Neljä muuttolaatikkoa myöhemmin

Olen elämäni aikana muuttanut yhdeksän kertaa. Tuleva muuttoni on kymmenes. En oikeastaan muista edellistä muuttoa kauemmas miltä itsestä on tuntunut. Viimeisin muutto avopuolisoni luota omaan asuntoon oli riipaiseva, koska luulin asuvani talossamme hamaan tulevaan saakka. Vanha, rakkaudella remontoitu rintamamiestalo oli ensimmäinen paikka, jossa koin olevani kotona. Seiniin ei kuitenkaan saa rakastua, sillä ne ovat vain seinät. Eniten olen kaivannut miestäni, mutta hyvin meidän parisuhde on toiminut eri asunnoista huolimatta. 

Tuleva muutto sen sijaan on tuntunut vihalta ja kiukulta, vaikka onhan se helpotuskin. Muutin nykyiseen asuntooni vuokralle ajatellen, että ostan tästä ASO-osuuden ja olemme lasten kanssa tässä seuraavat 5-6 vuotta. Isännöitsijän välinpitämättömyys jatkuvaa yöelämää ja älämölöä harrastavien naapureiden suuntaan katkaisi kuitenkin kamelin selän. Nykyisessä asunnossa laitoin pihaa, paikkasin ja maalasin seinät ja tein muuta luvallista pintaremppaa tehdäkseni asunnosta kodin. Taas minä olen se, joka lähden, mutta naapurit voivat jatkaa ilakointiaan. Myönnän, olen aavistuksen katkera.

Kuvittelisi, että muutto omakotitalosta kolmioon karsisi tavaraa aika rankalla kädellä, ja kyllä se karsikin. Pakattuani ensimmäiset neljä muuttolaatikollista pelkkiä perintöastioita aloin pohtia, ettei tässä ole mitään järkeä. Kuinka moni mies säilyttää jotain vanhemmiltaan perittyä tavaraa siinä pelossa, että vainaja tulee haudan takaa haukkumaan miehen, jos mies myy/ hävittää tavaran? Keittiön kaapin perukoilta löytyi Arabian kippoa ja kuppia, joiden olemassaoloa en edes muistanut, vaikka edellisestä muutosta ei ole vuottakaan. Pelkästään näistä perintöastioista tuli neljä isoa muuttolaatikkoa. Minun logiikkaan ei myöskään ui ajatus, että omistan jotakin sarjaa muutaman kipon, toista sarjaa toiset muutamat jne. Eri astiastojen osia on ihan älytön määrä. En minä käytä isoa osaa näistä ikinä! Onko velvollisuuteni siis säästää kaikki kannutkin, koska ne ovat perintötavaraa? Jos möisin nämä, joku muu keräilijä voisi olla onnellinen siitä kannusta, joka on minulle vain kaapin täyte ja minä voisin saada näistä rahaa. Kaikesta tästä järkeilystä huolimatta luopuminen on vaikeaa, koska pelkään, että tuhkattu äitini nousee kuin Feniks-lintu konsanaan ja nokkii minut henkihieveriin. Kiltin tytön kasvatus on kyllä mennyt putkeen kohdallani…

26 muuttolaatikkoa odottaa vielä eteisessä tavaraa. 30 muuttolaatikkoon mahtuu minun ja lasteni elämä. Perässä tulevat huonekalut. Ehkä tämä tavaran läpikäyminen ja pakkaaminen vielä iloksi muuttuu.

Ps. Vittua, perkelettä ja saatanaa sisältävä, äärimmäisessä kiukussa kirjoitettu valituskirje isännöitsijälle viiden yön valvomisen jälkeen poiki viimein tulosta: meillä on ollut kolme hiljaista yötä. Osaan minä joskus olla tuhmakin.

Mistä voisin vielä säästää?

Olen paljon miettinyt jo viime syksynä, mitä kuluja voisin polkea yhä alemmas ja mistä olen valmis luopumaan, jotta pääsisin taas taloudellisesti jaloilleni. Spotify (19,99€/kk) ja Netflix (9,49€/kk) ovat olleet meidän perheessä tärkeitä ja kovalla kulutuksella, joten näistä en hevillä luovu. Jotain luksusta elämässä pitää ja saa kuitenkin olla. 

Auton renkaiden säilyttäminen maksullisessa paikassa on myös luksusvaihtoehto, jota jään vielä pohtimaan… Jos tulevan asuntoni varastoon mahtuu renkaiden säilytys, otan ne jatkossa itselleni kausisäilöön, mutta mikäli renkaat eivät mahdu, jatkan säilytystä muualla. Toinen mikä minulla on maksullisessa säilytyksessä, on sähköpyöräni. Otin työsuhdepolkupyörän vajaa vuosi sitten ja nimenomaan sähköpyöränä, koska ajattelin sen kanssa kuntoutumisen olevan helpompaa. Sairastan pariakin reumapuolen sairautta, joista toinen on pitänyt minua välillä kovissakin kivuissa ja estänyt liikunnan harrastamisen. Olen kuitenkin saanut tuon sairauden kuriin ja saattaa olla, että luovun tästä työsuhdepyörästä ennen kesää, sillä viime kesänä tuli lihasvoimalla poljettua 40-60 kilometrin lenkkejä ja 10 km juoksulenkkejä. Nyt se kuitenkin on talvisäilössä tilan puutteen vuoksi maksullisessa paikassa, jossa se myöskin asianmukaisesti huolletaan. 

Alla joitakin muutoksia, joita olen syksyn mittaan jo alkanut toteuttamaan ja osaa vasta nyt tämän bloggaamisen myötä.

Ruoka. Jos olisin yksineläjä, ruokakuluni kuukaudessa olisivat 150-200 euron luokkaa kasvisruokavalion ansiosta. Mutta koska perheeseen kuuluu kaksi kasvavaa teiniä, teen heille erikseen myös liharuokia ja lihana olen käyttänyt max 10 %:sta naudanlihaa ja kanan filesuikaleita. Jos haluaisin saada lihaan käytettävää summaa pienennettyä, halvempaa olisi ostaa sika-nauta- ja kananjauhelihaa. Olen ostanut em. kalliimpia lihatuotteita niiden alhaisemman rasvapitoisuuden takia, mutta sika-nauta-jauhelihalla kasvaneena, terveyteni ei ole (ainakaan tietääkseni) mennyt pilalle tästä jauhelihasta. Aika ajoin voisi vaihtaa naudanlihan sika-nautaan, etenkin, jos näyttää, että ruokakulut meinaavat karata. Kanan filesuikaleet voisi vaihtaa halvempaan: kanan reisipaloihin. Tämä on kuitenkin sellainen ruoka, mitä en lama-ajan lapsena suostu enää ikinä syömään. Jos haluaisi todella pihistellä, vaaleat soijasuikaleet ajavat kyllä kanan filesuikaleet eikä poikani esimerkiksi ole aina edes huomannut eroa. 

En erityisemmin nauti ruuanlaitosta, joten päätin ottaa kokeiluun kiertävän listan ruuista, joita toteutan 2-3 viikon sykleissä. Tämä auttaa paitsi seuraavan ruuan miettimisessä, myös toivon mukaan ruokakustannuksissa. Tähän listaan kuuluvat lasten suosikkiruuat, kuten makaronilaatikko, kana-pesto-pasta, jauhelihamureke perunamuussilla, kaksi eri versiota jauhelihakastikkeesta, tomaatti-fetapasta, kaksi eri vaihtoehtoa kanasta ja riisistä, kalapuikot ja perunamuussi, nistipata, texmex-vuoka sekä kanavuoka.

Koska en ole mikään ehdoton kasvissyöjä, ei minulle ole ongelma syödä samaa ruokaa lasten kanssa, mutta useimmiten ostan itselleni kauden vihanneksia ja juureksia ja loihdin niistä joko sosekeittoa tai uunin pellillä jotakin. Välillä saan lapsillekin ujutettua omia pöperöitäni, mutta paljon liikkuvalle pojalle kasvissosekeitto ei kyllä riitä.

Meillä on murot vaihtuneet huomaamattani kaurahiutaleisiin: lapset eivät juurikaan enää pyydä muroja kaupasta. Tämä on kutistanut ruokamenoja valtavasti. On ollut hienoa huomata, kun poika vetää aamupalaksi mikrokaurapuuron äitinsä tapaan. Mutta, se, mihin meillä ruokakuluista menee leijonanosa, ovat maitotuotteet. Litran jugurttipurkit eivät enää oikein tee kauppaansa, vaan halutaan proteiinirahkoja. Nämä maksavat ihan hirveän paljon. Tähän kun keksisin vielä jonkin ratkaisun, millä nämä voisi korvata halvemmin…

Lehtitilausten lopettaminen. Olen silloin tällöin tilannut Helsingin Sanomien digilehden, jonka voi jakaa kolmelle muulle henkilölle. Nämä henkilöt ovat olleet sisareni ja miesystäväni. Kun sisareni kerran kimpaantui, ettei hän saa tuoretta tilaustani näkymään puhelimessaan ja toisen kerran hän suuttui siitä, että tilaus loppui, mietin, että tässä tämä kiitollisuus taas näkyy ja kuuluu. Päätin, että nyt riittää, tilatkoon ihan itse Hesarinsa. Meillä työpaikkaetuihin kuuluu ePress-palvelu, jossa voin maksutta lukea Helsingin Sanomat tai paikallislehtiä. Huonosti käytän tätä palvelua ja kaipaisin digilehteä, jota lukisin puhelimella, mutta en tilaa. Viimeisin tilaus päättyi lokakuussa. 

Puhelinliittymien kilpailuttaminen. Ai, että olen onnellinen, kun menetettyäni hermot MOI:hin muutaman kuukauden käytön jälkeen, Elisasta nuori mies soitti ja tarjosi liittymiä kahdeksi vuodeksi 16,99€/kk hintaan. Ei katkeile enää puhelut ja joka ilta saa lasten liittymät suljettua yön ajaksi. Ehkä tiesitkin, että saat halvemman sopimuksen, kun vaihdat operaattorilta toiselle ja palaatkin vanhalle takaisin?

Kirkollisvero. Erosin jo joku vuosi sitten kirkosta. Säästö on ollut 500-600 euron luokkaa vuodessa.

Työttömyyskassa. Olen aiemmin kuulunut ammattiliittoon, jossa maksoin 31,31€/kk siitä ilosta, että sain kotiini lehden, jossa ei edes ikinä ollut minun työhöni liittyvää artikkelia. Kun (naisvaltainen) ammattiliitto ei ikinä saanut mitään aikaiseksi työolojen tai palkan parantamiseksi, totesinkin, että halvemmaksi tulee siirtyä työttömyyskassan jäseneksi. Halvinta lienee olla ammattiliiton työttömyyskassan jäsen, mutta itse olen YTK:n, yleisen työttömyyskassan, jäsen. Työttömyyskassan hinta on tänä vuonna 102 euroa ja YTK Työelämä ry:n jäsenmaksu on 29 euroa (=täysjäsenyys). Jälkimmäisellä saa hyviä etuja käyttöönsä, kuten vaikkapa vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen LähiTapiolaan, lakiapua, verkkovalmennusta työnhakuun, Yogaian sovellukseen alennuksen sekä muita alennettuja hintoja vapaa-ajalle ja vaikkapa testamentin laatimiseen.

Kampaajapalvelut. Päätin jokin aika sitten luopua lyhyistä hiuksistani, jotka vaativat lähes kuukausittaista leikkuuta. Olen kasvattanut pitkää tukkaa, jota tarvinnee kerran vuodessa leikata. Hiusten värjäämiseen kuluu kuukausittain max 12,90 € ja pyrin ostamaan hiusvärit aina tarjouksesta ”Kaksi yhden hinnalla”. Tyttäreni käy myöskin noin kerran vuodessa siistimässä latvojaan, mutta poika tarvitsee aika pitkälti kuukausittain leikkauksen. Hänkin on löytänyt edullisen parturin, johon menee 25€/ kerta. Aiemmin sain itse leikata kotitrimmerillä pojan hiukset, mutta iän myötä pojan oma tyyli luonnollisesti on muuttunut eikä äidin yhden tyylin kotiparturi enää toimi.

ePassi. Työnantaja myönsi tänä vuonna ruhtinaalliset 400 euroa ePassiin. Tällä maksan yksityisen hammaslääkärin joka toinen vuosi, ja tänä vuonna tuo painajainen olisi taas edessä, sekä Yogaian sovelluksen, jonka saan halvemmalla YTK:stä. Lisäksi uimahallikäynnit ja kuivakuppaus tulee maksettua tällä.

Olen käynyt yksityisellä hammaslääkärillä kymmenisen vuotta. Olen lapsena joutunut kärsimään erilaisista kirurgisista toimenpiteistä kohdistuen suuhuni, ja muistan yhä kivun tai sen, kun heräsin kesken nukutuksen. Kyllä, minä pelkään hammaslääkäriä ja joka kerta, kun hampaitani vaikkapa porataan, minä itken. Ihan tyhmää, tiedän, mutta olen löytänyt sellaisen hammaslääkärin, joka osaa ”käsitellä” minua. En tykkää maksaa näistä käynneistä, mutta ePassilla maksaminen harmittaa vähän vähemmän.

Yogaia puolestaan on sadepäivieni ilo. Kahvakuula hiitit ovat parasta mitä tiedän. Voin tehdä treenit silloin, kun itselleni sopii eikä minun tarvitse lähteä kotoa minnekään suorittamaan treeniä. Sovelluksesta löytyy jooga- ja pilatestunteja sekä eri lihasryhmille tarkoitettuja treenejä. YTK:n kautta sovellus on yleensä -50%, joten kk-hinnaksi tulee n. 7,20€.

Kuivakuppaus on taas ainoa, joka auttaa reumasairauteni aiheuttamiin lihaskipuihin. Saatan nilkuttaa kuppaajani luo ja tulla tanssien ulos. Aika moni urheilijakin käyttää tätä nykyään urheilusuorituksen jälkeen. Jos et ole kokeillut, suosittelen lämpimästi kokeilemaan!

Kaiken turhan myyminen. Harrastan kaksi kertaa vuodessa kaappien tyhjennystä: keväällä ja syksyllä. Kaikki mitä ei ole vuoden aikana käytetty, lähtee joko myyntiin tai kierrätykseen, poislukien kuitenkin juhlavaatteet ja -kengät. Myyntipaikkana käytän useimmiten Facebookia, boomer kun olen.

Huonekalujen kunnostaminen. Meillä ei ole juurikaan lastulevyhuonekaluja. Kaikki ovat umpipuuta, tyttäreni meikkipöytää lukuunottamatta. Ei siis paljoa haittaa, vaikka naarmuja tulisi, koska huonekalut voi hioa ja petsata/ maalata uudelleen. Nyt kun muuttoni uuteen kotiin lähestyy, ajatuksena onkin, että vanhat huonekaluni saisivat muuton myötä uuden värimaailman, jolloin uusia huonekaluja ei tarvitsisi ostaa, sohvaa lukuunottamatta.

Sähkön kilpailuttaminen. Uuden kodin sähkösopimuksen tekeminen ei ole ollut helpoimmasta päästä. Itselläni meinaa hieman tiltata, kun vaihtoehtoja on paljon ja siinä yrität laskea nykyistä kulutusta ja verrata voisiko jokin kiinteä kk-hinta olla parempi vaihtoehto… Mutta noin yleensä, harrastan vuosittaista kilpailuttamista puhelinliittymien, sähkön ja myöhemmin myös asuntolainan marginaalin kohdalla.

Ei minulla oikeastaan ole enää kuin tuo ruoka, josta voisin nipistää hieman lisää sekä nuo maksulliset varastot pyörälle ja auton renkaille, vai keksitkö sinä jonkin hyvän vinkin?

Viikon 2 synnit ja tilipäivä

Taas tunnustuksia siitä, mihin ne rahat viikon mittaan valuivat:

• Pitkään väistelin, mutta lopulta ne lähtivät mukaan: Lidlin treenitrikoot 7,99 €. Olihan ne vanhat jo niin kuluneetkin, että ne saa heittää roskiin.
• Suklaalevy 5 €, sisältää lapsen hakupalkan. Hiihtolenkin jälkeinen välitön energian tarve 🙈 Lapset söivät tosin puolet tästä...
• Pojan joululahjaksi saaduista lahjakorteista jäi hieman uupumaan, joten maksoin puuttuvan 12,90 € pojan vaatteista.
• Elossaolotodistus 14 €. Tämä on kanssa yksi vitsi. Tarvitsen sedältäni perityn kiinteistön lainhuudatusta varten todistuksen, että olen elossa. Heti maksun jälkeen saan pdf-tiedoston, että kyllä, olen elossa ja maksan siitä 14 €. Sukuselvityksestä tai virkatodistuksesta perityn hinnan ymmärrän, koska siinä joku oikea ihminen joutuu tekemään työtä, mutta tämä on automaattinen printti, josta maksetaan ainakin 9 euroa liikaa. Mutta kiva tietää, että olen elossa. En ehkä muuten olisi sitä osannut aavistaakaan 😆

Viikon 2 ylimääräiset menot yhteensä: 39,89 euroa. 88,63 euroa vähemmän kuin viime viikolla. 

Tänään on viimein tilipäivä. Täytyy sanoa, että takana on erittäin raskas kuukausi talouden näkökulmasta. Ennen kuin asuntokaupat saatiin joulukuun puolivälin aikaan päätökseen, valvoin useamman yön miettien, miten saan rahat riittämään joulun yli tähän päivään saakka. Siitä sainkin idean tämän blogin kirjoittamiseen. Kun yksinhuoltaja sinulla on kaksi teiniä ruokittavana ja rahaa oli aika ajoin satanen viikossa ruokaan, silti sain taklattua ruokakaupasssa kustannuksia alas ja pystyin viemään lapset laskettelemaan ja tekemään jotakin pientä kivaa. Auton tankin jouduin luottokortilla täyttämään, mutta se oli pieni paha kokonaisuuteen nähden. Tästä se nyt oikeasti lähtee. Vielä kun tuo muutto saadaan ensi viikolla hoidettua alta pois ja siihen liittyvät kustannukset maksettua, pääsen nauttimaan elämästä ehkä aavistuksen rennommin.

Etätyöstä hybridimalliin

Olen ollut nykyisessä työssäni viitisen vuotta. Aloitin työt etätyössä ja olen koko ajan ollut etätyöläinen. Toki pahimman koronavaiheen jälkeen olen tehnyt satunnaisia piipahduksia työpaikalleni, mutta lähtökohtaisesti teen työtä kotona. Työtehtäväni ovat asiantuntijatyötä, joka sisältää paljon tiedolla johtamista ja ongelmanratkaisua. On ollut ihanaa saada tehdä työtä täydessä hiljaisuudessa kotona lasten lähdettyä kouluun. Olen ollut hirveän huono pitämään lakisääteisiä taukoja, pois lukien lounastauon, joten taukoni ovat olleet pyykki- ja tiskikoneen tyhjennyksiä. Robotti-imurikin siivoaa kodin kätevästi töitä tehdessä. Kotityöt ovat siis pääasiallisesti hoituneet työpäivän aikana ja ilmeisesti se on kirvoittanut useimpien mieltä, ainakin mitä julkisen keskustelun kommentointia on seurannut.

Työnantajani, kuten monet muutkin työnantajat, teki syksyllä päätöksen, jonka mukaan siirrymme hybridimalliin, jossa lähityöpäiviä on jatkossa vähintään kaksi. Päätöstä perusteltiin yhteisöllisyyden lisäämisellä. Ainuttakaan hurraa-ääntä ei tiimistämme kuulunut. Itse kiljahtelin riemusta salaa. Vaikka etätyö on mahdollistanut vapaa-ajan lisääntymisen sillä, että reilun kahden tunnin päivittäisiä työmatkoja ei ole, voin nousta suoraan sängystä työpisteelleni ja olen saanut työpäivän aikana pestyä pyykit, jotka muuten odottaisivat työpäivän päättymistä, muutos on enemmän kuin tervetullut. Kun useimpien päivien fyysiset ihmiskontaktit koostuvat lähinnä 14- ja 16-vuotiaista teineistä, työpiste on koko ajan kotona läsnä ja habitus alkaa muistuttaa pubiruusua, sitä ihan odottaa, että saa pukea ”oikeat vaatteet” päälleen ja meikata. Kuulostaako yhtään tutulta?

Heitin jo muovipussillisen pieruverkkareita vaatejätekeräykseen syksyllä. Ne olivat jo niin puhki kärvisteltyjä, ettei niitä voinut pitää enää edes kotona. Toki tässä kun on vaatekaapista käyttänyt aika läjän vaatteita ”puhki”, ongelmana ovat olleet ne satunnaiset työpaikalla käynnit, joihin pitäisi pukeutua fiksummin. Aika monena aamuna olen seissyt vaatekaapin edessä miettien kahden paidan välillä, että jos mä laitan tämän tänään, niin tämä toinen menee huomenna/ seuraavalla kerralla. Vaatekulut ovat romahtaneet kuluneen viiden vuoden aikana, koska ei niitä vaatteita tule käytettyä kuin kotona. Kovin pitkään ei kuitenkaan pötkitä kahdella fiksulla paidalla hybriditöissäkään. Entäpä ne meikit? Piti ottaa 14-vuotias mukaan meikkiostoksille, koska olen pudonnut tästäkin maailmasta pois. Se, missä etätyö on säästänyt polttoainekustannukset, meikit, ja vaatteet, tulevat taas eteen uusina kuluina.  Toki ei niitä meikkejä ja vaatteita tarvitse kuukausittain ostaa, mutta asia on hyvä silti tiedostaa. Onneksi samalta paikkakunnalta kulkee useampi henkilö samalle työnantajalle, joten kimppakyytejä on helppoa järjestää ja minimoida siten polttoainekustannukset.

Entäpä se lähityö? Kun nyt olemme saaneet nauttia kodin hiljaisuudesta, meidät heitetään avokonttoriin. Palautamme kaikki näyttömme, telakkamme, näppäimistömme jne. työpisteillemme ja kotona sinnittelemme läppärin näytön turvin tai hankimme itse lisänäyttöjä. Kenellekään ei tule ns. omaa työpistettä, vaan työpiste varataan etukäteen excel-taulukosta ja työhuoneita on useita. Tästä tulee ensimmäinen kompastuskivi, kun ne omat telakat ym. laitteet saattavatkin sijaita kaverin työpisteellä eri työhuoneessa ja jopa eri rakennuksessa, ja vapaana olleen työpisteen välineet eivät sovellu itselle.

Excel-taulukosta voi myös valita päivän työkaverit: ne ketkä ovat hiljaa. Tiimistämme löytyy varsinaisia turpamoottoreita ja niistä harvoista piipahduksista työpaikalla on saanut jo tuta. Kun kaverilla pimputtaa kännykkä, teams ja suu käy jatkuvalla syötöllä jokaista ajatusta myöten, siinä alkaa itsellä olla aika iso tatti jo otsassa, kun oma työ katkeaa toistuvasti. Tuija Siltämäki kirjoittikin osuvasti kolumnissaan, että vuoden 2025 megatrendi tulee olemaan ihmisviha. Auts. Työnantajamme on kuitenkin varautunut tähän hankkimalla jokaiselle usean sadan euron vastamelukuulokkeet. Siellä me avokonttorissa teemme niillä välineillä, jotka excel-taulukko on meille suonut, pelturit korvissa töitä. Melkoista yhteisöllisyyden lisäämistä, eikö? Itse käännän asian kuitenkin siten, että ihanaa päästä edes kahtena päivänä viikossa tapaamaan ihmisiä, vaikkakin pelturit korvilla, ja näyttää itse ihmiseltä. Sitä paitsi, voihan ne työtehtävänsä sovittaa lähityöpäivien osalta sellaisiksi, ettei sen pahimman kälkättäjän kälätys häiritse yhtään mitään.

Joko teillä on 100 %:n etätyömahdollisuus päättynyt? Miten on uusi arki lähityössä sujunut?

Viikon 1 synnit

Koska päätin aloittaa vuoden kunnon talouden kurinpalautuksella, päätin häpäistä itseni julkisesti joka kerta, kun päädyn ostamaan jotakin, mitä en oikeasti tarvitse 😊 Onneksi nämä ostot eivät suoranaisesti räjäytä talouttani, mutta kun ne tuo julkisesti esiin, luulen, etten kovin montaa päivitystä aiheesta halua tehdä. Näitä ilman olisin voinut elää oikein hyvin:

• Suklaalevy 5€. Koska. Menkat. Ja. Matala. Verensokeri. Sisältää tyttären "hakupalkkion". Kun on pitkään ollut ilman herkkuja, ei tämäkään suklaalevy edes maistunut hyvältä.
• Kertakäyttöiset lämpöpohjalliset 4 x 0,99 €. Käyn aika paljon ampumaradalla ampumassa ja ajattelin testata, osuisinko tauluun vielä paremmin, jos varpaissa kiertää veri 🙈
• Kävin miesystäväni (se, jonka kanssa muutimme erilleen) kanssa lenkillä ja hörppäsimme lenkillä kuumat, terästetyt kaakaot upeissa maisemissa 11,70 €.
• Tyttärien laskettelureissu 107,86 €. Olen onnellinen siitä, että toisesta liitostani olen saanut pitää ihan mahtavan nuoren naisen elämässäni, joka on ihan samalla tavalla tytär minulle kuin omanikin, olenhan tuntenut hänet 3-vuotiaasta saakka. Vielä upeampaa on, että tytöt ovat keskenään edelleen hyviä ystäviä. Niinpä, kun tyttäret pyysivät päästä toiseen kaupunkiin laskettelureissulle, pakkasin neidot kamppeineen autoon ja lähdimme. 
• Tee ja sämpylä itselle huoltoasemalla 7,10 €
• Eväät meille kaikille kotimatkalle 12,76 €
• Suklaakonvehdit 5,00 €. Kolme konvehtirasiaa vitosella. Nämä tulivat lapsille. Ihan turha ostos, mutta lapset olivat iloisia...
• Bensa 40 €
• Kahvioraha tytöille 15 €
• Lippu 28 €

"Turhakkeet" yhteensä: 128,52 euroa. Summa on mielestäni paljon yhdelle viikolle, vaikka suurin menoerä tässä olikin laskettelureissu. Pienistä puroista nämä kuitenkin kertyvät. Kymppi viikossa suklaaseen on ihan turhaa rahan menoa. Tällä viikolla vedetään toivottavasti paremmin 💪

Kun suku on pahin

Olemme sisareni kanssa menettäneet molemmat vanhempamme jo vuosia sitten ja jo tuolloin päätimme, että me emme ala keskenämme riitelemään jokaisesta kiposta ja kupista pesänjaon yhteydessä. Päätimme myös olla poikkeus suvussamme ja pysyä väleissä pesänjaosta riippumatta. 

Suvussamme on ollut useita iäkkäämpiä isotätejä, lapsettomia tätejä ja setä, joiden pesänjaossa koko suku on päätynyt riitelemään. Eräs pesänjako on odottanut jo vuosia jakoaan, mutta yhden tädin sinnikäs jauhopussin hinnan taistelu jäädytti koko pesänjaon. Jotenkin on käsittämätöntä, että suvustamme löytyy serkkuja ja pikkuserkkuja, jotka eivät ole olleet missään tekemisissä kuolleen isotädin kanssa, mutta kun pesää aletaan jakamaan, jauhopussin hinnan maksaminen hautajaiset järjestäneelle taholle (joihin nämä serkut ja pikkuserkut eivät edes osallistuneet), voi olla liikaa. Vielä surullisemmaksi asian tekee se, että 5.000 euron omaisuutta jakaa 11 henkilöä eli kukaan ei pääse rikastumaan, mutta jauhopussin hinnan takia kukaan ei anna periksi. Pankki tosin on kerännyt koko ajan kuukausimaksua kuolinpesältä, joten tuo 5.000 € lienee sulanut pian jo satasiksi vuosien saatossa. Periksi ei silti kannata antaa! Jauhopussin hinta lienee kuitenkin euron verran?

Aiemmissa postauksissa olen viitannut jo viimeisimpään, ja luojan kiitos osaltani viho viimeiseen, pesänjakoon, jonka monimutkaisuus ja etenkin pesänjakajan saamattomuus, on meinannut viedä välillä uskon koko oikeuslaitokseen. Henkilökohtaisesti olenkin sitä mieltä, että suurimmat kusettaja-ammatit ovat lakimies, autokauppias ja kiinteistönvälittäjä. Anteeksi, jos olet jokin näistä. 

Kaikki alkoi kutakuinkin 4 vuotta sitten. Setäni, joka oli erittäin rakas minulle, ja jonka luona säännöllisesti vierailin, menehtyi muistisairauteen. Vielä viimeisinä hetkinään hän muisti minut: meillä kun oli samanlaiset silmät. Setäni oli mennyt vanhoilla päivillään naimisiin naisen kanssa, jolla oli edellisestä avioliitosta aikuiset lapset. Vaimosta ei suvussani kukaan muu tykännyt, paitsi minä. Minä sinisilmäinen idiootti olen välillä tosi naiivi ja ajattelen ihmisistä ensisijaisesti hyvää. Setäni sisarukset näkivät kuitenkin naisen läpi.

Kun setäni oli elänyt poikamieselämää liki 60-vuotiaaksi saakka, hän oli kerryttänyt melkoisen omaisuuden. Sisarukset luonnollisesti olivat huolissaan tulevasta vaimosta, jolla ei omaisuutta ollut. Niinpä setääni painostettiin tekemään avioehto. Avioehdon ohella oli laadittu testamentti, jonka sisältö paljastui vasta setäni perunkirjoituksessa.

Koska setäni oli muistisairas, vaimosta tuli hänen edunvalvojansa ja vaimohan työnsi sedän samantien hoivakotiin. Emmepä arvanneet, että tässä kohtaa alkoi edunvalvonnan väärinkäytökset… Rouva Edunvalvoja oli onnistunut hankkimaan sellaisen edunvalvonnan, jossa hänen ei tarvinnut tehdä minkäänlaista selvityksiä DVV:lle puolisonsa raha-asioista. Tämä tuli itselleni yllätyksenä, sillä olin luullut, että DVV tekee vuosittain tarkastukset rahan käytöstä.

Vieraillessani setäni luona hoivakodissa yhdessä puolisonsa kanssa, ihmettelin, kun rouvalla autot vaihtuivat tiuhaan. Aina oli upouusi hybridi alla. Kun jo puolen vuoden jälkeen tuli uusi auto ja ihmettelin sitä ääneen, rouva tokaisi ”Minähän ostan, kun kerran voin.” Selvä. Talon, jonka setäni omisti, pihalle alkoi tulla autotallia, paviljonkia, sisällä huonekalut ja sisustus uusittiin. Ajattelin taas naivisti, että ehkä rouva toteuttaa nyt itseään, kun saa tehdä kodistaan juuri sellaisen kuin haluaa? Totean jo tässä kohtaa, että vaikka taloa hieman kohennettiin, tämä ei vaikuttanut talon arvon nousuun. Talo tullaan myymään joka tapauksessa tyyliin "purkukuntoisena", sillä se on rakennettu juoksuhaudan päälle ja maakellari on tehnyt oman temppunsa talon sisäosiin.

10 vuoden avioliitto päättyi setäni kuolemaan. Kuolema ei tullut kenellekään yllätyksenä, sillä muistisairaus eteni vauhdilla. Olimme sisareni ja tätini kanssa mukana perunkirjoituksessa, sillä isämme oli menehtynyt vain hieman ennen veljeään eikä muitakaan sisaruksia enää ollut elossa. Saimme perukirjan, avioehdon ja yllättävän testamentin luettavaksi ja allekirjoitettavaksi. Avioehto saneli, miten omaisuus jaetaan eli kumpikin pitää oman omaisuutensa. Ero oli aika huima puolisoiden välillä: rouvalla oli 30.000 euron auto ja 1.200 euroa rahaa. Sedälläni oli talo, 50.000 euroa käteistä, osakkeita ja nuorena miehenä hankittu henkivakuutus, jota setä ei ollut muistanut päivittää avioon astuttuaan. Tuo pieni unohdus tuli kalliiksi. Sen me kaikki nimittäin tiesimme jo sedän puheista, että hän halusi jättää omaisuutensa omaisille eli sisaruksilleen ja heidän lapsilleen. Koska tuota päivitystä ei oltu tehty, syystä tai toisesta, koko henkivakuutus siirtyi leskelle. Testamentti määräsi, että leski saa käyttö- ja hallintaoikeuden setäni omaisuuteen kuolemaansa saakka. Tässäkään vaiheessa silmäni eivät vielä räpsähtäneet auki, toisin kuin isäni siskolla. Allekirjoitimme paperit ja leski katkaisi yhteydet kaikkiin meihin.

Uskotko Karmaan? Minä uskon. Paha saa aina palkkansa. Pian setäni perunkirjoituksen jälkeen leski kuoli yllättäen. Kuolema ei ollut armollinen, vaan kiduttava, kivulias ja sanoisinko oikeudenmukainen sen jälkeen, kun paljastui mitä leski oli tehnyt. Lesken perunkirjoituksessa selvisi, että testamentin käyttö- ja hallintaoikeuden perusteella leski oli tuhlannut setäni omaisuutta huolella tämän kuolemankin jälkeen. Tilit oli tyhjennetty, osakkeet myyty ja olipa leski yrittänyt saada talonkin myytyä. Henkivakuutuksen summa, josta lesken kaksi tytärtä, jotka eivät olleet koskaan missään tekemisissä setäni  kanssa, pääsivät nyt nauttimaan, oli jäätävä. 

Kun lesken tyttäret tulivat tyhjentämään taloa äitinsä tavaroista, he ojensivat taloon liittyviä kansioita meille ja joista koko karmeus hiljalleen alkoi paljastua. Kansiot sisälsivät mm. setäni tiliotteita, joista paljastui edunvalvonnan väärinkäytökset. Setäni huikeaa omaisuutta oli siirretty edunvalvojana toimineen vaimon toimesta hänelle itselleen, hänen lapsilleen ja lapsenlapsilleen kymmenien tuhansien eurojen edestä. Kaikki ihmettelemäni autot oli ostettu setäni varoista ja siirretty vaimon nimiin, kaikki taloon tehdyt, omaa mukavuutta parantavat remontit oli tehty setäni varoista, lesken ja jopa lesken naapurin ulkomaan matkat setäni oli maksanut ja maksoipa setäni edelleen vaimon kaikki asumisen ja elämisen kulut samalla, kun hän maksoi hoivakotiasumisestaankin. 170.000 euron varallisuus oli puff – poissa kahdessa vuodessa, kiinteistöä lukuunottamatta. Koska leski oli kuollut, häntä ei voitu saattaa rikosoikeudelliseen vastuuseen, mutta sen sijaan palkkasimme lakimiehen, joka lähti hakemaan korvausta lesken tyttärien perimästä 100.000 euron henkivakuutuksesta. Tyttäret kielsivät luonnollisesti kaiken väärinkäytön ja yrittivät tehdä mustasta valkoista ja vihreästä keltaista. Kun sopua ei saatu aikaiseksi lakimiesten välityksellä, otettiin mukaan pesänjakaja.

Pesänjakajasta oli lakimiehellämme ollut suositus, mutta itse en voisi häntä suositella kenellekään. Vuosia kului, mitään ei tapahtunut. Miestä sai potkia persuksiin toden teolla, että hän sai aina edes yhden asian eteenpäin. Sitten miehestä ei taas kuulunut mitään kuukausiin, ennen kuin uusi potkaisu tuli. Kun viimein saimme sopimuksen aikaiseksi, pesänjakajan kulut olivat jäätävät. Meidän lakimiehemme luonnollisesti veloitti meitä jokaisesta pesänjakajan perseeseen potkaisusta ja pesänjakaja jokaisesta lakimiehen "potkaisusta". Vaikka sopimus oli allekirjoitettu, ositus avioparin kesken tehty, pesänjakajalla kesti yhä kuukausia tehdä varsinainen pesänjako eli siirtää rahat tilille. Kaiken tämä paskan jälkeen sain nippa nappa omat rahani takaisin enkä mitään muuta. Tai onhan meillä vielä setäni kiinteistö tallella. Meidän agenda tässä oli, että tuhlataan vaikka kaikki setäni omaisuus lakimiehiin, kunhan nuo tyttäret saavat mahdollisimman vähän. Ihan en ajatellut, että näin tiukaksi menee. 

Seuraavaksi alkaa kiinteistön myynti saman tätösen kanssa, joka ei anna tämän jutun alussa kerrotun jauhopussin hinnasta periksi. Voinen kertoa, että tulossa on erittäin kivulias ja piinallinen prosessi. Perukirjan mukaan osuuteni kiinteistöstä on 22.500 €, mutta jos saan edes 10.000 €, on sekin jo saavutus.

Näin jälkikäteen olen ajatellut, että olisi ollut järkevämpää jättää riitely sikseen ja ottaa se, mikä oli alunperinkin annettavissa. En siis itse hyötynyt taloudellisesti senttiäkään tästä riitelystä. Talokin olisi ollut helpompaa myydä siinä kunnossa, jossa se oli lesken kuoltua. Nyt talo on ollut vuosia tyhjillään, piha hoitamatta. No, katsotaan kuinka monta vuotta tämän myymiseen vielä suttaantuu. Kuluthan siitä juoksevat kaiken aikaa: kiinteistövero, kotivakuutus, sähkö. Eivät nämä kulut talouttani kaada, mutta eläisin hyvin ilman niitä.

Miten teillä perinnönjaot sujuvat? Ovatko leppoisia tapahtumia vai riidelläänkö teilläkin jauhopusseista?

Uuden vuoden lupauksia

Teetkö uuden vuoden lupauksia? Kuinka kauan lupauksesi kestää, ennen kuin ne rikkoutuvat? Itse tykkään pohtia aina vuoden vaihteessa mennyttä vuotta ja mitä voisin tehdä paremmin seuraavana vuotena. Tänä vuonna pääpaino tulee olemaan talouden tasapainottamisessa ja omassa hyvinvoinnissa.

Talous kuntoon

Sijoitustavoitteessani mainitsinkin, että prioriteetti 1 tänä vuonna on taas saada hätävaratilini saldo, 10.000 € kasaan. Olen karsinut kuluja pitkin vuotta ja kilpailuttanut viimeisimpänä puhelinliittymät sellaiseen hintaan, että kerrankin hinnassa tuntuu olevan jokin tolkku.

Heikkouteni vuonna 2024 on ollut matkustaminen. Reissasin 2024 lasteni kanssa Pohjoismaissa, Atlantin toisella puolen sekä Välimerellä. Rakastan matkustamista, mutta kolme reissua vuodessa on liikaa. Ehkä nämä olivat itseni ja lasteni ”lohduttamista” sillä, että tein taas radikaalin muuton elämässämme muuttaessamme pois uusperheestä. Toisaalta rakastan lasteni kanssa matkustamista, sillä silloin saan heidät kokonaan itselleni. Kun jakaa kolmestaan saman hotellihuoneen, kukaan ei pääse ”karkuun” omaan huoneeseensa. Tällöin aidosti kuulee lasten ajatuksia. 

Matka Jenkkilään oli hyvinkin silmiä avaava reissu. Mielikuva valtavan rikkaasta maasta Hollywood-glamourineen vaihtui todellisuuteen köyhyydestä, huumeista ja kodittomuudesta. Ne, jotka kehuvat Los Angelesiä eivät ole tainneet koskaan reissata julkisilla ympäri kaupunkia? Voi olla, että kirjoitan tästä reissusta vielä oman tarinan joku päivä.

Jonnekin haluan matkustaa myös vuonna 2025, mutta siihen pitää ensin säästää rahat.

Työpaikan metsästys

Olen ollut viitisen vuotta nykyisellä työnantajallani. Tämän piti olla puolen vuoden pesti aikoinaan, kun viimeksi räjäytin elämäni ottamalla avioeron ja vaihtamalla työpaikkaa siinä samassa. Työ ei oikein vastaa koulutustani ja on aika yksitoikkoista. Tällä hetkellä kärsin tekemisen puutteestakin. Olen ensimmäiseltä ammatiltani sairaanhoitaja ja olen huomannut kaipaavani takaisin hoitotyöhön, jossa työ olisi merkityksellistä. Palkka on ainoa syy, miksi en voi ainakaan vielä palata takaisin.

Olen viime syksyn mittaan hakenut useita työpaikkoja, mutta korkeakoulutettujen työttömyys on tällä hetkellä korkea. Fiilis on vähän sama kuin vuonna 2016, jolloin hallitus leikkasi isosti ammatillisesta koulutuksesta ja minäkin opettajana jäin työttömäksi. Opetustyötä ei ole tarjolla kuin harvoille ja asiantuntijatehtäviä on kanssani hakenut parhaimmillaan 700 työpaikkaa kohden. Olen siis hyvin kiitollinen siitä, että minulla on työpaikka, mutta jatkan uusien haasteiden metsästämistä. Parempi palkkakin toki kiinnostaa.

Opiskelu

Olen luonteeltani ikuinen opiskelija ja aloitin viime syksynä avoimessa ammattikorkeakoulussa maksulliset ”diplomi”-opinnot, jotka jatkuvat kevääseen saakka. Lisäksi haen ensi viikolla hakuun tuleviin opinto-ohjaajan opintoihin, vaikka luulen, että sinnekin on tänä vuonna ennätysmäärä hakijoita työttömistä opettajista. Ei voi voittaa, jos ei yritäkään. Jos portit opoksi eivät aukea, katson yhteishaun tarjonnan ja teen muutamia peliliikkeitä oman osaamiseni kartuttamiseksi.

Aloitin väitöskirjan tutkimussuunnitelman tekemisen joku tovi sitten, mutta heitin sen roskiin ennen joulua. Tutkimustani haluttiin riisua ja helpottaa kaiken aikaa, vaikka minä halusin tutkia ilmiötä kaikin mahdollisin tavoin. Lopulta ohjauskeskustelun päätteeksi totesin, ettei tämä tutkimus ole enää minun eikä sitä mitä halusin, ja totesin, että ei kiitos. Toki voisin tehdä väitöskirjani toiseen yliopistoon. Yksi haaveistani olisi olla tutkija, vaikka eipä tutkijan työlläkään rikastumaan pääse.

Vegaanihaaste

Ilmoittauduin jo kolmatta kertaa vegaanihaasteeseen ja haastan sinutkin mukaan. Oman hyvinvoinnin takia kiinnostuin aikoinaan kasvisruuasta ja lähdin mukaan vegaanihaasteeseen. Omat vatsavaivani ovat olleet jo pitemmän aikaa historiaa. En ehkä pysty täysin vegaaniksi ikinä muuttumaan enkä ole mitenkään ehdoton tässä asiassa; syön lihaa, jos siltä tuntuu. Tästä haasteesta saa älyttömän hyviä s-postikirjeitä resepteineen ja vinkkeineen. Helpottaa kummasti arjen ruuan suunnittelua ja tulee kokeiltua kaikkea uutta. Vatsa tykkää, lompakko ja maapallo kiittävät.

Vinkkinä muuten muutama Netflix-dokkari, jotka myöskin saivat minua lisäämään kasvisruokien määrää ruokavaliossani:

• The Game Changers
• Samat geenit, eri ruokavalio
• Suolisto, avain terveyteen
• Siniset vyöhykkeet ja pitkän iän salaisuudet
• Seaspiracy
• Cowspiracy

Tipaton vuosi

Alkoholi ei ole minulle ongelma, mutta siihenkin saa rahaa menemään halutessaan. Jo ennen joulua huomasin tuovani Lidlistä 6 euron hehkuviiniä joka kauppakäynnin yhteydessä ja tyhjiä pulloja on kertynyt melkoinen määrä.

Punaviini maistuu syksyllä, mutta yksi pullo saattaa kestää itselläni parikin kuukautta avattuna. En silti koe tarvitsevani alkoholia rentoutusjuomaksi, joten ajattelin, että samalla voisin lopettaa alkoholin ostamisen kokonaan kotiini. Eri asia, jos joskus kesällä käyn terassilla ja ostan lonkeron jonkin tapahtuman yhteydessä.

Treenaaminen

Olen aina ollut urheilullinen ja harrastanut pienestä pitäen eri lajeja. Suurperheen äitinä uusperheessä itsestään huolehtiminen vähän jäi. Olen erilleen muuton jälkeen aloittanut uudelleen lihaskunnon rakentamisen ja vaikka tässä syksyllä on tullut enemmän kestävyyslajeja treenattua, tarkoitus olisi nyt jatkaa lihaskunnon parissa. Teen siis itselleni treeniohjelman, jota alan noudattaa. Syyskuussa pitää kuulemma olla elämänsä kunnossa kertausharjoitusten takia, joten mitä painavamman miehen saan selässäni kannettua, ilmeisesti sen parempi.

Olen parempi kollega ja ystävä

Olen viime vuonna ollut positiivisestä luonteestani huolimatta hirveän negatiivinen ja se on syönyt myös itseäni. Turhautuminen työhön, jossa työpäivät koostuvat hiiren heiluttamisesta, jotta teams-pallukka pysyy vihreänä ja kuunteleminen, miten kollega valittaa ”hirveää työmäärää”, vaikkei hänellä ole töitä yhtään sen enempää kuin minulla, ovat saaneet minut välillä raivon partaalle. Minä vain olen nopeampi tekemään saman määrän töitä. Esimieheltä olen pyytänyt toistuvasti lisää töitä, mutta niitä ei vain ole. Paha olo on purkautunut välillä selkään puukottamisella ja sekään ei ole minulle tyypillistä toimintaa. Lupaan siis vastedes olla parempi ihminen.  

Vaatehankinnat kotimaisilta yrittäjiltä

En ole enää mikään himoshoppailija, jota voisin kuvata olleeni vielä 5 vuotta sitten. Tähän on varmasti vaikuttanut etätyöskentely, kun vaatteita ei ole samalla tavalla enää tarvinnut. Muutaman päivityksen joudun jossakin kohtaa vaatekaappiini tekemään ja olenkin ajatellut, että jatkossa kotimaiset brändit voisivat vaatettaa minut. Kyllä, se on kalliimpaa, mutta samalla jokaista ostosta joutuu myös harkitsemaan aivan eri tavalla hinnan takia ja jokaista ostosta varten joutuu myös säästämään. Toisaalta kärsin syksystä alku kevääseen saakka neuloosista, joka osaltaan vähentää tarvetta vaatehankinnoille.

Oman kodin rakentaminen

Viimeisimpänä, mutta ehkä yhtenä tärkeimmistä, pääsen pian rakentamaan omaa kotia. Oma koti merkitsee itselleni turvapaikkaa, jossa saa olla sellainen kuin on ja jossa jokaiselle löytyy oma soppi rauhoittumiseen. Aina ei näin ole ollut. Odotan muuttoani kovasti. Muuton myötä teen pientä pintaremonttia ja nautin siitä, että voin vetää seinät vaikka vaaleanpunaisiksi (mitä en kyllä tee) eikä minun tarvitse kysyä keneltäkään ”lupaa” siihen. Pitkästä aikaa minulle tulee koti, joka ei sisällä kompromisseja avopuolison kanssa, ja jossa saan tuoda persoonaani esille. Haluan myös lapsilleni kodin tuntua. Olemme eläneet jos jonkinlaista kiertolaiselämää vuosien saatossa.

Näillä ajatuksilla minä aloitan vuoden 2025. Ihanaa uutta vuotta minulle ja sinulle!