Tätä kirjoittaessani on sunnuntai
ja heräsin ennen viittä aamulla. Koska joudun arkisin heräämään töihin joka
aamu viideltä, kroppa jättää näköjään saman asetuksen päälle
viikonloppuisinkin, ellen sitten ota unilääkettä, ja siihen haluan tukeutua
mahdollisimman harvoin. Olen luonteeltani ongelmanratkaisija. Kun jokin asia on
pielessä, pyrin muuttamaan sitä. Tämä syksy on ollut aika kaamea, mutta yhä on
pää pinnalla! Mitä tulikaan tehtyä...
Luovu siitä, mikä ei tuota
enää iloa. Kevään, kesän ja loppu kesän podin työuupumusta vanhaa työtäni
kohtaan ja se viha oli jossakin niin syvällä, että kun vedin rakasta
harrastustani erään elokuisen viikonlopun ajan, ja josta normaalisti olen aina
voimaantunut, huomasinkin voimaantumisen sijaan olevani vihainen. Niin
vihainen, että ilmoitin, etten aio enää toimia tämän kurssin vetäjänä. Viha
juontui kurssin kouluttajista, naisista, jotka joko eivät tulleet keskenään
toimeen tai jotka kyseenalaistivat joka ikistä päätöstäni. Kun annoit ohjeistuksen
toimia tietyllä tapaa, eikö joku naisista lähtenyt soveltamaan. Onneksi kurssilaisten
antamassa kurssipalautteessa näkyi ja kuului nämä soveltamiset. Olen jo kuusi
vuotta tätä viikonloppua jumpannut ja muovannut sitä palautteen mukaan,
uudistanut ohjelmaa, ja kuvittelin, että kun kaksi haastavinta kouluttajaa oli
poissa, kurssin ilmapiiri olisi hyvä. Sainkin tilalle kaksi uutta haastavaa
kouluttajaa, jotka sotkivat pakkaa sitten aikaisempienkin edestä. Sitä, ottavatko
kouluttajat palautetta vastaan tai ymmärtävätkö sitä edes, onkin toinen asia. Tämän
lisäksi se, että olin tehnyt jo hyvissä ajoin kurssille tilaukset, jotka
esihenkilöni oli hävittänyt, muokannut tai unohtanut, iskivät oman kipinänsä.
Tyhjensin koko syksyn osalta kalenterini tästä harrastuksesta. Minulla piti
olla seitsemän viikonloppua putkeen tätä rakasta harrastusta, kouluttamista ja
johtamista, mutta tuon elokuisen viikonlopun jälkeen tuli mitta täyteen. Ei
tämä tuota enää mielihyvää, vaan päinvastoin. En ole vielä irtisanoutunut
kokonaan toiminnasta, mutta pohdin ainakin välivuoden pitämistä.
Vaihda työpaikkaa. Uusi
työ on pitänyt arkeni ja osittain viikonloppunikin kiireisinä. Kun aamulla
herää viideltä, lähtee juna-asemalle kuudelta, vetää täyden työpäivän ja on
kotona illalla kuudelta, ei omaa aikaa ja arkea juurikaan jää elettäväksi.
Siksi on ollut ihanaa, että viikonloput ovat olleet vapaina harrastukseltani.
Uusi työ on paitsi antanut, myös ottanut. Olen ollut nuorten opetuksesta pois
viimeiset 9 vuotta ja aika ällistyneenä seuraan sitä, miten kännykkä on
kasvanut kiinni käteen, keskittyminen on huonoa ja jopa lääkehoidon kokeeseen
tullaan täysin lukematta. Kun läpäisyprosentti oli pyöreät nolla, kysyin,
oletteko edes kirjoja avanneet? Laitoin ryhmän täydentämään koevastauksensa ja
seuraavassa uusintakokeessa oli kolme samaa kysymystä kuin edellisessä, ja
joilla olisi kokeen läpäissyt. Tällä kertaa 4/16 läpäisi kokeen. Hallelujaa,
terveydenhuolto! Näiden mussukoiden pitäisi läpäistä samat kokeet jatkossa
työnantajan toimestakin 3-5 vuoden välein.
Vaikka työyhteisö on ihana ja
nautin työstäni, ikäväkseni olen huomannut, että kärsin koulumme
sisäilmaongelmista. Enkä ole ainoa. Palkka on mielestäni hyvä, ainoastaan
veroprosenttini on loppu vuoden ajan liian korkea, mutta mietin kovasti sitä, miten
pitkään terveyteni kestää. Onko hyvä palkka sen väärti, että mahdollisesti saan
taas astmalääkkeet käyttöön? Toisaalta meillä on vuokratilat ja vuokrasopimus
päättyy ensi vuonna, joten jos ja kun kaikki valittavat oireistaan, saattaisimme
ehkä muuttaa muualle. Ehkä. Kaikesta huolimatta, tykkään työstäni ihan
valtavasti ja töihin on joka aamu kiva lähteä.
Eroa. Vaikka parisuhteenitulikin päätökseen vastapuolen toimesta, huomasin hyvin nopeasti, miten oma
mielialani kohentui ja olen paljon iloisempi. On aika raskasta kannatella
masentunutta ihmistä vuosikausia. Olla se, joka yrittää järjestää asiat aina
hyvin, maksaa kivoja juttuja, jotta saisi toisen iloiseksi. Tai olla se, joka
aina odottaa kärsivällisesti, milloin toiselta liikenisi pieni hetki
parisuhteellemme. Nyt kun eläminen toisen aikataulujen ehdoilla on poistunut,
miten olenkaan nauttinut vapaista viikonlopuista! Oli myös aika karmaisevaa
nähdä, miten paljon varmasti kuormitin ystäviäni sillä, että valitin heille
jatkuvasti, miten syvältä parisuhteeni oli. Laittelen ystävilleni aivan
erilaisia viestejä nykyään. Toinen asia, mikä on ollut tervettä huomata, minä
en tarvitse ketään rinnalleni. Minun on hyvä olla juuri nyt näin.
Karsi elämästäsi
energiasyöpöt. Kun olen alkanut psyykkisesti voimaan paremmin em. asioiden
ansiosta, olen myös alkanut tekemään pesäeroa muihin kuormittaviin ihmissuhteisiini.
Yksi heistä on sisareni. Vaikka olemme saaneet samat geenit ja samanlaisen
kasvatuksen, olemme kuin yö ja päivä. Sisareni sairastui vakavasti ja vietti
viisi viikkoa sairaalassa, josta osan teho-osastolla. Kun hänellä oli
sairaudestaan parempia hetkiä, hän päätti oksentaa minulle pahaa oloaan ja koki
myös tarpeellisena minun haukkumisen. Onneksi puhelimen saa äänettömäksi,
ihmisiä estettyä jne. Luulen, että kunhan olemme saaneet kaupat setäni
kiinteistöstä viimeisteltyä, emme juurikaan ole enää tekemisissä jatkossa. Emmekä
me muutenkaan ole koskaan olleet erityisen läheisiä, joten loppujen lopuksi
mikään ei tule muuttumaan. Tätini tulen kadottamaan elämästäni täysin sen
jälkeen, kun viimeisetkin laskut kiinteistöstä on maksettu ja kauppahinta on
tilillä.
Talous tasapainoon. Kun
kaikki muut elämän osa-alueet ovat nyt tasapainossa, huomaan odottavani silmät
suorastaan kiiluen viimeistä perintöäni, setäni kiinteistön kauppoja. Mikä
mieletön psyykkinen vaikutus sillä onkaan, kun tietää saavansa taloutensa
tasapainoon! Vaikka en ikinä ole ajatellut vaurastuvani kenenkään perinnöillä,
tuntuu tämä tuleva 16.624,75 euroa taivaalliselta. Kauppahinnasta on siis jo
vähennetty kiinteistönvälittäjän palkkio. Tuosta reilusta 16.000 eurosta osa on
itselleni palautuvaa rahaa, sillä aiemmin joulukuussa saatu perintö ei
riittänyt kattamaan kaikkia kiinteistön ja lakimiehen kustannuksia. Eikä tuo
16.000 euroa korvaa kuin murto-osan epäonnisissa talokaupoissa menettämääni
summaa, mutta olen noista euroista enemmän kuin kiitollinen. Tästä on hyvä
jatkaa eteenpäin.
Itsestäni tuntuu, että jokainen
vuosi aikuiselämässäni on ollut jollakin tapaa kaaoottinen. Olen aina
odottanut, että vuosi vaihtuu ja toivonut seuraavan vuoden olevan parempi. Tämän
syksyn aikana olen sukeltanut syvälle itseeni ja pohtinut, miksi näin on ollut.
Olen valtavan kiltti ihminen, joka herkästi reagoi muiden mielialoihin yrittäen
parantaa muiden oloa. Siksi minusta tuli aikoinaan sairaanhoitaja. En halunnut,
että kenelläkään olisi yhtä kamalaa elämää kuin mitä itselläni oli siihen
saakka ollut. Silti omassa elämässäni en ole onnistunut tekemään itselleni
sopivia ratkaisuja. En ole elänyt itselleni. Tämä syksy on onnistunut avaamaan
silmiäni. Se, että työmatkoista tekee luksusta mukillisella take away-teetä ja
äänikirjalla, saa minut lähtemään töihin hyväntuulisena ja onnellisena joka
aamu. Tai se, että nyt viikonloput ovat minua varten, minua! Neulon, kuuntelen
äänikirjoja, sukellan syvälle metsän uumeniin juosten tai kävellen, teen
lapsilleni joka sunnuntai pellillisen pitsaa ja nautin heidän seurastaan… Aika
pienestä se onnellisuus on kiinni. Ja silti… aika monta muutosta se kuitenkin
vaati. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Vuoden vaihde häämöttää jo edessä ja
ehkä se ensi vuosi tulee olemaan ensimmäistä kertaa elämässäni onnellinen vuosi.
