin hienosti meillä juniori hoiti taas homman.

Voin kertoa, että jälleen kerran ahdisti tehdä tämä taulukko. Ensi kuussakaan ei piru vie helpota vielä, sillä joudun palauttamaan työsuhdepolkupyöräni, koska olen liian pitkällä virkavapaalla enkä todellakaan pysty maksamaan yli 3.000 euroa pyörän lunastamiseksi. Tämä herkku maksaa sitten reilut 300€. Kirosana, kirosana. Mutta hei, toukokuu tulee sitten joskus. Josko sitten helpottaisi…? Vai hajoaisiko auto vaikka seuraavaksi?

Tulot maaliskuussa: 3.395,44 €

SÄÄNNÖLLISET MENOT:	€	YLIMÄÄRÄISET MENOT:	€
Yhtiövastike (sis. vesimaksun)	475,00	Jääkaappipakastin	478,86
Lainan lyhennys	551,00	Remontti	166,24
Sähkö	86,55	Ulkona syöminen	44,20
Puhelin (oma + lasten) + netti	98,27	Pojan parturi	25,00
Netflix	9,49	Apteekki+lääkärinlausunto	183,84
Spotify (perhe)	19,99	Pölynimuri	60,00
Ruoka- ja päivittäistavarat	694,88	Lahjat	78,50
Laskutili	400,00	Pyörähuolto	129,00
Lasten kk-raha	64,00	Vaatteet	91,98
Lasten kuntosalijäsenyys	77,90	BookBeat	10,99
Bensa	60,72	Kirjaston sakko	9,20
Yhteensä	2.517,81		1.277,81

 

Menot maaliskuussa: 3.795,62 €

Sijoituksissa ei mitään uutta.

Sijoitukset	€
Lapset	30,00
Nordnet Suomi Indeksi	20,00
Seligson Pharma	25,00
Seligson Brands	25,00
Osakkeet	0
Yhteensä	100€

 

Surkealta näyttää varallisuuden puolellakin…

Yritimme sisareni kanssa taas myydä osuuttamme perintökiinteistöön pilkkahinnalla, mutta tätimme ei suostu ostamaan meitä ulos. Kulut sen kun juoksevat siitäkin rakennuksesta ja välittäjästä ei kuulu mitään. Kiinteistöä ei siis ole saatu vielä edes myyntiin. Jos ei alku viikosta ala kuulumaan, taidan ilmoittaa, ettemme tarvitse hänen palveluksiaan…

Varallisuus	28.2.25	31.3.25	Muutos
Osakkeet	0,00	0,00	0,00
Indeksirahastot	529,08	568,69	+ 39,61
Hätävara-tili	4.003,53	4.000,61	- 2,92
Asunto	108.000	108.000	0,00
Kiinteistö	22.500	22.500	0,00
Asuntolaina	- 96.433,02	- 96.119,13	+ 313,89
Yhteensä	38.599,59	38.950,17	+ 350,58

 Miltä se sinun maaliskuu näytti? Toivottavasti aurinkoisemmalta lukujen suhteen :)

 

Kuulumisia

Itselläni on blogin kirjoittelu hieman jäänyt enkä tiedä oikein mistä taas aloittaisin…

Lyhyenä kertauksena, että ostin asunnon, johon muutin tammikuussa ja johon paloi ”hätävarani” asuntolainan 10%:n omarahoitusosuutena. Sitten hajosi tiskikone, ja heti perään jääkaappi. Möin omaisuuttani, mutta samalla remontoin asuntoani. En päässyt aloittamaan uutta vuotta ”puhtaalta pöydältä” ja vaurastuen. Vaurastumisen sijaan tuntuu, että rahaa vain katoaa. Eikä se katoaminen lopu vieläkään.

Kerroin aiemmin, että omaan ”luksustuotteen”nimeltä työsuhdepolkupyörä. Kerroin myös, että se on ollut talven maksullisessa säilytyksessä, jossa se myös asianmukaisesti huolletaan. Koska jään palkkatyöstäni virkavapaalle ”liian pitkäksi aikaa”, joudun joko luopumaan tai lunastamaan polkupyöräni. Luovutushinta on yli 3.000 euroa ja luopumismaksu n. 260€ + pyörän noutomaksu. Puhumattakaan, että se pyörä on edelleen talvisäilytyksessä, josta minun pitää maksa maksu + huoltomaksu. Tämä oli jälleen yksi hirveän huono taloudellinen päätös, jonka vuosi sitten tein elämässäni, mutta turha tätä on nyt itkeä. Tilanne on, mikä on.

Sain myös kuulla esihenkilöni toimineen virheellisesti antaessaan minulle virkavapaata. Meillä ei kuulemma saa antaa virkavapaata mennäkseen toiselle työnantajalle. Koska virhe oli esihenkilöni, minä en tästä kärsi. En ole siltikään saanut vielä työsopimusta virkavapaan aikaiselta työnantajalta. Sekin on kuulemma kadonnut bittiavaruuteen. No, ehkä se sieltä tulee. Silti huomaan olevani ”jännittyneessä” tilassa kaiken aikaa, koska virkavapaa on jo myönnetty, kesälomia pitäisi hakea ennen sitä ja virallinen allekirjoitus uudesta työsuhteesta puuttuu. Hoen itselleni, että kaikki järjestyy kyllä.

Peruspositiivinen ihminenkin muuttuu jossakin vaiheessa itkuiseksi, masentuneeksi, vihaiseksi ja unettomuudesta kärsiväksi, kun vastaanottaa liian monta potkua vyön alle. Olen purkanut välillä aggressioitani takapihalla, jonne asunnon myynyt mummeli jätti valtavat määrät rojua siivottavakseni ja repimällä lumen alta paljastunutta kasvillisuutta pois. Tai sitten olen painanut lenkillä kuulokkeiden huutaessa raivomusiikkia.

Olen huomannut itsessäni myös sen, että kun menee riittävän huonosti, lakkaan välittämästä rahanmenoa. Olen tämän vuoden ajan kauhistellut ruoka- ja päivittäiskulujani, mutta tajusin hiljattain, että piristän itseäni ja lapsiani herkuilla, kun tuntuu, että muu maailma ympärillä kaatuu. Lisäksi olen ostanut ruokaostoksilla valtavasti kukkia. Viikko sitten tilipäivänä ostin 130 eurolla ruokakaupasta ruokaa viikoksi, mutta myös sellaisen määrän kukkia, muffineita, suklaata ja karkkia, että kun kassa sanoi loppusumman, heräsin viimein. Seuraava olotila oli katumus.

Katumusta seurasi onneksi toiminta. Olin jo kuukauden alussa alkanut siirtämään rahaa kahden tilin välillä, koska pyhä tarkoitukseni oli maksaa viime kuun huikeilla tavaran myynneillä hajonnut jääkaappi. Minulla oli vielä viime kuun loppu puolella tuo summa jemmassa, mutta sain tuhlattua senkin RUOKAKAUPPAAN. Maaliskuussa opettelin, että pidän käyttötililläni ”viikkorahaa” ja kävin vain kerran viikossa kaupassa, johon tuo ”viikkoraha” käytettiin. Muu osa palkastani oli, ja on edelleen, toisella tilillä.

Lisäksi päätin katsoa uudelleen Netflixistä ”Näin rikastut”-sarjan. En yleensä katso mitään jenkkien tekemiä dokumenttejä tmv. ainoastaan vain elokuvia, mutta tässä sarjassa puhutteli jo aiemmin, vuosia sitten, ajatus omasta vauraasta elämästä. Minun vauras elämä on sitä, että minulla on 10.000 euroa hätävaratililläni (= tuo turvaa), säästän eläkettä varten ja matkustan edes kerran vuodessa lasten kanssa ulkomaille (=henkireikä). Ei sen kummempaa. Sain viimein rauhan.

Minusta on upeaa lukea, miten toiset sijoittajat onnistuvat ja pääsevät tavoitteisiinsa. Se, että menetin itse omaisuuteni talokaupoissa oli monen tekijän summa ja asia, jolle en mahda mitään. Mutta kunhan vielä selviän tästä työsuhdepolkupyörä-asiasta, asioiden pitäisi viimein omalta osaltani helpottaa ja oma tavoitteeni on selvillä.

En päässyt opinto-ohjaajaksi opiskelemaan, kuten arvelinkin. Hain kuitenkin YAMK-tutkintoihin ja kirjoittelinpa taas uuden työpaikkahakemuksenkin, johon sain sellaiset suosittelijat, että ihmettelen, jos en saa haastattelukutsua. Tässä työpaikassa palkka on heikompi kuin nykyisessä, mutta tämä työ on ollut haaveeni jo kuluneet 20 vuotta. Katsotaan miten käy. Työaamuja nykyisessä työssä ei ole enää kuin 23 ja se tuntuu taivaalliselta. Ja huomaatteko: täältä se peruspositiivinen Pirkko taas nostaa päätään.

Nautitaanhan maaliskuun lopun upeista aurinkoisista keleistä! Kohta on kesä! 😊

 

Uupumuksen rajamailla

Seuraa romaani...

10 vuotta sitten ajelin töihin eri paikkakunnalle ja lukuisia kertoja mietin jos ajaisin auton kovalla ylinopeudella edessä olevaa kalliota päin. Toivoin myös usein, että katkaisisin jalkani tai saisin jonkin ”kiltin” syövän, vaikkei sellaisia varsinaisesti ole olemassakaan. Haaveilin kaikesta tuosta vain siksi, että olin uupunut.

Olen äärimmäisen ärsyyntynyt vallitsevasta keskustelusta, jossa eläkkeellä tai eläkeiässä olevat ihmiset kokevat tehtäväkseen kritisoida ”nykynuorisoa” uupumisesta. 10 vuotta sitten tein 60-tuntisia työviikkoja. Minulla oli kaksi lasta päiväkodissa ja työmatkoihini kului kaksi tuntia päivässä. Lapseni olivat siis 10 tuntia päivässä päiväkodissa, mistä koin suunnattomasti huonoa omaatuntoa. Tein 8-16 opetustyöpäivän ja sen päälle joka ilta tarkastin kokeita tai suunnittelin seuraavan päivän opetuksia. Jos satuit sairastumaan ja jäämään sairaslomalle, jouduit silti tekemään opiskelijoille tehtäviä, koska sijaista ei saatu. Et siis varsinaisesti saanut olla sairaslomallakaan. Jokainen elo-syyskuu ja tammikuu toistuivat samanlaisina 60-tuntisina työviikkoina kuuden vuoden ajan. Elämä oli pelkkä työpäivien laskemista seuraavaan lomaan. Tuolloin olin vielä kovin nuori enkä ehkä osannut ajatella kaiken johtuvan huonosta johtamisesta saati, että tilanteesta pääsee ulos vaihtamalla työpaikkaa. Olin aina elänyt jotenkin uskossa, että pitää olla vakityöpaikka. Toisaalta uupuneena on vaikea vaihtaa työpaikkaa muutenkin, koska pelkää, ettei jaksa uudessakaan työssä.

Toisessa työpaikassa, kolme vuotta myöhemmin, sain vaihdevuosioireita 38-vuotiaana työstressistä. Esihenkilöni oli työpaikkakiusaaja, pimitti tietoja, teki tihutöitä selän takana eikä osannut johtaa koulutusorganisaatiota, koska ei hänellä ollut mitään substanssiakaan siihen. Tällöin ajattelin hakevani ihan mitä tahansa työtä, jotta pääsisin pois ja siten päädyin nykyiseen työtehtävääni.

Nykyisessä työssäni esihenkilö on hyvä tyyppi ja hänelle voi sanoa suoraan, mitä ajattelee. Tästä olen saanut kehityskeskusteluissa positiivista palautettakin, koska en kiemurtele, vaan sanon suoraan, jos jokin asia on pielessä ja ehdotan vielä useimmiten, miten sitä voisi lähteä korjaamaan. Silti on paljon asioita, joita ei korjata, koska esihenkilölläni ei riitä osaaminen siihen. 4,5 vuoden sisään mahtuu yksi uupumusjakso ja sen lisäksi jatkuvaa uupumuksen rajamailla taistelua. Ja siellä rajamailla uidaan tälläkin hetkellä. Miksikö?

Kun toimenkuvaani muutettiin 4 vuotta sitten, siirryin kolmen naisen tiimiin. Aika nopeasti huomasin, että istuimme kaikki kolme kaikissa samoissa palavereissa ja jos jotakin piti tehdä, istuimme teamsissä, jossa kaksi katsoi, kun yksi liikutti hiirtä. Ja tämä on tosi juttu enkä liioittele yhtään! Käytimme aikaamme siihen, että katsoimme, kun yksi liikutti hiirtä eli teki asioita järjestelmään. Aika nopeasti totesin esihenkilölleni, ettei tässä ole mitään järkeä. Ehdotuksestani kaikille kolmelle jaettiin omat tehtävät ja istuimme ainoastaan omiin tehtäviin liittyvissä palavereissa. Toinen tiimiläisistä kiitti vuolaasti minua ja sanoi, että hän on yrittänyt saada muutosta jo pari vuotta, mutta mitään ei ole tapahtunut. Kolmas kiukutteli kuin pieni lapsi, ettei hän suostu tähän. Paljastui, että hän ei halua tehdä töitä eikä osaa tehdä töitä. Sen sijaan, että esihenkilö olisi tarttunut toimeen ja perehdyttänyt tai hankkinut henkilölle koulutusta, tämä nainen roikkui tiimissämme tekemättä mitään. Hiljalleen tämä epäsuhta alkoi nakertamaan meidän kahden muun naisen työmoraalia, koska me hukuimme työtehtäviin ja yksi ei tehnyt mitään. Vasta kun valitimme esihenkilölle asiasta ja esihenkilö sanoi lusmulle deadlinen, tämä teki työt. Ja hänpä oli niin fiksu, että otti tästä vielä ylityömääräyksen ja teki viikonloppuina korkealla korvauksella tehtävät! Olimme kollegan kanssa aivan hiilenä…

Kollegani jäi eläkkeelle ja olin esihenkilölleni sanonut, etten aio jäädä kaksin lusmun kanssa, koska työtehtävien epätasainen jakautuminen rassasi korvieni väliä suuresti. Lisäksi minulla oli sellaista osaamista, jota kollegallani ei ollut ja tästä johtuen, minulla oli, ja on edelleen, kolme suurta vastuualuetta yhteisten työtehtävien lisäksi. Kollegallani oli aikaa tarkastella työni jälkeä ja antaa palautetta virheen löytäessään. Esihenkilö ei edelleenkään puuttunut lusmun toimintaan, vaan päätettiin palkata eläköityneen tilalle uusi henkilö. Sen sijaan, että tiimiin olisi saatu haastattelussa suureksi innovoijaksi esittäytynyt henkilö, saatiin samanlainen lusmu, joka istuu mieluiten palavereissa, jotka eivät liity hänen tehtäviinsä millään tapaa ja heilastelee johtoryhmän jäsenten kanssa…

Kun pyysin esihenkilöltäni lupaa virkavapaaseen, hän totesi, että kaikki kehitystehtävät laitetaan nyt sitten jäihin. Ilmeisesti hän tiedostaa, etteivät nämä kaksi muuta naista tee töitä, mutta hän ei osaa puuttua asiaan millään muotoa. Kollegoitteni ilmeet ja äänensävyt muuttuivat kieltämättä kireiksi, kun kerroin virkavapaastani. Näin, miten tukan alla mietittiin ”Joudunko minä nyt tekemään töitäkin palkkani eteen?” Tämä etätyö on ihan huuhaata tällaisten ihmisten kanssa! Toinen kertoo avoimesti, miten kuskaa työajalla yläkouluikäisiä lapsiaan joka päivä kouluun, koulusta kotiin, kuskaa heitä treeneihin ja katselee urheilua tv:stä ja tämäkin menee esihenkilöltä läpi.

Palautin eilen erään koulutehtävän opintoihini liittyen, jossa piti tarkastella työpaikkani toimintasuunnitelmaa kriisitilanteiden näkökulmasta. Totesin, että ei tätä johtamista taida kukaan työpaikallani hallita. "Ulkopuolisena" on helppoa löytää kehittämisenkohteita, mutta asenteeni on tällä hetkellä todella heikko ja ajattelin, että en aio lopputyötäni todellakaan ojentaa työnantajalleni eikä minulla mitään velvollisuutta siihen olekaan. Hajotkoon kaaokseensa! Tämän työn tekeminen ja oikeastaan näiden opintojen työstäminen, ovat saaneet entistä enemmän minut ymmärtämään, miten heikosti työpaikkaani johdetaan. Miten näin valtava koulutusorganisaatio pysyy edes pystyssä tällaisella johtamisella?

Minulla on ”aamukampa” kalenterissani. Minulla on 35 työpäivää jäljellä ennen virkavapaatani. Se ei ole paljon. Minulla on paperit vetämässä opinto-ohjaajaksi. Opiskelijavalinnat tehdään ensi kuussa. En usko, että olen vahvoilla, koska minulla ei ole työkokemusta opinto-ohjaajan tehtävistä enkä saa siitä lisäpisteitä. Ensi viikolla alkaa yhteishaku ja olen hakemassa yamk-tutkintoa opiskelemaan. Seuraan jatkuvasti avoimia työpaikkoja ja haen niitä paikkoja, joista olen kiinnostunut. Koska tilanne ei työpaikalla miksikään muutu, on itse tehtävä ratkaisuja, ettei pälli leviä täysin.

Arvaa miten käytin lomaviikkoni? Remontoimalla. Muistan, miten joka päivä, kun tartuin maalitelaan, muutuin vetovedolta vihaisemmaksi. Kävin maalatessani läpi työpaikkani epäreiluutta ja esihenkilöni kommenttia ”Sitten me laitetaan kaikki kehitystehtävät jäihin.” Miten yhdelle henkilölle voidaan kaataa kaikki? En palautunut lomalla lainkaan työstäni, vaan sama viha on jatkanut kasvuaan sisälläni. Mutta. Enää 35 päivää.

Kerron vielä yhden esimerkin huonosta johtajasta, joka on työurani varrelle mahtunut. Kun esihenkilö ystävystyy työntekijän kanssa, hänestä tulee jopa niin sokea, että vaikka kaikki muut kertovat työntekijän ottavan työajallaan hiustenpidennyksiä omassa työhuoneessaan, esihenkilö kuittaa asian ”Ei voi pitää paikkaansa”. Hän ei käy edes katsomassa pitääkö väite paikkaansa! Kun samaisen työntekijän ylitöitä ihmeteltiin tämän tästä ja yllätys-yllätys, minä hänen työparinaan näin, ettei hän tee asiakastyötä lainkaan eikä siten mitään työhön liittyvää, vaan hän on ylitöissä sen takia, että hänen avomiehensä pääsee töistä klo 18, kun me muut pääsimme jo klo 16, esihenkilöni toteaa, että kyllä se töitä tekee… Jep jep.

Näitä tarinoita riittää Suomessa valitettavan monella muullakin. Ja sitten ihmetellään, kun ihmiset uupuvat työssään. Omissa tarinoissani kaikki kiteytyy äärimmäisen huonoon johtamiseen. Olenkin kaiholla muistellut kahta aivan huikeaa naista, jotka olivat urani alkutaipaleella esihenkilöinäni. Nämä YAMK-tutkinnot, joihin yhteishaussa aion hakea,  tähtäävät esihenkilötyöhön ja mikäli opinnot aukeavat, tiedän tasan tarkkaan, millainen esihenkilö minusta tulee, ja millainen ei. Mikäli nämäkään opinnot eivät avaudu, vaihtoehtona ovat avoimen yliopiston johtamisen opinnot. Minulla on siis plan a, b ja c. Pakko olla. Nykyisestä työstä on päästävä pois.

Ja vaikka taloudellinen tilanteeni ei tällä hetkellä ole loistava, meinaan yhden törsäyksen vielä tehdä: hankkia äänikirja-sovelluksen, valita hyvän kirjan ja painua lenkille. Lisäksi ilmoitan peruuttavani yhden harrastukseeni liittyvän koulutuksen, jonne en alun perinkään halunnut mennä ja joka stressaa vietävästi. Itsestä on pakko pitää huolta, koska kukaan muukaan ei sitä puolestani tee. Aamen.